Sebastian

Matkat

Valikko

Matkat

Turistit keksivät huimapäisen huvin Kreikassa – bongaavat lentokoneita vaarallisen läheltä

Kreikka
Skiáthosin saari Kreikassa on suosittu lomanviettopaikka, jonne turisteja vetävät etenkin aurinko, meri ja kauniit hiekkarannat. Saarella on myös yksi erikoinen matkailunähtävyys, joka tuntuu kiehtovan matkailijoita yhtä paljon kuin klassisemmat kohteet, Daily Mail uutisoi.
Turistit kerääntyvät nimittäin joka päivä saaren lentokentän viereiselle tielle. Näky on pelottava, sillä lentokoneet kulkevat todella lähellä turisteja. Näyttää siltä, että välimatkaa ihmisten ja koneiden välillä olisi vain joitakin kymmeniä senttimetrejä.

Vaarantunne kuitenkin kiehtoo, sillä moni haluaa tuntea ilmavirtauksen ihollaan. Koneita tullaan katsomaan sekä ilmaannousun että laskeutumisen ajaksi.

Valitettavasti huvi voi olla kivuliasta, Daily Mail kertoo. Hiekka pöllyää ja kivet poukkoilevat lentokoneiden moottoreiden voimasta. Paikalle onkin pystytetty varoituskylttejä, mutta harva tuntuu välittävän niistä.

Skiáthos on Kreikan saari, joka kuuluu Pohjoisten Sporadien saariryhmään. Saarelle voi saapua lautalla, mutta useimmat saapuvat lentäen.

Turistit bongaavat lentokoneita Skiáthosin saarella, Kreikassa. Voit katsoa videon myös täältä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Äänestäisitkö kyllä vai ei Bernerin esitykselle eduskunnassa? Näin kansanedustajat vastasivat

    3. 3

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    4. 4

      Kommentti: Amerikan Vennamo lupasi mahdottomia

    5. 5

      Uusi käänne Patrik Laineen tilanteessa

    6. 6

      Trump allekirjoitti ensimmäiset paperinsa

    7. 7

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    8. 8

      ”Moni varmasti pelästyi” – Trumpin dramaattisen puheen sävy kiinnitti asiantuntijan huomion

    9. 9

      Miljardööri sanoo käyttävänsä omaisuuttaan Trumpin vastustamiseen ”ilman rajaa”

    10. 10

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Trump allekirjoitti ensimmäiset paperinsa

    9. 9

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Äänestäisitkö kyllä vai ei Bernerin esitykselle eduskunnassa? Näin kansanedustajat vastasivat

    3. 3

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    4. 4

      Kommentti: Amerikan Vennamo lupasi mahdottomia

    5. 5

      Uusi käänne Patrik Laineen tilanteessa

    6. Näytä lisää