Pauli, Paavo, Paulus

Matkat

Valikko

Matkat

Sulon, 75, uskomaton ystävyys karhujen kanssa: ”Karhun kainalossa nukkuessa ei peittoa kaipaa”

Kuusamo
Kuusamon suurpetokeskuksen johtaja Sulo Karjalainen, 75, on karhuilleen isähahmo ja ystävä, joka käy karhun kyljessä nukkumassa ja välillä saunookin niiden kanssa.
Kuusamon suurpetokeskuksen portit ovat juuri sulkeutuneet. Keskuksen kuusi karhua ovat poseeranneet päivän aikana kymmenille kävijöille. Osa karhuista kuten 23-vuotias Vyöti on vetäytynyt levolle aitauksensa nurkkaan.

– Kyllähän karhuja päivän työ voi väsyttää siinä missä meitä ihmisiäkin, Sulo Karjalainen toteaa pilkettä silmäkulmassaan ja huikkaa Vyötille hyvän siestan toivotukset.

Vyöti kääntää laiskasti päätään Karjalaisen suuntaan ja sulkee jälleen silmänsä. Suurpetokeskuksen karhut ovat kesyjä ja tottuneita ihmisiin.

– Karhumme ovat uteliaita ja kiinnostuneita ihmisistä. Ne tykkäävät huomiosta, Karjalainen kertoo.

Huomion lisäksi karhut tykkäävät herkuista, joita ne saavat kiitokseksi opastettujen kierrosten aikana. Karjalaisella on mukanaan pieni olkalaukku, josta hän antaa karhuille irtokarkkeja makupalaksi.


Yhdeksänvuotias Reeta-karhu nousee takatassuilleen tervehtimään Karjalaista.

– Mitäs Reeta olet päivän aikana puuhaillut? Mitä on mielessä nyt, Karjalainen juttelee karhulle.

Reeta vastailee lähinnä elekielellä päätään käännellen ja tuhisten.

– Reeta on karhuistamme älykkäin ja siksi sen kanssa keskustellaan paljon. Usein Reeta vastaa ääntelemällä, mutta nyt se ei tunnu olevan erityisen puheliaalla tuulella, Karjalainen kertoo ja kaivaa esille vaaleanpunaisen vaahtokarkin, jonka Reeta poimii huulillaan Karjalaisen sormien välistä.

Karhujen suurta herkkua ovat erilaiset hedelmät, joita keskuksessa kuluu päivässä kilokaupalla.

– Banaanista karhut eivät tykkää eikä niille maistu myöskään suklaa, Karjalainen sanoo.

75-vuotias mies on pikku hiljaa luopumassa työstään. Hän on löytänyt jatkajan, mutta ajankohtaa, jolloin hän luovuttaa vetovastuun seuraajalleen, ei ole päätetty.

 

Hiukan säästä riippuen noin lokakuun loppuun mennessä ne menevät unilleen. Usein käyn talvipesässä nukkumassa niiden kanssa.

REETAN naapuriaitauksessa asuu keskuksen kuuluisin karhu, 16-vuotias Juuso äitinsä Tessun kanssa. Myös Juusoa tuntuu hiukan ramaisevan. Suomen suurimpana karhuna pidetty, lähes 500-kiloinen Juuso on vaikuttava näky kelliessään selällään ilta-auringon lämmittävissä säteissä.

Tessu-äiti on ensimmäisenä Karjalaista vastassa hamuamassa herkkuja kitaansa. Pian Juuso kierähtää ensin kyljelleen ja nousee sitten ketterästi neljälle tassulle tervehtimään.

Karjalainen avaa aitauksen oven ja Juuso painaa jättikokoisen päänsä tiukasti Karjalaisen vatsaa vasten. Kyseessä on kevytversio karhuhalauksesta. Hellä hetki kestää lähes pari minuuttia.

Kaverukset ovat kumpikin aivan hiljaa, mutta on helppo nähdä halauksen olevan täynnä paitsi kiintymystä myös sanatonta ajatustenvaihtoa. Karjalainen kumartuu Juuson pään tasolle ja Juuso antaa Karjalaisen poskelle suukon isolla kielellään.


– Juusolla on ollut taas jo ikävä, Karjalainen tulkitsee.

Ikävä on varmaan ollut molemminpuolista. Juuso on Karjalaiselle läheisin kaikista keskuksen karhuista.

– Juuson kanssa pitää puuhailla paljon ja siksi keksimme kokeilla myös taiteen tekemistä. Materiaalina ovat paperi ja lasten turvalliset ja myrkyttömät sormivärit.

Juuso on saanut taiteilijana maailmanlaajuista huomiota ja se lienee maailman ainoa karhu, joka on kutsuttu taiteilijaseuran kunniajäseneksi. Juuso tykkää maalaamisesta, mutta Taiteilijaseura Koillinen ry:n jäsenyydelle se on viitannut tassulla.

Juusokin saa muutaman karkin, mutta sille tuntuu kommunikointi ja läheisyys olevan makupalojakin arvokkaampia.

– En minä ota sinua nyt matkaani, joku toinen kerta sitten, Karjalainen sanoo Juusolle, joka on pyrkimässä ulos häkistä.

Kaverukset käyvät yhdessä niin saunassa kuin kalastamassakin.


KARHUT ovat Karjalaisen lapsia, joita hän on ruokkinut pentuna tuttipullolla ja ottanut viereensä sänkyyn yöksi.

– Kaikki karhut ovat yksilöitä ja omia persooniaan kuten me ihmisetkin. Karhut muistuttavat yllättävän paljon ihmistä eleissään ja liikkeissään ja ne myös matkivat ihmistä mielellään, Karjalainen kertoo.

