Laura

Matkat

Valikko

Matkat

10 upeaa matkakohdetta Etelä-Amerikassa – lähde lomalle muinaiskansojen maahan tai sukeltamaan turkoosinkirkkaisiin vesiin

Etelä-Amerikka
Etelä-Amerikan helmiin kuuluvat niin viinimaa Chile kuin muinaiskansojen maa Peru.
Etelä-Amerikka kiehtoo eksoottisuudellaan.

Maanosan ystäväksi on tunnustautunut muun muassa toimittaja Rauli Virtanen ja monessa maassa asunut stuertti Peter Hekkala, joka ihailee etenkin olympialaisten isäntämaa Brasiliaa.

Brasilian lisäksi Etelä-Amerikassa riittää paljon nähtävää matkailijoille. Verkkomatkatoimisto Expedia kertoo tiedotteessa Etelä-Amerikan kymmenen piilotettua matkailuhelmeä.

1. Ilha Grande, Brasilia

Brasilian Rio de Janeiron ruuhkia pääsee nopeimmin pakoon Ilha Grandelle, Isolle Saarelle, joka on vain kahden tunnin auto- ja lauttamatkan päässä kaupungista. Kohde tunnetaan kristallinkirkkaista vesistä, tuoreista äyriäisistä ja loputtomista vaellusreiteistä.

Saarella kannattaa myös kokeille erinomaisia juomia, kuten Brasilian kuuluisinta drinkkiä caipirinhaa. Juoma voidaan valmistaa lähes mistä tahansa trooppisesta hedelmästä.

2. Torres del Painen kansallispuisto, Chile

Chilen luonto on ainutlaatuinen. Jos tarkoituksena on vältellä suuria turistilaumoja, puoliksi Argentiinalle kuuluvaa Patagonian aluetta kannattaa lähestyä Torres del Painen kansallispuiston kautta.

3. Mendoza, Argentiina

Argentiina tunnetaan jalkapallotähdistään, tangosta, grilliruoistaan ja pääkaupungistaan Buenos Airesista. Mendozan viinialue kuuluu sen sijaan maan piilotettuihin helmiin. Malbec-viiniä valmistetetaan ainoastaan täällä.

4. Farellones, Chile

Chilessä voi lasketella jopa kesällä. Puolentoista tunnin matkan päässä Santiagosta sijaitsee Farellonesin kansallispuisto, jonka rinteet ovat auki kesäkuusta syyskuuhun. Rinnebaarissa voi vaikkapa nauttia lasin chileläistä viiniä ja nauttia upeista näkymistä.

5. Titicaca-järvi, Bolivia

Bolivian ja Perun välissä sijaitseva Titicaca on maailman korkeimmalla sijaitseva purjehduskelpoinen järvi. Se on myös monien harvinaisten eläinlajien koti. Parhaat näkymät järven yli tarjoaa Isla de la Luna, Kuusaari, joka on vain puolen tunnin venematkan päässä kalastajakylä Yampupatasta.

6. Nazcan linjat, Peru

Muinaiskansojen Nazcan autiomaahan taiteilemat suuret kuviot rakennettiin 500 eaa.- ja 500 jaa. -lukujen välillä. Kuivan ja leudon ilmaston ansiosta ne ovat säilyneet hyvässä kunnossa näihin päiviin asti. Parhaiten symboleita pääsee ihastelemaan niitä ympäröivien kukkuloiden huipulta.

7. Iquitos, Peru

Iquitos oli aikoinaan yksi Etelä-Amerikan rikkaimmista kaupungeista. Vielä nykyäänkin se on Perun sademetsäalueen suurin kaupunki, jonka historia tarjoaa mielenkiintoisia näkökulmia 1800-luvulla käynnistyneen ja kolmessakymmenessä vuodessa kuolleen kumibuumin seurauksiin.

8. Bogotá, Kolumbia

Kolumbian pääkaupunki Bogotá on yksi Etelä-Amerikan korkeimmalla sijaitsevimmista kaupungeista. ”Ikuisen kevään kaupunkia” kannattaa nousta ihastelemaan Monserrate-vuoren huipulle, jonne pääsee kätevästi köysirataa pitkin.

9. San Ándresin saari, Kolumbia

Karibianmerellä sijaitsevan San Ándresin korallisaaren turkoosinkirkkaat vedet kutsuvat sukeltamaan ja nauttimaan rantaelämästä. Saarta ilmasta käsin ihaileva voi erottaa sitä ympäröivästä vesialueesta yhteensä seitsemän sinisen eri sävyä. San Ándres kuuluu myös UNESCOn suojeluohjelmaan.

10. Jericoacoara, Brasilia

Jericoacoaran kalastajakylä tunnetaan purje- ja leijalautailun mekkana. Kylää ympäröivä alue on julistettu luonnonsuojelualueeksi, ja muun muassa katuvalaistus on kielletty herkän ympäristön vaalimiseksi. Kulinaristien kannattaa maistaa Moquecaa, mausteista kalapataa, joka tyydyttää varmasti myös vaativamman maun.

Ota kantaa

Minne lähtisit mieluiten lomalle?

Brasilia 23% Kolumbia 19% Peru 21% Bolivia 5% Chile 16% Argentiina 16%
Ääniä yhteensä 1447

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Leo-Pekka Tähti kertoo nyt, mitä tapahtui Urheilugaalan jatkoilla – ”Aikamoinen meininki”

    2. 2

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    3. 3

      Diplomi-insinööriksi opiskeleva perheenisä tuomittiin raiskauksesta – ensikertalaisuus ja vakaa elämäntilanne lievensivät tuomiota

    4. 4

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    5. 5

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    6. 6

      Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

    7. 7

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    8. 8

      Katso video: Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    9. 9

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    10. 10

      Palvottu fitnesskaunotar paljasti totuuden ”täydellisestä” bikinikuvastaan – esittelee, kuinka luoda illuusio jumalaisesta vartalosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    7. 7

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    8. 8

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    9. 9

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    10. 10

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Leo-Pekka Tähti kertoo nyt, mitä tapahtui Urheilugaalan jatkoilla – ”Aikamoinen meininki”

    2. 2

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    3. 3

      Diplomi-insinööriksi opiskeleva perheenisä tuomittiin raiskauksesta – ensikertalaisuus ja vakaa elämäntilanne lievensivät tuomiota

    4. 4

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    5. 5

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    6. Näytä lisää