Kyllikki

Matkat

Valikko

Matkat

Hotelli Pohjanhovi täyttää tänään 80 vuotta – lue Jari Tervon novelli

Pohjanhovi
Värikkäästä historiasta tunnettu Hotelli Pohjanhovi juhlii tänään 80-vuotissyntymäpäiviään. Jari Tervo kirjoitti juhlan kunniaksi hotellille novellin.
Kun Hotelli Pohjanhovi, eli nykyinen Hotelli Rantasipi Pohjanhovi, avasi ovensa vuonna 1936, hotellissa oli 36 huonetta, 50 hengen yhteismajoitustila retkeilijöille sekä Lapin läänin ainoa hissi ja sähköistetty keittiö.


Edistyksellinen hotelli koki kuitenkin pian kovia: talvisodassa Pohjanhovi toimi sotasairaalana ja Lapin sodassa rakennus tuhoutui kokonaan. Tilalle rakennettiin uusi hotelli. Rakennus avasi ovensa vuonna 1947.

Pohjanhovi on vastaanottanut myös kunnianarvoisia vieraita. Hotellissa ovat vierailleet niin Urho Kekkonen, Eleanor Roosevelt, Neuvostoliiton presidentti Leonid Brežnev kuin Jugoslavian presidentti Josip Broz Titokin.

Lauantaina 15.10. hotellissa juhlitaan 80-vuotisjuhlia. Juhlavuoden kunniaksi Jari Tervo kirjoitti Pohjanhoville novellin. Rovaniemeltä kotoisin oleva kirjailija on kirjoittanut hotellista aiemminkin. Hänen ensimmäisen romaaninsa nimi oli Pohjan hovi.

Jari Tervo: Viimeinen sikari

1

Rakkaat lapsenlapset, vuosi oli kuusikymmentäkuusi. Viime vuosisadalla. Viime vuosituhannella. Nyt tunnen itseni hyvin vanhaksi.

Näin yleensä aloitan kertomukseni siitä, kun vierailin ensimmäisen kerran Suomen Lapissa ja tapasin hotelli Pohjanhovin ala-aulassa Kauniin Johanneksen, joka oli muuttava elämäni kulun. Hän näytti yhtä vähän kauniilta kuin Johannekselta.

Äijä oli pukeutunut vanhojen suomujen ja kuivuneitten perkeitten täplittämiin rytkyihin. Päätä kattoi resiinan ruttaama ja sään riepottelema reuhka, jossa killui uistimia, helisten ja suoraa katsekontaktia haitaten. Tätä päähinettä hän ei riisunut seuraavien päivien aikana edes saunassa, joksi suomalaiset venäläistä banjaa kutsuvat.

Sikarikädellään Kaunis Johannes viitata huitaisi minut luokseen, vaikka näin miestä ensimmäistä kertaa tuona elokuisena iltapäivänä. En edes huomannut tottelevani äijänrähjää ennen kuin seisoin hänen edessään kuin rehtorin, muistellen mitä kolttosia olen viime ajat sorvannut ja niitä vain muodon vuoksi katuen.

Vaari, sinä unohdat kertoa, mitä kieltä hän puhui, lapsetlapset keskeyttävät minut aina tässä kohtaa. He ja heidän äitinsä ovat kuulleet tarinan elämänsä aikana kymmeniä, kymmeniä kertoja, ja minun täytyy esittää se heille aina täsmälleen samassa muodossa. En saa improvisoida, en lisäillä enkä karsia enkä vaihtaa tapahtumien järjestystä. Minun tarinani on lasten mielestä merkkituote. Vain tarinan kielikuvia myöten samanlainen muoto takaa, että se on ehta. He pitävät vain tutuista yllätyksistä, kuten me kaikki.

