Sebastian

Matkat

Valikko

Matkat

Laajat metsäpalot tekevät tuhoja suomalaisten suosikkikohteessa – satoja ihmisiä evakuoitu Madeiralla

Suomalaisten suosima kohde kärsii nyt poikkeuksellisen laajoista metsäpaloista.
Laajat metsä- ja maastopalot leviävät Portugalin Madeiralla. Suomalaisten turistien suosiossa olevan saariryhmän monet asukkaat ovat joutuneet jättämään kotinsa raivoavien liekkien tieltä.

Yhdysvaltalainen ABC News -uutissivusto kertoo, että tiistaihin mennessä yli 400 ihmistä on jouduttu evakuoimaan ja yli 170 on joutunut sairaalahoitoon tulipalon aiheuttamien vammojen vuoksi. Useimmat heistä olivat saaneet oireita hengitettyään savua. Madeiran paikallisjohtaja Miquel Albuquerquen mukaan 27 kotia on tuhoutunut liekeissä.

Palokunta on saanut maastopalot aidattua saariryhmän pääkaupunki Funchalin ulkopuolelle ja keskiviikon odotetaan tuovan viileämpää ilmaa alueelle.

Dramaattisimpia hetkiä koettiin, kun palomiehet joutuivat evakuoimaan pienen sairaalan 200 potilasta lähestyvien tulipalojen tieltä. Kahdeksan palomiestä on joutunut sairaalahoitoon savun hengittämisestä johtuen.

Madeiran ystävien Facebook-sivulla julkaistiin keskiviikon vastaisena yönä dramaattisia kuvia paloon liittyen:

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisit joutuivat taklaamaan miehen irti koulutytöstä – 12-vuotiasta kuristanut pakkohoitoon

    2. 2

      Juho Hänninen ajoi ulos Montessa – oli murheissaan turman jälkeen

    3. 3

      Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    4. 4

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    5. 5

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Jussi-ehdokkaat julkistettiin – miespääosassa historiallinen ratkaisu!

    8. 8

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    9. 9

      8 löydetty hengissä Italiassa lumivyöryssä tuhoutuneesta hotellista – kaksi heistä lapsia

    10. 10

      Kommentti: Jukurien pelaajan ala-arvoinen ja rasistinen huutelu on anteeksiantamatonta typeryyttä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    5. 5

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    10. 10

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisit joutuivat taklaamaan miehen irti koulutytöstä – 12-vuotiasta kuristanut pakkohoitoon

    2. 2

      Juho Hänninen ajoi ulos Montessa – oli murheissaan turman jälkeen

    3. 3

      Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    4. 4

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    5. 5

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    6. Näytä lisää