Jutta

Matkat

Valikko

Matkat

5 matkavinkkiä Viroon – nämä ovat naapurimaan mielenkiintoisimmat kesätapahtumat

Viro
Merimatkan päässä sijaitseva Viro on helppo matkakohde. Visit Estonia kokosi viisi vinkkiä Viron kesään.
– Tekemistä riittää myös pääkaupungin ulkopuolella, ja Viron kesä on täynnä mielenkiintoisia ja hauskoja tapahtumia. Omiin suosikkeihini kuuluu ehdottomasti tunnelmallinen järvimusiikkifestivaali Leigon järvellä, se onkin varmasti monelle täysin ennennäkemätön ja uudenlainen kokemus, Visit Estonian Suomen aluejohtaja Toomas Tärk kertoo.

Vuonna 2016 Virossa vietetään merikulttuurin vuotta, joten veneilystä ja merimatkailusta kiinnostuneille on naapurimaassa mieluisaa tekemistä.

Tässä viisi vinkkiä Viron kesään:

1. Auto24 Rally Estonia 2016, Otepäässä 15.–17.7.

FIA Euroopan autorallin mestaruuskisojen osakilpailussa ajetaan pitkin Tarton katuja ja Etelä-Viron mutkittelevia sorateitä. Otepäähän odotetaan heinäkuussa noin 10 000 katsojaa 20 eri maasta.

Tartossa voi seurata näyttäviä lähtö- ja maalitapahtumia sekä jännittävää kaupunkiajo-osuutta. Lisäksi tapahtuman aikana järjestetään myös muun muassa ulkoilmakonsertti.

2. Tallinnan meripäivät 15.–17.7.

Tallinnan meripäivät sopivat merellisestä ajanvietosta kiinnostuneille. Kyseessä on Viron suurin ilmaistapahtuma.

Kolmen päivän aikana tarjolla on muun muassa erilaisia merenkulkuun ja satamaan liittyviä tapahtumia, ammattilaisten konferenssi, veneajeluita, Tallinn Race -purjehduskilpailu ja konsertteja.

3. Weekend Festival, Pärnu 4.–6.8.

Suomesta lähtöisin oleva Pohjois-Euroopan suurin festivaalibrändi Weekend Festival järjestetään nyt toistamiseen myös Virossa. Elektronisen musiikin festivaaleilla esiintyy jopa yli 50 kansainvälisesti tunnettua ja suosittua DJ:tä.

Festivaaleja juhlitaan myös samanaikaisesti Helsingissä ja Tukholmassa.

4. Leigon järvimusiikkipäivät 5.–6.8.

Leigon ulkoilmakonsertteja pidetään yhtenä Euroopan tunnelmallisimpina festivaaleina.

Kahden päivän aikana järven keskelle rakennetulla lavalla kuullaan niin klassista musiikkia kuin rokkia, ja rannoille konsertteja kuuntelemaan kokoontuu jopa tuhansia ihmisiä.

Tänä kesänä Leigossa kuullaan esimerkiksi virolaissäveltäjä Arvo Pärtin tuotoksia. Musiikin lisäksi festivaaleilla nähdään tuliesityksiä ja loppuhuipentumana myös ilotulituksia.

5. Otepään IRONMAN-triatlon 6.8.

Kansainvälisesti tunnettu IRONMAN-triatlon saapuu ensimmäistä kertaa Viroon. Kisan aikana uidaan 1,9 kilometriä, pyöräillään 90 kilometriä ja juostaan 21 kilometriä joko yksin tai joukkueena. Otepään triatlonista valitaan 35 parasta kisaamaan IRONMAN-maailmanmestaruudesta.

Viikonlopun aikana järjestetään myös oma kisa lapsille, hieman rennompi hyväntekeväisyysjuoksu sekä kulttuurillista ohjelmaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    4. 4

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    5. 5

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    6. 6

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    7. 7

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    8. 8

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    4. 4

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    5. 5

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    6. Näytä lisää