Jutta

Matkat

Valikko

Matkat

Suomalaishotellilla erikoinen työpaikkailmoitus – hakukriteerinä ”hereillä pysyminen”

revontulet
Suomalaishotelli hakee työntekijää, jonka tehtävänä on tuijotella öisin taivaalle.
Arctic Snow Hotelin työpaikkailmoitus on esillä Mol.fi-sivustolla. Siellä tiimiin haetaan henkilöä, joka on valmis työskentelemään klo 23-06 välillä. Työntekijältä edellytetään muun muassa ”hereillä pysymistä”.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun hotelli hakee revontulivahtia. Hotelli kertoo tiedotteessa, että viime kautena tehtävään haki yli 200 ihmistä. Heistä kaksi valittiin työhön.

Arctic Snow Hotel sijaitsee 27 kilometriä Rovaniemen keskustasta.

Tärkeä matakailuvaltti

Nyt työpaikka on jälleen haussa. Koulutusvaatimuksia ei ole, mutta kaksi kriteeriä tulee täyttää.

– Pääosa asiakkaistamme on ulkomaalaisia, joten hyvä englanninkielentaito on tarpeen. Lisäksi tulisi erottaa revontulet pilvistä, Heidi Haavikko Arctic Snow Hotellista kertoo tiedotteessa.

Revontulet ovat Suomen Lapin tärkeimpiä matkailuvaltteja. Ilta-Sanomat uutisoi viime viikolla, että Visit Finland on aloittanut uuden revontulikampanjan, jonka tarkoituksena on houkutella japanilaisia aloittamaan revontulimatkat Suomeen jo alkusyksystä.

Revontulet ovat tärkeä matkailuvaltti myös Artic Snow Hotellille.

– Useat hotellimme asiakkaista ovat tulleet tänne nähdäkseen revontulia. Nyt he voivat mennä rauhallisin mielin nukkumaan, sillä jos revontulia yöllä näkyy, revontulivahti herättää heidät näkyä katselemaan, Haavikko sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Tuottaja Iiro Seppänen on asunut viimeiset kolme vuotta hotelleissa

    6. 6

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    7. 7

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    8. 8

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    9. 9

      Takavuosien tennistähti Anna Kurnikova tänään 35 vuotta – katso kuvat vuosien varrelta

    10. 10

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. 6

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    7. 7

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Tuottaja Iiro Seppänen on asunut viimeiset kolme vuotta hotelleissa

    6. Näytä lisää