Kaunis Johannes esitteli itsensä tuolistaan nousematta ja pahoitteli haisevansa ammoin leukaansa koukun saaneille kaloille, mutta se oli hänen mielestään ainut keino, joka tepsi hyttysiin. Nuo riivatut inhosivat eltaantuneen hauen hajua jopa enemmän kuin savua. Äijä kysyi vointiani sen jälkeen, kun hän oli lavealla kädenliikkeellä ohjeistanut minua istumaan viereiseen nahkatuoliin. Se vaikutti vain päällisin puolin pyynnöltä.

Istahdin syvään, polveni nousivat korkeammalle kuin leukani. Tämä näytti huvittavan äijää. Nyt tajusin hänen odottaneen aulassa sopivaa uhria ties minkä aikaa.

Kerroin voivani kohtuuhyvin lukuun ottamatta heinänuhaa, joka vaivasi minua aina tähän aikaan vuodesta. Siirryin käsittelemään toissa vuonna venähtänyttä nilkkaani, kunnes keskeytin oman pajatukseni hämmästyneenä. Tajusin puhuvani äidinkieltäni. Kaunis Johannes oli lasketellut puhdasta, kirkasta ja sujuvaa moskovanvenäjää ja vastasin hänelle samalla kielellä. Mietin mistä hän tiesi minut venäläiseksi. Siis jo ennen kuin ryhdyin avaamaan sydäntäni äidinkielelläni tuntemattomalle.

Kerroin Kauniille Johannekselle työskenteleväni lujuuslaskijana leningradilaisessa komponenttitehtaassa, joka valmisti suurten siltojen kannatinpalkkeja. Vietin nyt ansaittua lomaa Finlandijassa, Neuvostoliittoon ystävällisesti suhtautuvassa naapurimaassa, mutta niin lumoutunut olin siltojen kannatinpalkeista, että kuvasin niitä myös lomallani sen sijaan, että olisin ikuistanut lappilaisia nähtävyyksiä, kuten tuntureita, porotokkia ja neljäntuulenhattuja.

Valhetta, valhetta, tapaavat lapsenlapseni huutaa tässä vaiheessa tarinaani. He ovat tietysti oikeassa. En ollut ammatiltani kannatinpalkkien lujuuslaskija. Olin, pidelkää hatustanne kiinni, vakooja.

Olin aloittanut tiedustelutoimintani vajaa vuosi sitten Neuvostoliiton Suomen-suurlähetystössä Tehtaankadulla. Lujuuslaskija oli minun peitetarinani vain tätä matkaa varten, jonka aikana minun oli määrä kuvata kaikki Lappiin sotien jälkeen rakennetut sillat sen vuoksi, että minua terävämmät päät voisivat analysoida, mitä sillat merkitsevät sotilaalliselta kannalta. Mitkä niistä kantavat panssarivaunut? Kun me joskus joudumme kuitenkin ottamaan haltuun tämän maan, joka meille jo tsaarin aikaan kuului. Tehtaankadulla peitetyöni oli alimman rangin kulttuurinilkki, erityisalanani balalaikka-innostuksen sytyttäminen Suomen kansaan.

Kuten varmaan kaikki ymmärtävät, kukaan ei halua jäädä eläkkeelle vakoojanvirasta hohdokkaimpana meriittinään suomalaisille kansakouluille puoliväkisin lahjoitetut balalaikat.

Venäläinen turisti, joka kuvaa lomamatkallaan lappilaisia siltoja, Kaunis Johannes sanoi mietteliäästi ja sikarinsavua pöllähdellen. Lyhyen, intensiivisen hiljaisuuden jälkeen äijä karjaisi: Hyvä herra. Teidän äitinne jakoi eläissään vain kahdelle, isällenne ja Leningradin sotilaspiirille.

Pomppasin matalan-hankalasta tuolistani ylös ja vaadin välitöntä hyvitystä, verbaalista tai fyysistä. Äitini moraali oli aina ollut korkea ja rikkumaton. Huomasin samalla hetkellä kaksi valitettavaa asiaa siinä seistessäni muun hotelliväen piinallisen huomion kohteena. Kaunis Johannes oli solvannut äitini muistoa suomeksi. Tunnekuohussani sorruin samaan kieleen.

