Toni, Anton, Antto

Matkat

Valikko

Matkat

Intialaismies väärensi lentolipun – oleskeli 10 päivää luvatta kentällä

Intia
Intialaismies piilotteli Indira Gandhin kansainvälisellä lentoasemalla kymmenen päivää ilman voimassa olevaa lippua.
Asiasta kertovat Daily Mail ja Times of India.

Mies pääsi Delhissä sijaitsevan lentokentän odotusaulojen puolelle väärennetyn Etihad Airwaysin lentolipun avulla, Daily Mail kertoo.

Tapaus sattui jo tämän vuoden tammikuussa, mutta päätyi julkisuuteen vasta nyt. Times of Indian mukaan mies yritti ensimmäisen kerran sisään lentokentälle jo tammikuun 11. päivä, mutta hänen lippunsa huomattiin väärennetyksi, ja hänet käännytettiin pois. Tuntia myöhemmin mies oli kuitenkin printannut jo uuden väärennetyt lentolipun ja onnistui pääsemään sisälle.

Poliisin huostaan

Miehen luvattoman oleskelun huomasi lentokentän siivoushenkilökunta, joka pisti merkille, että sama mies on päivästä toiseen kentällä. Yhteensä mies ehti kuitenkin oleskella luvatta lentokentällä kymmenen päivää. Poliisin huostaan mies päätyi 20. päivä tammikuuta.

Viranomaiset kertoivat, että mies sanoi odotelleensa lentokentällä rahaa, jotta olisi päässyt lentämään Emiraatteihin.

Indira Gandhin kansainvälinen lentoasema on yksi maan tärkeimmistä lentoasemista sekä kotimaan että ulkomaan liikenteelle. Asema on nimetty Intian entisen pääministerin Indira Gandhin mukaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    4. 4

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    5. 5

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    6. 6

      Suora lähetys juuri nyt: Britannian pääministerin odotetaan paljastavan kovan Brexit-linjan

    7. 7

      Rintasyöpä voi oireilla muutenkin kuin pattina – sitruunakuva auttaa tunnistamaan, milloin pitää olla huolissaan

    8. 8

      Aiemmin sensuroidut Muumi-jaksot esitetään ensimmäistä kertaa Suomessa – luvassa kiroilua, demoneita ja väkivaltaa

    9. 9

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    10. 10

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    7. 7

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    4. 4

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    5. 5

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    6. Näytä lisää