Laura

Matkat

Valikko

Matkat

Gareth tienasi vuodessa 45 000 euroa, mutta jätti mukavan elämän taakseen – ansaitsee nyt matkustamalla enemmän kuin koskaan

matkailu
Gareth Leonard jätti mukavan elämän elääkseen omaa unelmaansa.
Markkinoinnin ammattilainen Gareth Leonard eli aikaisemmin ulkoisesti mukavaa elämää. Vuodessa hän tienasi noin 45 000 euroa, mutta siitä huolimatta hän tunsi suurta tyytymättömyyttä elämäänsä.

”Ongelma oli, että tein pitkää päivää ja elin jonkun toisen unelmaa”, mies kirjoittaa nettisivuillaan.

Sitten hän tajusi irtisanoutua.

Tienaa blogillaan

Nyt mies on ollut matkalla seitsemän vuotta, CNBC kertoo.

Kaiken lisäksi hän tienaa nykyisin paremmin kuin ennen. Leonard elättää itsensä Tourist Townie –blogia pitämällä. Blogissaan mies kertoo, kuinka elää kuin paikallinen. Tätä varten hän pyrkii asumaan yhdessä maassa tai paikassa mahdollisimman pitkään, esimerkiksi puoli vuotta, kerrallaan.

Elämäntapamatkailija tienaa reissun päällä. Voit katsoa kuvan myös täältä!

Koska mainostajat ovat valmiita maksamaan näkyvyydestä Leonardin blogissa, mies voi toteuttaa matkailevaa elämäntyyliään. Kaiken lisäksi hän tienaa nykyään paremmin kuin ollessaan markkinoinnin töissä.

Leonardin mukaan mainoksista ja kirjoituksista maksetaan 100-400 dollaria, eli noin 90-360 euroa. Videoista maksetaan enemmän, parhaimmillaan jopa 20 000 dollaria, eli noin 17 940 euroa, mies paljastaa.

Hyvästit osa elämäntapaa

Miehen reissut ovat ulottuneet aina Boliviasta, Brasiliaan, Australiaan ja Thaimaahan saakka. Reissuilla on kuitenkin myös nurjempi puolensa.

Gareth Leonard Australiassa. Voit katsoa kuvan myös täältä!

– Olen tavannut monta uskomatonta ihmistä tämän matkan aikana, mutta koska liikun jatkuvasti, minun täytyy aina sanoa näkemiin. Se on vaikeaa, kun on luonut upeita ja aitoja ihmissuhteita, mies kertoo CNBC:n haastattelussa.

Kaikesta huolimatta Leonard elää nyt unelmiensa elämää. Tienaaminen maailmaa kiertämällä on reissaajan mukaan ”jännittävintä maailmassa”.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    3. 3

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. 6

      Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

    7. 7

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    8. 8

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    9. 9

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    10. 10

      Venla-voittaja Ville Virtasen, 55, kalenteri töistä tyhjä – ”Olen jo niin vanha, ettei toivominen kannata”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    3. 3

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. Näytä lisää