Kaunis Johannes räjähti pitkään hymyyn. Se näytti sarkasmin aamunkoitolta. Hän nousi ylös, painoi minut olkapäistäni takaisin tuoliin ja lausui kauniita sanoja äitini pyhimyksen kaltaisesta luonteesta, jota hän ei ollut tahtonut loukata (kyllä takuulla oli) ja siitä, miten pahoillaan hän oli (ei varmasti ollut).

En jaksanut kuunnella Kaunista Johannesta, en edes sitä kumpaa kieltä hän nyt lasketteli. Esimieheni Tehtaankadulla oli tähdentänyt minulle kahta asiaa, joita en saanut tiedustelumatkallani tapaamilleni alkuasukkaille paljastaa: suomen kielen taitoani ja siltojen kuvaamista.

Olin pystynyt noudattamaan hänen käskyjään seitsemän minuuttia. Tuijotin hotellin ala-aulan lattialle laskemaani matkalaukkua. Jos möhläykseni kantautuisi esimieheni korviin, seuraava komennukseni suuntautuisi Ohotanmerelle. Me vähäisimmät tiedustelumiehet laskimme siitä Tehtaankadulla leikkiä. Aina kun joku meistä selittämättömästi katosi, me virnistelimme toisillemme: siellä se Ohotanmerellä laskee aaltoja ja miettii, missä tuli tyrittyä. Tällaista virkaa tai toimea ei tietenkään ollut edes olemassa.

Hotellin ala-aulaan asteli keittiömestari täydessä univormussaan. Hän ojensi paketin Kauniille Johannekselle ja kertoi sen sisältävän rieskaa, ruisleipää, graavia lohta ja savusiikaa sekä juuri parahultaisessa suhteessa laimennettua piimää. Kaunis Johannes otti paketin ja painoi kahvitermoksen käsivarrellaan kylkeensä. Pistokoski ei petä koskaan, Kaunis Johannes kiitti. Äijä nykäisi minulle leukaansa ja minä seurasin häntä kuin koira sokeaa.

Istuimme vihertyvästä persauksesta piittaamatta Pohjanhovin edustalla, joen puolella, veteen viettävällä ruohotörmällä ja katselimme, miten Kemijoen tukki ui. Minun mielestäni tukin lillunta ei ollut järin elähdyttävää, mutta puolen tunnin kuluttua ymmärsin näyn vaivuttavan ihmisen pehmeään transsiin. Tunsin sulautuvani ison virran rantaan. Tietoisuuteni oli korkeammalla tasolla kuin kiven, mutta matalammalla kuin koivun. Olin löytänyt koloni universumissa. Taisimme torkahtaa tuokioksi istuviltamme.

Virkistyttyämme söimme eväät ja jaoimme kahvit. Kaunis Johannes tutustutti minut kuulemma jokaisen suomalaisen tuntemaan esineeseen, taskumattiin. Se oli konjakilla täytetty metallilieriö. Näin jonkin matkan päässä alajuoksulla rautasillan, jonka päällä kolisteli juuri nyt tavarajuna. Mietin ääneen, mitä juna mahtoi kuljettaa.

Ohjuksia, Kaunis Johannes sanoi.

2

Kolmen vuorokauden kuluttua havahduin. Kuluneet päivät päättelin päälleni levitetyn Lapin Kansan päiväyksestä. Myöhemmin selvisi, että Kaunis Johannes oli viskannut kasvoilleni hyttysten varalta vanhan lehden. Oli kulunut viikko.

Siinä ajassa olin vanhentunut kymmenen vuotta. Sen päättelin lammenpalasen kuvajaisesta. Hätäännyin niin kovasti, etten koskaan. Säntäilin ympäriinsä savuttavan nuotion ympärillä, kun Kaunis Johannes palasi purolta kalansaaliin kanssa. Hän esitteli ne tammukoiksi. Kerroin Helsinkiin sukuloimaan jääneen perheeni kaipaavan minua. Miten saisin heihin yhteyden?

