Laura

Matkat

Valikko

Matkat

Saksalaishuvipuisto näyttää maailman 200 miljoonan vuoden päästä – katso kuvat tulevaisuuden eläimistä

näyttelyt
Saksan Ernzenissä sijaitsevassa Dinoparkissa voi tutustua siihen, miltä elämä maapallolla näytti miljoonia vuosia sitten – ja miltä se näyttää miljoonien vuosien päästä.
Puiston 1,5 kilometriä pitkällä reitillä voi muun muassa katsella jo sukupuuttoon kuolleita lajeja niiden alkuperäisessä koossa. Lisäksi reitillä on nähtävissä eläimiä, joita voi tulevaisuudessa tallustella maapallolla.

Tällä hetkellä Dinoparkissa on meneillään Tulevaisuus on villi –näyttely, jonka on koonnut tiedemiehistä koostuva ryhmä.

–  Tulevaisuuden maailman asuttaminen uusilla luontokappaleilla ei ollut sokeaa arvailua tai scifiä, näyttelyn sivuilla kerrotaan.

Elämän kehittymiselle on tietyt säännöt, tiedemiehet selittävät.

– Meidän piti vain soveltaa samoja menetelmiä tulevaisuuteen ja lisätä vähän mielikuvitusta!

Näyttelyssä voikin bongata ison joukon ennennäkemättömiä eläimiä. Näyttelyssä voi muun muassa ihastella metrin pituista tappajakäärmettä tai neljämetristä ja kahdeksanjalkaista mustekalaa.

Kävijä pääsee näkemään, minkälaisia maantieteellisiä ja biologisia muutoksia maapallolla nähdään viiden, 100 ja 200 miljoonan vuoden päästä. Näyttely pureutuu myös siihen, miten ilmastonmuutos näkyy tulevaisuudessa maapallolla.

Tulevaisuus on villi -näyttelyssä kävijällä on mahdollisuus tehdä yhteensä huima 620 miljoonan vuoden aikamatka – 420 vuotta taaksepäin ja 200 miljoonaa vuotta eteenpäin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    6. 6

      Eva Dahlgrenin koti ryöstettiin – varkaat veivät tavaraa miljoonan edestä

    7. 7

      Mystinen toimintahäiriö jätti 2-vuotiaan turkulaisen hissin vangiksi

    8. 8

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    9. 9

      Snookertähden turnaus päättyi kamalalla tavalla – ”Niin julmaa, niin julmaa”

    10. 10

      Maapallon lämpöennätys jälleen murskaksi – vuosi 2016 oli lämpimin 136 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    5. 5

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    6. 6

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    9. 9

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    10. 10

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    6. Näytä lisää