Enni, Enna, Eini

Matkat

Valikko

Matkat

5 syytä, miksi Skanseniin kannattaa matkustaa juuri nyt

Skansen
Maailman ensimmäinen ulkoilmamuseo Skansen sijaitsee vain laivamatkan päässä Tukholmassa, Djurgårdenin saarella.
Ilta-Sanomien kuvaaja Antti Hämäläinen vieraili alueella, jossa luonto oli puhjennut kukkaan. Kokosimme viisi hyvää syytä, miksi Skansenissa kannattaa vierailla juuri nyt.

1. Tutustut historiaan idyllisessä ympäristössä

Vuonna 1891 perustetussa ulkoilmamuseossa on mahdollisuus tutustua Ruotsiin viiden vuosisadan ajalta. 300 000 neliömetrin kokoisella alueella sijaitsee yli 150 taloa ja maatilaa. Ne on tuotu paikalle eri puolelta Ruotsia, Skansenin nettisivuilla kerrotaan.

Skansenissa on myös Suomen ja Ruotsin yhteistä historiaa käsittelevä alue Finngården, jossa voi tutustua muun muassa kaskiviljelyyn.

2. Skanseniin on helppo mennä

Skanseniin pääsee bussilla numero 67 ja raitiovaunulla numero 7. Skanseniin pääsee myös lautalla Slussenilta. Kesäaikaan lautta kulkee Skanseniin myös Nybroplanilta.

3. Kohde sopii lapsille ja eläintenystävälle

Skansenissa sijaitsee myös Tukholman ainoa eläintarha. Nähtävillä on pohjoismaisia koti- ja villieläimiä, kuten hylkeitä, susia ja ilveksiä.

Moni lapsi on lahjoittanut tuttinsa Lill-Skansenin kissanpennuille. Hyvä teko voidaan palkita tutinluovuttamis-todistuksella, Visit Sweden kertoo.

Lapsille löytyy tekemistä myös Galejanin pienessä huvipuistossa, jossa on muun muassa arpajaiskojuja ja keinuja.

4. Saat suun makeaksi

Kaupunkikorttelissa (Stadskvarteren) sijaitseva 1870-luvun leipomo sijaitsi aikoinaan Södermalmilla. Leipomon korvapuustit ovat monen suosikkeja.

Ravintoloita ja kahviloita löytyy eri puolilta Skansenia. Pieniä ostoksia voi tehdä muun muassa maustepuodissa, leipomossa, Lasiruukin puodissa ja erilaisissa Bollnäs-torin markkinakojuissa.

5. Pääset suoraan lähetykseen

Kesällä Skansenissa voi osallistua suosittuihin ”Allsång på Skansen” -yhteislaulutapahtumiin. Mikäli esiintyminen suorassa lähetyksessä kiinnostaa, paikalle kannattaa suunnata kesätiistaisin, Visit Sweden -sivusto opastaa.

Juttua korjattu 18.5. klo 9.27. Toisin kuin jutussa aiemmin kerrottiin, bussi numero 44 sijaan Skanseniin kulkee nykyään bussi numero 67.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    2. 2

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    5. 5

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    6. 6

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    7. 7

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    8. 8

      19 kerrostaloa, 5 tonnia räjähteitä, 10 sekuntia: massiivinen purku-urakka tallennettiin videolle Kiinassa

    9. 9

      Utøyan joukkomurhasta selviytynyt nuori Viljar kertoo kauhun hetkistä – merkittiin ensin kuolleeksi

    10. 10

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    8. 8

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    9. 9

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    10. 10

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    2. 2

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    5. 5

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    6. Näytä lisää