Valhetta, valhetta, tähänkin väliin tapaavat lapsenlapseni kiljua. He ovat jälleen oikeassa.

Tuntematon mies saapasteli Kauniin Johanneksen völjyssä puukko kädessään. Hän katsoi minua, kun ryhtyi rutinoitunein viilloin perkaamaan tammukoita. Se näytti pahalta. Viikon konjakkituurin jälkeen kaikki etoi, ellei pelottanut. Kaunis Johannes pysähtyi eteeni ja ihmetteli: eikö Lapin-matkailu maita. Hän tyrkytti taskumattiaan, mutta minun oli pakko kipaista pusikkoon purskauttamaan hontelo olo varpujen ja jäkälien päälle.

Syötiin puukkomiehen nuotiotulella paistamia tammukoita. Meidän vähäpuheisuuttamme vahvisti pusikon takaisen puron solina, joka kuulosti ortodoksiselta ehtoopalvelukselta, ja hyttysten ininä. Ne jättivät Kauniin Johanneksen ja puukkomiehen rauhaan, mutta kaikkiin minun näkyviin aukkoihini ne tunkivat sääliä tuntematta. Kahvien jälkeen luonto kutsui Kaunista Johannesta etäämmälle. Kysyin, mikä mahtaa olla tämän erämiehen oikea nimi. Tauno, puukkomies sanoi. Kättelimme ja esittelin itseni. Kerroin tarkoittaneeni Kauniin Johanneksen nimeä.

Taunon mukaan Kaunis Johannes oli miehen oikeasta nimestä runneltu lempinimi. Oikea oli Nätti-Jussi. Tämä ei auttanut minua lainkaan. Perehdyin vasta myöhemmin lappilaiseen kansantarustoon. Mies ei voinut olla Nätti-Jussi, joka sitä paitsi oli kuollut pari vuotta aiemmin ja hänen toinen jalkansa oli ollut kampura.

Kerroin vihaiselle esimiehelleni Lapin-harharetkeltä palattuani Nätti-Jussin keksittyjen juttujen käsittelevän viinaa, naisia ja käsirysyjä. Minun tapaamani Kaunis Johannes ei kertonut tällaisia juttuja. Hän harrasti niitä. Esimieheni komensi minua sulkemaan suuni lappilaisista taru-ukoista ja menninkäisistä heti. Mönkään menneestä tiedusteluretkestäni saisin vaieta hautaan saakka. Tätäkään esimieheni käskyä en ole, kuten huomaatte, onnistunut noudattamaan. En ole sielultani vakooja, vaan seuraihminen.

Suussa ja vatsassa sulavat tammukat unettivat. Kaunis Johannes eli Nätti-Jussi palasi tarpeiltaan ja kysyi lämpimän eli valheellisen osaaottavasti, oliko muistissani aukkoja. Ei ollut. Muistini oli pitkä pimeä viikon mittainen putki, johon oli mosaiikkimaisesti porattu muutamia valoa antavia reikiä: käheästi naurava nainen, nenänpäätäni pistinputkellaan ryystävä isosilmäinen hyttynen, moiskahteleva suo, pisaroita tiputteleva airo sinitaivasta vasten, vettä hörppäävä kumisaapas, tiheään sähähtelevä kiuas, Sodankylän posti.

Tässä kohtaa lapsenlapseni pyytävät matkimaan ääntä, jonka kumisaapas suovettä kulauttaessaan päästää. Ryystäys huvittaa heitä kovin ja saan toistaa sen monta kertaa. Meidän kotikylämme liepeet ovat suotonta seutua. Olen kehittynyt taitavaksi matkimaan myös mossahdusta, jonka suo kurlauttaa luopuessaan vastahakoisesti omimastaan kumisaappaasta.

