Airi, Aira

Matkat

Valikko

Matkat

Oletko jo kokenut itse? Näitä Helsingin paikkoja ulkomaiset mediat hehkuttavat

Ulkomaiset lehdet suitsuttavat Helsinkiä nyt enemmän kuin koskaan.
Helsinki on saanut viime aikoina paljon hurmaavaa näkyvyyttä maailmalla. Ulkomaisten medioiden innoittamana kokosimme yhteen parhaat vinkit kesäisen Helsingin kokemiseen. Oletko jo tutustunut näihin:

Skumppaa Skattalla ja pohjoismaista ruokaa Roballa

Helsinkiä suositellaan matkakohteeksi muun muassa upeiden saunojen ja ruokakulttuurin vuoksi. Viimeisimpänä ylistyslaulunsa Helsingistä lauloi Vogue, joka totesi, että Helsinki on coolimpi kuin Reykjavik.

Lehden mukaan Suomi on Islannin tapaan omaperäinen: onhan meillä esimerkiksi eukonkanto sekä ravintolapäivä, jona kuka tahansa voi pistää pystyyn oman ravintolan. Esimerkiksi nämä paikat muotilehti vinkkaa:

1. Lilla Roberts -hotelli

Putiikkihotelli on lehden mukaan juuri sopiva sekoitus skandinaavista selkeyttä, vanhan maailman eleganssia ja rustiikkiutta. Yli sata vuotta vanhassa rakennuksessa ovat toimineet Helsingin energialaitos ja poliisilaitos. Lehti kehuu myös hotellin ravintolan Krog Roban klassisen pohjoismaista ruokalistaa ja viehättävän vanhanaikaista tunnelmaa. Pieni Roobertinkatu 1–3.

2. Holiday Bar

Vogue suosittelee nauttimaan kesä-Helsingistä terassilla ja samppanjalasi kädessä esimerkiksi Holiday Barissa, jossa voi myös syödä Havaijin, Välimeren ja Aasian keittiöistä inspiraation saanutta ruokaa. Se maistuu yhtä raikkaalta kuin paikan drinkit, ja listalla on vain kala- ja kasvisruokia. Katajanokalle loppukeväästä avatun ravintolan takana on muun muassa Sandro-ravintoloista vastaava Richard McCormick. Kanavaranta 7.

3. El Fant -kahvila

Vogue kutsuu kaupunginmuseon yhteydessä toimivaa kahvilaa yhdeksi ”hip-Helsingin parhaista”. Lehti mainitsee muun muassa kutsuvan tilan, helsinkiläisen Good Life Coffeen kahvin ja Suomen parhaaksi vuonna 2016 palkitun baristan Jarno Peräkylän. El Fant tarjoaa herkullista arkiaamiaista, lounasta ja viikonloppubrunssia sekä muuntautuu iltaisin viinibaariksi. Sillä on myös viehättävä sisäpihaterassi. Katariinankatu 3.

Pariisilaistunnelmaa Eirassa ja Japanin vaikutteita Merihaassa

New York Times julkaisi aiemmin heinäkuussa jutun, jossa neuvotaan, mitä tehdä 36 tunnin aikana Helsingissä. Lehti kutsuu Helsinkiä cooliksi paikaksi, jonka joka kulma on muuttumassa kiinnostavaksi. Tässä osa maineikkaan lehden tärpeistä:

1. Merihaassa sijaitseva Kulttuurisauna

Lehti tunnistaa suomalaisen saunaintohimon, mutta nostaa esille myös Kulttuurisaunan zen-fiiliksen ja japanilaiset vaikutteet. Merihaassa sijaitsevasta saunasta pääsee uimaan meressä. Hakaniemenranta 17.

2. Baskeri & Basso -ravintola

Lehti hehkuttaa Eirassa sijaitsevan bistron pariisilaista tunnelmaa, suussasulavaa ruokaa ja luonnonmukaisia viinejä. Viime talvena avattu ravintola, kavereiden kesken BasBas, on supersuosittu paikka, joten pöytävaraus kannattaa tehdä hyvissä ajoin. Tehtaankatu 27–29.

3. Trillby & Chadwick -cocktailbaari

Kiehtova salakapakka sijaitsee Torikortteleissa, mutta tarkan sijainnin löytäminen vaatii pientä salapoliisityötä – esittäähän paikka etsivätoimistoa, ja tunnelma henkii kieltolain aikaa. Jokaisella drinkillä on taustatarina. Samoilla omistajilla on myös suositut Liberty or Death -drinkkibaari ja 100 Dogs -hodaribaari. Katariinankatu.