Suurpetokeskus elää karhujen mukaan. Keskus on avoinna vierailijoille joka päivä paitsi silloin kun karhut ovat talviunilla.

– Hiukan säästä riippuen noin lokakuun loppuun mennessä ne menevät unilleen. Usein käyn talvipesässä nukkumassa niiden kanssa, Karjalainen sanoo ja tällä kertaa hänen äänessään ei ole vähäeleistä huumoria.

Ainoana ongelmana karhujen kanssa nukkumisessa Karjalaisella on ollut tilan puute ja se, että hänelle tulee nälkä. Karhut eivät syö talviunensa aikana mitään mutta saattavat nuolla hiukan lunta pesän suulta suuta kostuttaakseen.

– Kyllä sopu sijaa antaa, talvipesässäkin. Karhun kainalossa nukkuessa ei peittoa kaipaa, Karjalainen toteaa.

Karhut havahtuvat talviunensa aikana ainakin kerran vuorokaudessa muuttamaan asentoaan. Uniltaan suurpetokeskuksen karhut heräilevät niin ikään säiden mukaan, yleensä vapun tienoilla.

– Heräämisen jälkeen menee toista viikkoa, ennen kuin karhut haluavat ruokaa. Aluksi niille riittää ravinnoksi kourallinen hapanta puolukkaa tai omenaa päivässä. Ennen talviunta loppukesästä ja syksystä isommat karhut tankkaavat parikymmentä kiloa lihaa, kalaa ja viljaa päivässä.

Karhujen herkkua ovat poronliha ja merilohi, mutta kesällä ne syövät mielellään myös mustikoita.

– Karhu syö mustikat maassa maaten. Se kerää etutassuillaan varvuista kimpun ja noukkii sitten huulillaan kypsät marjat suuhunsa, Karjalainen kertoo.


Karhupelkoisille ihmisille Karjalainen suosittelee suurpetokeskuksessa vierailua.

– Karhujen näkeminen lähietäisyydeltä on poistanut monilta karhupelon.

Metsässä karhun kohtaavaa Karjalainen neuvoo käyttäytymään rauhallisesti ja välttämään äkkinäisiä liikkeitä.

– Karhulle ei saa kääntää selkäänsä vaan pitää poistua takaperin. Petoeläin haistaa ihmisen pelon ja silloin sen puolustautumisvaistot heräävät, sillä pelon hajua eläin pitää vaaran merkkinä, Karjalainen sanoo.

Nopeasti yleistynyttä piilokojuista kuvaamista ja karhujen ruokkimista kojujen lähellä Karjalainen pitää ongelmallisena.

– Jo nyt on etenkin itärajan tuntumassa retkeilijöiltä aiempaa enemmän karhuhavaintoja. Karhujen ruokkiminen tuo ongelmia, sillä polvi polvelta ne kesyyntyvät ja ihmisen ja karhun kohtaamisia metsässä tulee varmasti koko ajan enemmän.

Karjalaisen mukaan pennut voivat viedä emokarhun huomion niin, ettei se reagoi lähestyvään ihmiseen niin nopeasti kuin ilman pentuja.

– Etenkin vanhempi emo puolustaa pentujaan, jos kokee tilanteen uhkaavaksi. Jos näkee pennun metsässä, ei missään tapauksessa saa lähestyä pentua, koska emo ei epäröi koskea ihmiseen, jos kokee pentunsa uhatuksi.



KUUSAMON suurpetokeskus täytti tänä vuonna 20 vuotta. Se on yksityinen yritys, jonka toiminta rahoitetaan pääsylipputuloilla. Keskuksessa vierailee vuosittain tuhansia kävijöitä. Kuuden karhun lisäksi keskuksessa on tällä hetkellä kaksi kettua, seitsemän ilvestä ja kuusi koirasutta.

Sulo Karjalainen kertoo hoitaneensa nälkiintyneitä ilveksenpoikasia jo kauan ennen suurpetokeskuksen perustamista.

– Petoeläinten orpokotitoiminta alkoi jo 80-luvulla, kun otimme hoitaaksemme metsästä heikossa kunnossa olevia ilveksenpentuja. Kiimaan keväällä tuleva emo ajaa edelliskesän poikaset pois, ja jos ruokatilanne on huono, poikanen kuolee nälkään.

Karjalaisen hoitamat ilveksenpennut olivat niin huonossa kunnossa, että ne saattoi ottaa kiinni paljain käsin. Nopeasti kuntoutuneet pennut vapautettiin luontoon ja osa jäi asumaan tarhaan. Ilveksenpentuja Karjalainen on ruokkinut karhunpentujen tapaan tuttipullolla kotinsa tuvassa.

– Ilves kehrää kuten kesykissakin, vain huomattavasti kovempaa, ja luonnossa ilvesemo kehrää poikasilleen, Karjalainen tietää.

Sulo Karjalainen on karhuineen ollut esillä lehtien palstoilla ja televisiossa Japania myöten. Elämäkerrasta kyseleville mies on toistuvasti antanut kielteisen vastauksen.

– Viimein suostuin. Paimion seurakunnan kirkkoherra Vesa Tuominen on kirjoittamassa elämäntarinaani, Karjalainen myhäilee karhua rapsuttaessaan.
Päivi Arvonen
Suurpetokeskus sijaitsee 32 kilometriä Kuusamosta viitostietä Kajaanin suuntaan, avoinna päivittäin 10–17. Keskuksessa vieraillaan oppaan johdolla. www.kuusamon-suurpetokeskus.fi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. 6

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    7. 7

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    8. 8

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    9. 9

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    10. 10

      Trumpilta odotetaan määräyksiä maahanmuutosta – koskevat tietyistä maista tulevia pakolaisia ja viisuminhaltijoita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. Näytä lisää