Ilmari, Ilmo

Matkat

Valikko

Matkat

HS: Brasilialainen Camilla järkyttyi nudistirannalla Helsingissä – mukavaksi tarkoitettu lomaretki muuttui piinaavaksi: ”Se oli todella kamalaa”

nudistiranta
Brasilialaisnaisen tutustuminen Helsingin Pihlajasaaressa sijaitsevaan nudistirantaan oli ahdistava kokemus, Helsingin Sanomat uutisoi.
Brasilialainen Camilla Loreta oli lähtenyt Helsingin Pihlajasaaren nudistirannalle ystävänsä kehotuksesta, HS kirjoittaa. Ystävä oli kertonut, että rannalla voi olla myös alasti.

Brasilialainen ei kuitenkaan ehtinyt olla rannalla kuin hetken, ennen kuin ensimmäinen mies lähestyi häntä. Nainen kuvailee lähestymistapaa hieman aggressiiviseksi.

– Hän tuli liian lähelle ja puhui koko ajan suomea, Loreta kertoo Helsingin Sanomille.

Pian tämän jälkeen Loretaa lähestyi toinen mies. Molemmat miehet pysyttelivät kuitenkin hänen lähituntumassaan ja tuijottivat, nainen kertaa tapahtunutta.

Ahdistavilta tuntuvien tuijotusten takia Loreta päätti lähteä paikalta.

– Menin piiloon pukeutumaan ja kun katsoin taakseni, näin miehen, joka viimeisenä lähestyi minua, masturboivan kauempana. Samalla hän tuijotti minua.

– Se oli todella kamalaa. Olin siellä yksin ja lähes alastomana. Minua pelotti, Loreta kertoo lehdelle.

Brasilialaisnainen ilmoitti tapahtumasta hätäkeskukseen. Helsingin poliisi on vahvistanut, että maanantaina on tehty ilmoitus itsensäpaljastajasta Pihlajasaaressa. Miestä etsittiin saaresta tuloksetta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    2. 2

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    5. 5

      4 ällöttävää asiaa, jotka voit joutua kohtaamaan, jos et vaihda lakanoitasi riittävän usein

    6. 6

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    7. 7

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    8. 8

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    9. 9

      Janne sahasi yhdessä yössä Helsingin edustalle valtavan jääkarusellin: halkaisija 36 metriä – ”Paljoa ei tullut nukuttua”

    10. 10

      Poliisi selvittää Haapaveden tragedian motiivia – ”Onko tullut rasitteita, vaikeuksia ja väsymystä?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    5. 5

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    6. 6

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    9. 9

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    10. 10

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    2. 2

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    5. 5

      4 ällöttävää asiaa, jotka voit joutua kohtaamaan, jos et vaihda lakanoitasi riittävän usein

    6. Näytä lisää