4. Teurastamo

Vanhan teurastamon alueelle syntynyt ruoka- ja kaupunkikulttuurikeskittymä on täydellinen esimerkki Helsingin cooliudesta. New York Times suosittelee Jädelinon persoonallisia artesaanijäätelöitä, industrial-henkistä B-Side Baria ja sieltäkin saatavia Helsinki Distilling Companyn viinaksia. Työpajankatu 2.

Löylyyn Hernesaaressa ja Sompasaunaan Kalasatamassa

Brittilehti Guardian suitsutti kesäkuussa, että ”Suomen sauna-skene on kuumempi kuin koskaan.”

Lehti vieraili myös Lapissa, mutta suurin osa artikkelista käsittelee pääkaupungin tarjontaa. Muun muassa näitä Helsingin yleisiä saunoja Guardian suitsuttaa perusteellisessa reportaasissaan:

1. Löyly

Hienoa ja ekologista puuarkkitehtuuria, mahdollisuus uida ja kesän puhutuin terassi. Jasper Pääkkösen ja Antero Vartian saunakompleksi Hernesaaren rannassa on saanut runsaasti huomiota myös ulkomailla. Guardianin lisäksi muun muassa New York Times on kirjoittanut Löylystä.

Guardianin mukaan Löyly ja asteittain Kauppatorin kupeeseen avattava Helsinki Allas brändäävät saunakulttuuria uusiksi: ne kunnioittavat perinteitä, mutta houkuttelevat myös nuorempia sukupolvia ja turisteja. Hernesaarenranta 4.

2. Kotiharjun sauna

Jos haluat kokea autenttisen yleisen saunan tai näyttää sellaisen ulkomaalaiselle, tämä on paikkasi. Kalliossa sijaitseva sauna rakennettiin vuonna 1928, eikä Torkkelinmäellä kulkeva voi välttyä näkemästä pyyhkeisiin kääriytyneitä saunojia vilvoittelemassa katukivetyksellä. Guardian kutsuu löylyjä ankariksi. Harjutorinkatu 1.

3. Sompasauna

Kalasatamassa sijaitseva sauna on ilmainen ja pyörii vapaaehtoisvoimin. Brittilehti kuvailee romuttamoiden, hylättyjen rakennusten ja graffien koristamaa ympäristöä takamaaksi Mad Max -elokuvien hengessä. Sompasaaren laituri.

Vispipuuroa Kalliossa, kahvisnobien mekassa

Helsinkiin on tupsahtanut viime vuosina toinen toistaan trendikkäämpiä kahviloita. Ruokamedia Spoon University kokosi aiemmin kesällä kaupungin tyylikkäimmät kuppilat, joita ei voi jättää välistä.

Esimerkiksi näihin paikkoihin sivusto ihastui:

1. IPI Kulmakuppila

Sivusto kehuu kalliolaiskahvilan valoisaa ja eleganttia sisustusta sekä raikasta vispipuuroa. Lue myös Me Naisten juttu Ipissä työskentelevästä kehitysvammaisesta Markuksesta. Porthaninkatu 13.

2. Kaffecentralen

Kaupungin kahvisnobien mekka tunnetaan laadukkaista erikoiskahveista, mutta Spoon Universityn toimittaja rakastui erityisesti ylelliseen kaakaoon. Kaffecentralenilla on kaksi kahvila-myymälää. Fredrikinkatu 59 ja Korkeavuorenkatu 25.

3. Good Life Coffee

Spoon Universitykin huomasi, että kaupungin kiinnostavimmat kahvilat sijaitsevat nykyään Kalliossa. Sivusto nyökyttelee hyväksyvästi varsinkin pienen paikan tyylikkäälle, mutta kodikkaalle miljöölle ja ”fantastiselle skandinaavityyliselle kahville”. Kolmas linja 17.

Lisää aiheesta:

50 syytä rakastaa Helsinkiä

5 turistikuvaa, jotka sinäkin olet ottanut

Näin yhdistät deittailun ja matkailun

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    4. 4

      Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    8. 8

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Entinen lemmikkihotelli palaa Helsingissä – ”Kyllä se rankka tulipalo on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    4. 4

      Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. Näytä lisää