Esimieheni ei ollut määrännyt Lapin-tiedusteluretkelleni pituutta, mutta nuotiota tuijottaessani arvelin ylittäneeni sen. Tiesin Tehtaankadulla huolestuttavan kenttävakoojasta, josta ei viikkoon kuulu rasahdustakaan. En halunnut kansiooni uran katkaisevaa merkintää: mahdollisesti loikkausaltis. Myös Sodankylän posti askarrutti minua.

Seurasin ruokahalukkaasti tammukkaa ja rieskaa ja niitten päälle nuotiolättyjä ahmivaa Kaunista Johannesta. Näin hänen leukojensa voimakkaan jauhannan irrottaneen ihonvärisen teipin leukaluun tyvestä. Hän oli naamioitunut tekopartaan. Konjakkihauteessa tällaiset yksityiskohdat jäävät huomaamatta. Älähdin tahtomattani niin, että Kaunis Johannes ja Tauno vilkaisivat minua. Jälkimmäinen kosketti leukaluunsa tyveä, edellinen painoi etusormellaan teipin uudestaan kiinni.

Tämäkö ihmetyttää vierasta, Kaunis Johannes naurahti. Hän nousi ripeästi ylös ja kertoi lähtevänsä vielä toviksi purolle. Kalliolohkareet ja rannan lehvästö varjostivat sitä niin, että siinä tammukat viihtyivät oikein porukalla.

Ei tämä mikään kalaäijä ole, sanoin Taunolle, kun Kauniin Johanneksen selkä oli kadonnut. Tauno löi puukon pystyyn keloon ja myönsi minun puhuvan asiaa. Hän arveli minun varmaan muistavan Venäjän tsaarin Pietarin, joka myöhemmin tunnettiin lisänimellä Suuri. Nyökättyäni Tauno kertoi Pietari Suuren ongelmasta: kukaan ei kertonut hänelle miten asiat oikeasti valtakunnassa makasivat. Kaikki oli ehdottoman harasoo, jos Pietari joskus sattui jotain hovin virkamiehiltä kysymään. Kyllä Pietari fiksuna miehenä tajusi, ettei kaikki ollut tietenkään tolallaan. Sillä tavalla asiat olivat vain taivasten valtakunnassa, ei Venäjällä.

Nostin torjuvasti käteni, kun Tauno tyrkytti taskumattia ja kohotti kysyvästi kulmakarvojaan. Pietaripa keksi naamioitua. Tuntemattomana hän kulki kansan joukoissa, ryysti savuisissa murjuissa kurjasti pantua olutta ja tarjosi sitä paremmasta tietämättömälle rahvaalle. Hehän ujostelematta haukkua paukuttivat keisarikunnan tilaa anteliaalle muukalaiselle. Näin Pietari pääsi perille oikeista, räikeistä epäkohdista. Tunsin karvojeni pörhistyvän. Veri pakkautui päähäni ja esti ajatuksen luonnollisen juoksun. Ei kai tämä Kaunis Johannes suinkaan… ei kai hän oikeasti ollut…

Kyllä on, Tauno vastasi painokkaasti, hän on itse metsähallituksen pääjohtaja.

3

Istuimme Kauniin Johanneksen kanssa ison mustan auton keinuvalla takapenkillä matkalla takaisin Pohjanhoviin Rovaniemelle. Tauno istui edessä koppalakkisen kuljettajan kanssa. Joka käänteessä koppalakki nosti kätensä lakkinsa lippaan, kun metsähallituksen pääjohtaja jotain lausahti.

Tauno kertoi ennen kuin lähdimme nuotiolta, etten saanut paljastaa pääjohtajalle tietäväni hänen oikeaa henkilöllisyyttään. Se turmelisi miehen riemun. Kaunis Johannes rakasti näitä elokuisia päiviä, jolloin hänen ei tarvinnut Helsingissä virastossaan siirrellä papereita ja pohtia leimikoita, harvennuksia, avohakkuita ja muita valtakunnan metsänhoidollisia asioita. Suomi on metsä, Tauno paljasti minulle.

