Unelma, Anelma

Matkat

Valikko

Matkat

Tässä ovat maailman turvallisimmat maat – Suomi putosi usean sijan

Suomi putosi kymmenen kärjestä, kun maailman turvallisimmat maat listattiin jälleen.
Suomi on tuoreen Global Peace Index -vertailun mukaan maailman 11. turvallisin maa. Viime vuonna ja toissa vuonna Suomi oli vastaavassa vertailussa kuudes. Vertailun on tehnyt australialainen Institute for Economics and Peace.

Vertailun mukaan maailman turvallisin maa on Islanti. Se piti vertailun kärkipaikkaa myös viime vuonna ja toissa vuonna. Islannin jälkeen tulevat Tanska, Itävalta ja Uusi-Seelanti. Kärkinelikko on kokonaisuudessaan sama kuin viime vuonna.

Muista Pohjoismaista Ruotsi putosi viime vuodesta yhden sijan ja on nyt 14:s. Norja on viime vuoden tavoin sijalla 17.

Muista maista esimerkiksi Yhdysvallat on sijalla 103. Viime vuonna sen sijoitus oli 94. Venäjä nousi yhden sijan viime vuodesta ja on sijalla 151.

Kaikkiaan vertailussa on listattu 163 maata. Viimeistä sijaa pitää Syyria, joka oli aikanaan rauhallinen turistikohde.

Listaus perustuu useisiin muuttujiin, jotka kertovat kunkin maan ulko- ja sisäpolitiikasta. Vertailussa otetaan huomioon muun muassa sisäiset ja ulkoiset konfliktit, naapurisuhteet, poliittinen vakaus, sotilas- ja poliisivoimat, rikostilastot ja ihmisoikeudet.

Maailman turvallisimmat maat:
  • 1. Islanti
  • 2. Tanska
  • 3. Itävalta
  • 4. Uusi-Seelanti
  • 5. Portugali
  • 6. Tshekki
  • 7. Sveitsi
  • 8. Kanada
  • 9. Japani
  • 10. Slovenia
  • 11. Suomi
Maailman vaarallisimmat maat:
  • 154. Libya
  • 155. Sudan
  • 156. Ukraina
  • 157. Keski-Afrikan Tasavalta
  • 158. Jemen
  • 159. Somalia
  • 160. Afganistan
  • 161. Irak
  • 162. Etelä-Sudan
  • 163. Syyria

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    3. 3

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    4. 4

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Poliisi julkaisi lohduttoman videon Kolumbian lentoturman selviytyjästä onnettomuuspaikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    5. 5

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    3. 3

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    4. 4

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. Näytä lisää