Laura

Matkat

Valikko

Matkat

Suomalaisilta kritiikkiä halpalentoyhtiöiden hinnoittelulle – vain 10 prosenttia pitää reiluna

Norwegian Airlines hallitsee halpalentomarkkinoita Suomessa ja Pohjoismaissa, EasyJet Euroopassa, uusi kyselytutkimus paljastaa. Halpalentoyhtiöiden hinnoittelulle annetaan sen sijaan kritiikkiä.
Lentomatkustajien mielipiteitä tiedustellaan aika ajoin erilaisilla kyselyillä.

Vuoden alussa kerrottiin London City Airportin tekemästä kyselystä, jonka mukaan lentomatkustajien suurimpana syntinä pidetään istuimen työntämistä niin kauas, että se on käytännössä takana istuvan matkustajan sylissä.

Tänä vuonna Travellinkin kyselyssä selvisi, että yli puolet suomalaisista matkustajista haluaisi lentokoneisiin erilliset vessat naisille ja miehille.

Tällä kertaa kyselyn kohteena olivat halpalentoyhtiöt, joihin liittyviä asioita kyseltiin nettimatkatoimisto Travellinkin selvityksessä. Nettipohjaiseen kyselytutkimukseen osallistui 16743 eurooppalaista. Heistä 1877 oli suomalaisia.

Suomalaiset eivät ole tiukasti sitoutuneet yhteen halpalentoyhtiöön, kyselystä selviää. 64 prosenttia meistä on matkustanut kahden lentoyhtiön lennoilla saman matkan aikana.

– Kun suomalainen varaa lentoja pikamatkalle tai lomalle, häntä kiinnostavat tutkimuksemme mukaan eniten lentojen hinta (90 %), sopivin lentoajankohta (75 %) sekä nopeat välilaskut ja sujuvat jatkolennot (45 %). Vähiten merkitystä on lentokenttien loungeilla, lennonaikaisilla palveluilla, kuten verovapailla ostoksilla sekä lentokoneruokailulla, kertoo tiedotteessa Travellinkin maajohtaja Anne-Marjut Väänänen.

Vastanneet: Hinnat ennen halvempia

Kyselytutkimuksen mukaan kaikissa Pohjoismaissa, myös Suomessa, Norwegian Airlines on suosituin halpalentoyhtiö. Euroopassa ykkösasema on EasyJetillä.

Kritiikkiä kyselytutkimukseen vastanneet suomalaiset antavat halpalentoyhtiöiden hinnoittelulle.

Vain 10 prosenttia suomalaisista pitää halpalentoyhtiöiden hintoja enää reiluina, kun vastaava luku Euroopassa on 17 prosenttia. Neljä kymmenestä on sitä mieltä, että halpalentoyhtiöiden hinnat olivat ennen halvempia. Halpalentoyhtiöiden hinnat ovat kallistuneet vastanneiden mielestä varsinkin sesonkiaikoina samalle tasolle kuin täyden palvelun lentoyhtiöissä.

Lentoyhtiöiden lisämaksut ovat herättäneet vuosien varrella keskustelua. Lentoyhtiöt voivat nimittäin laskuttaa ylimääräistä esimerkiksi matkatavaroista tai jopa matkustajan painosta.

Top 5 halpalentoyhtiöt, Suomi

Norwegian Airlines 77 %

Ryanair 47 %

EasyJet 22 %

Thomas Cook 21 %

TUIFly 18 %

Top 5 halpalentoyhtiöt, Eurooppa

EasyJet 22%

Ryanair 18 %

Norwegain Airlines 12 %

Vueling 8%

Eurowings 4 %

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    3. 3

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    6. 6

      Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

    7. 7

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    8. 8

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    9. 9

      Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

    10. 10

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    3. 3

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    6. Näytä lisää