Kaunis Johannes moitiskeli nyrpeää naamaani ja alituista huokailuani. Aina kun pohjoisesta matkattiin kohti Pohjanhovia, hymyn kuului karehtia ja mielen taipuilla letkeänä. Jätkää odotti Pohjahovissa vapaus, ei vähempää. Söisimme alkukeitoksi lohta ja pääruoaksi poronkäristystä, keskustelisimme toisiamme ymmärtäen ja aterian jälkeen tarkkailisimme isoista ikkunoista, miten tuuli kuljettaa ylhäällä suuria lampaita ja alhaalla pieniä laineita eivätkä nuo ymmärrä olevansa saman äidin tyttäriä. Kymmenen vuotta mudassa maannut uppotukki saattaisi pohjavirtausten oikkujen vuoksi kohottaa viisasta päätään hetkeksi pinnalle. Se tuntuisi näkemisen arvoiselta tapauksekselta. Se antaisi perspektiiviä ihmisen eloon. Maailma on käsittämättömän hidas ja vain ihminen kärsimätön.

Kaunis Johannes kaivoi anorakkinsa povitaskusta valokuvia. Hän kertoi minun ottaneen ne hummauksemme lomassa. Olin kuulemma kooman rajoilla viipyilleestä kännistäni huolimatta tahtonut kuvata lappilaisia siltoja ja muuta kiinnostavaa, mitä retkemme eteen heitti. Äkäslompolossa eläkkeelle jäänyt kemianopettaja oli kehittänyt ne jaloviinapalkalla. Sodankylän postista olin halunnut lähettää perheelleni sähkeitä, joissa vakuuttelin kaiken olevan kunnossa ja loman virkistävän ruumistani ja tuulettavan päätäni. Kaunis Johannes ja Tauno olivat rutanneet sähkeitten jäljennökset taskuuni.

Olin ottanut kaikkiaan kaksitoista valokuvaa. Kuusi kuvaa esitti rankoja, joita suomalaiset tapasivat asetella suon poikki. Suomeksi niitä kutsuttiin pitkospuiksi. Yhtä monta kuvaa olin ottanut Kauniin Johanneksen palamattomista sikareista, eri kulmista. Kaivoin taskujani ja löysin paperimytyn.

Ensimmäinen sähke kuului näin: ”NEUVOSTOLIITON SUURLÄHETYSTÖ. STOP. TEHTAANKATU. STOP. HELSINKI. STOP. SUOMALAISET OVAT RAKENTANEET LAPIN TÄYTEEN SILTOJA SOITTENSA POIKKI. NE KANTAVAT PANSSARIVAUNUJA. STOP.

Kaunis Johannes kertoi heidän ystävällisesti lähettäneen pikana haluamaani osoitteeseen kaksi valokuvaa: pitkospuut ja sikarit. Ensimmäiseen sähkeeseen liittyi tietenkin pitkospuut.

Toiseen sähkeen todisteena olin lähettänyt kuvia metsähallituksen pääjohtajan sikareista:

TOP SECRET. STOP. PAIKALLISEN TIETOLÄHTEEN MUKAAN SUOMALAISET KULJETTAVAT TAVARAJUNILLA OHJUKSIA POHJOISEEN LAPPIIN. STOP. URGENT. STOP. OOTSEN URGENT.

4

Tässä vaiheessa sytytän aina sikarin ja puhaltelen kattoa kohti renkaita. Lapsenlapset kiljuvat ja pomppivat ylettääkseen rikkomaan ne. Sain viisitoista vuotta runsaita sikarilähetyksiä Suomesta tältä metsähallituksen pääjohtajalta. Pötkylät oli pakattu jalopuuviiluun ja sellofaaniin. Sikaria vannehti paperinen vyö, johon oli painettu tutut kasvot.

Lähettäjä ei luottanut Neuvostoliiton postilaitokseen, vaan sikarit saapuivat milloin suomalaisen liikemiehen tuomina, milloin urheilujoukkueen valmentajan. Joskus ne vain ilmestyivät oveni eteen. Niitä tuli joka kuukausi. Lähetykset olivat runsaita ja aina joulun alla mukaan oli sujautettu tyyris konjakkipullo. Se maistui samalta kuin metsähallituksen pääjohtajan taskumatti.

