Keijo

Matkat

Valikko

Matkat

Lähetystö varoittaa viikonloppuna Thaimaahan matkaavia levottomuuksista – alkoholin tarjontakin kielletty

Thaimaassa järjestetään kansanäänestys sunnuntaina 7.8. Sen yhteydessä voi ilmetä levottomuuksia.
Suomen Bangkokin suurlähetystö kertoo elokuun alussa antamassaan matkustustiedotteessa, että maassa järjestetään sunnuntaina 7.8 kansanäänestys uudesta perustuslaista.

Lähetystön mukaan äänestyksen yhteydessä voi esiintyä levottomuuksia.

Lähetystö kehottaa matkustajia välttämään väkijoukkoja mahdollisia mielenosoituksia. Lisäksi se kehottaa seuraamaan tiedotusvälineitä.

Suomen Thaimaan suurlähettiläs Kirsti Westphalen kertoo Ilta-Sanomille, että useat länsimaiset lähetystöt ovat kehottaneet kansalaisiaan varovaisuuteen.

– Jotain kertoo se, että alkoholin tarjonta maassa on kielletty lauantaista sunnuntaihin. Siitä voi vetää omat johtopäätökset, hän sanoo.

Mikäli joutuu keskelle mielenosoitusta, kehottaa Westphalen menemään vaikkapa ostoskeskukseen tai kahvilaan odottamaan, että tilanne menee ohitse.

– Tähän aikaan vuodesta Thaimaassa ei ole niin paljoa suomalaisia matkailijoita, mutta on mahdollista, että jotakin tapahtuu.

Thaimaassa käytiin edellisen kerran vaaliuurnilla helmikuussa 2014, jolloin vallassa oli demokraattisesti valittu hallitus. Näiden vaalien yhteydessä esiintyi runsaasti levottomuuksia, myöskin väkivaltaisia sellaisia.

Sotilaat ottivat maassa vallan toukokuussa 2014, jonka jälkeen yli viiden hengen kokoontumiset ovat olleet kiellettyjä.

Sinä aikana ei ole Westphalenin mukaan esiintynyt mielenosoituksia eikä väkivallantekoja. Yli viiden hengen porukoita taas on pidätetty.

– Perustuslakiluonnos tulee vähentämään vaaleilla valittujen kansanedustajien ja seuraavan hallituksen mahdollisuuksia vaikuttaa politiikan sisältöön. Mikäli laki hyväksytään, se lisää ei-edustuksellisten elinten, kuten oikeusistuinten ja korruption vastaisen komitean, valtaa. Juntta tulee pysymään vallassa riippumatta siitä, miten äänestyksessä käy. Siitä tulee mielenkiintoinen sunnuntai.

Yleisen varovaisuuden noudattamisen lisäksi lähetystö kehottaa suomalaisia välttämään tarpeetonta matkustamista neljään eteläisen Thaimaan maakuntaan: Narathiwatiin, Pattaniin, Songkhlaan ja Yalaan.

Maahan matkustavien kannattaa myös muistaa matkustusilmoituksen tekeminen. Näin Suomen viranomaiset saavat matkustajiin yhteyden kriisitilanteen sattuessa.

Matkustusilmoituksen voi tehdä verkossa täällä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  3. 3

    Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

  4. 4

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  5. 5

    Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

  6. 6

    Jokerit ei kiinnosta Moskovassa – KHL:n pudotuspeliavauksen yleisömäärä jäi häpeällisen pieneksi

  7. 7

    Kannattaako sukkia käyttää nukkuessa?

  8. 8

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  9. 9

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  10. 10

    Suora lähetys kello 20.30: Valkoinen talo pitää lehdistötilaisuuden

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  2. 2

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  3. 3

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  4. 4

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  5. 5

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  6. 6

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  7. 7

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  8. 8

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  9. 9

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  10. 10

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  3. 3

    Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

  4. 4

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  5. 5

    Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

  6. Näytä lisää