Nestori

Matkat

Valikko

Matkat

Tämä Tukholman lähellä sijaitseva kohde on kuin pala paratiisia – ruotsalaissarja Solsidan on kuvattu näissä maisemissa

Ruotsi
Saltsjöbaden on pala paratiisia vain puolen tunnin päässä Tukholmasta.
Silloin kun Tukholman keskustan ostoskadut kyllästyttävät ja kaipaat jotain uutta nähtävää ja tekemistä päiväksi, ota suunnaksi tunnelmallinen Saltsjöbaden.

Saltsjöbadenin taajama sijaitsee puolisen tuntia Tukholmasta kaakkoon Itämeren rannikolla. Äveriäällä ”Saltiksen” asuinalueella asustelevat tosielämän Mickanit ja Freddet. Ruotsalaissarja Solsidan on kuvattu näissä maisemissa. Alueella riittää merenrantaa, upeita huviloita, isoja taloja, toinen toistaan upeampia purjeveneitä ja jahteja.

Alue tarjoaa mainiot puitteet kesäisen lomapäivän viettämiseen ja irtautumiseen Tukholman kiireisiltä ostoskaduilta.

1. Syö ja juo

Aivan vierasvenelaiturin vieressä suoraan laitureiden päälle merinäköalalla on rakennettu kesäravintola Holmen. Ravintolalla on katettu ruokailuterassi aivan laitureiden päällä sekä meren päälle rakennettu terassi, jossa voi nautiskella paikallisten panimoiden oluita tai ”lite bubbel” eli lasillisen samppanjaa.

Ravintola on auki vain kesäaikaan ja sinne ei oteta pöytävarauksia. Paikalla kannattaa olla heti kello 12 jälkeen kun ravintola avaa ovensa. Etenkin ruokailemaan tulevan kannattaa olla paikalla ajoissa. Pöydät täyttyvät vauhdikkaasti.

Listalta löytyy hyvin ruotsalaisia herkkuja, kuten turskaa kananmuna-valkokastikkeella ja uusia perunoita ja käsin kuorituista katkaravuista valmistettua toast skagenia. Ruokajuomaksi voi valita Nackan paikallispanimon Nacka Bryggri Baggens IPA-olutta tai Solsidan-lagerolutta, jossa on alkoholia viisi prosenttia ja hiilihydraatteja puolet siitä, mitä tavallisessa samantyyppisessä oluessa.

Lounaan jälkeen jatka matkaa rantalaitureita pitkin eteenpäin ja nouse laiturialueen lopussa ylös kadulle. Saavut Saltsjöbadenin Friluftsbadiin. Merikylpylän terassiravintolassa voi syödä täytettyjä voileipiä, itse paistettuja lettuja hillon ja kermavaahdon kanssa, paistettua kalaa tai salaatteja. Tarjolla on myös samppanjaa, cocktaileja, pienpanimoiden oluita ja virvoitusjuomia.

2. Tekemistä

Kahvittelun ja ruokailun lomassa Saltsjöbaden Friluftsbad tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä nauttimaan vanhan merikylpylän tunnelmasta. Kylpylä on rakennettu 1900-luvun alussa. Sen on suunnitellut arkkitehti Torben Grut. Kylpylä on restauroitu tyylikkäästi ja se on säilyttänyt ainutlaatuisen vanhan tunnelman.

Saunoa voi koko päivän ja saunasta voi pulahtaa mereen vaikka ilman uikkareita. Auringonotto onnistuu myös ilman uima-asua. Miesten ja naisten kylpyosastot ovat suojassa katseilta. Saunan ja kylpemisen hinta on aikuisilta SEK 75,00 ja lapsilta 7-17-vuotiailta SEK 35,00.

Jos mielii vesille, Saltsjöbadenin purjelautaklubilta voi vuokrata purjelautoja sekä trendikkäitä sup-lautoja. Rantapromenadilla toimii Yoga i Saltis -joogakoulu, jossa opetetaan kesäisin tai chita, qi gongia ja joogaa.

3. Miten perille?

Saltsjöbadeniin pääsee junalla. Saltsjöbanan radalla on kaksi linjaa, yksi Slussenista Saltsjöbadeniin, ja toinen Igelbodasta Solsidaniin. Vaihto näiden välillä tehdään Igelbodan asemalla. Valitse Slussenilta juna, jonka pääteasema on Saltsjöbaden, näin sinun ei tarvitse vaihtaa junaa.

Matka Slussenin asemalta Saltsjöbadeniin on noin 15 kilometriä ja asemia on 14. Junia lähtee noin 20 minuutin välein. Matka kestää noin puoli tuntia ja matkalla voi ihastella vanhoja puusta rakennettuja juna-asemia. Saltsjöbanan rata on osan kesästä 2016 remontissa.

Korvaava liikenne Saltsjöbadeniin hoidetaan bussikuljetuksilla.

Saltsjöbaden

Syö ja juo:

Stationshuset-lounasravintola

Hotellvägen 1, Saltsjöbaden.

Avoinna joka päivä klo 9:00-18:00.

Rantaravintola Holmen

Avoinna joka päivä kesällä klo 12:00 alkaen aina myöhään asti.

Saltsjöbaden Friluftsbad -ravintola

Torben Gruts väg 8, Saltsjöbaden.

Ravintola sijaitsee miesten kylpylän kyljessä rannassa.

Avoinna joka päivä kesällä 8:30-18:00.

Tekemistä:

Saltsjöbaden Friluftsbad

Torben Gruts väg 8, Saltsjöbaden.

Avoinna joka päivä kesällä 8:30-18:00 (kylpylä auki myös sadesäällä).

Saltsjöbadens Windsurfingklubb

Sturev 30, Saltsjöbaden.

Tel: 08-717 86 43 tai kännykkä 070-416 29 26

Yoga i Saltis

Hotellvägen 1, rantapromenaadi Grand Hotellin edessä, Saltsjöbaden.

www.yogaisaltis.se

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    3. 3

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    4. 4

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    7. 7

      Lotta Näkyvä kertoo isänsä Aki Hintsan viime hetkistä: ”Kun huomasin hänen luovuttaneen, meni kaksi päivää ja se oli siinä”

    8. 8

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    9. 9

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    10. 10

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    8. 8

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    9. 9

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    3. 3

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    4. 4

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. Näytä lisää