Kun sikarilähetykset loppuivat, minulla riitti tupruteltavaa vielä vuosikymmeniksi. Pienen talomme kellari kävi humidorista: se oli tarpeeksi viileä ja kyllin kostea.

Kädessäni savuaa ja tuoksuu viimeinen sikari. Lasken sen hitaasti tuhkakuppiin ja lapsenlapset hiljenevät, kun näkevät vaarinsa tuijottavan hiipuvan sikarin viimeisiä elonmerkkejä. Sen pää lakkaa hehkumasta ja lähettämästä ohuita, lähes läpinäkyviä savumerkkejä. Nyt se ei enää tuoksu.

Se on edesmennyt.

Rannalle, rannalle, vaari kertoo tarinan loppuun rannalla, lapsenlapset huutavat.

Kävelemme rantaan viettävää polkua ja muistelen, miten Pohjanhovin lohikeiton ja poronkäristyksen jälkeen vetäydyimme metsähallituksen pääjohtajan sviittiin. Kaunis Johannes ja Tauno kertoivat kyllästyneensä murjottavaan naamaani ja käskivät minun heittää konjakkikopsun naamaan marisematta. Otin niitä yhtä kyytiä kolme ja pakko minun oli myöntää, että maailma alkoi näyttää rahtusen valoisammalta.

Tammukan narraaminen lakkaa elokuun viimeisenä, Kaunis Johannes sanoi ja katsoi ikkunasta Kemijoen virtaamista. Tauno kertoi nähneensä jo tulomatkalla useita keltaisia lehtiä koivuissa. Sinä teet meidät melankoliseksi, Kaunis Johannes sanoi ja vetäytyi sviittinsä saniteettitiloihin.

Vessa, vastaan lapsenlapsille, kun he tutun kaavan mukaan ihmettelevät, mikä on saniteetti. Saavumme rakkaitten pikkuisteni kanssa rantaan ja ryhdyn vanhasta tottumuksesta laskemaan Ohotanmeren aaltoja, vaikka olen vetäytynyt siitä työstä eläkkeelle jo vuosia sitten. Lapsenlapset keskeyttävät minut, kun olen päässyt sataanseitsemäänkymmeneenneljään. Ennen merkitsin aaltojen lukumäärän muistiin ja raportoin sen iltaisin Moskovaan. Siellä tieto arkistoitiin mahdollista tulevaa käyttöä varten. Se oli rauhallisempaa työtä kuin siltojen vakoilu.

Lapsenlapset vaativat minua kertomaan tarinani loppuun. Istahdan penkille ja otan pienimmän syliini.

Metsähallituksen pääjohtajan oveen koputettiin. Tauno kävi avaamassa sen. Sisään harppasi kaksi univormuun pukeutunutta sotilasta, jotka suomalaisiin arvomerkkeihin perehtymättömänä arvioin everstin tasoisiksi miehiksi. Luulin heidän saapuneen pidättämään minut vakoilusta. Siksi nostin käteni pystyyn ja vetosin diplomaattiseen koskemattomuuteen, mikä herätti heissä kummastusta. Pidättämisen sijaan he istuutuivat odottamaan.

He pomppasivat pystyyn ja tekivät kunniaa, kun metsähallituksen pääjohtaja tuli vessasta. Kaunis Johannes oli hylännyt kalarytkynsä, tekopartansa ja viehehattunsa. Hän oli ryhdikäs kuin kynttilä ja täysin kalju. Hän oli pukeutunut istuvaan pukuun ja kiiltäviin kenkiin. Hän piti vahvasankaisia silmälaseja.

Herra Presidentti, autonne odottaa, toinen eversteistä sanoi.

Tässä kohtaa lapsenlapseni aina purskahtavat nauruun, pienintä myöten. Heidän mielestään vaari kertoo niin uskomattomia tarinoita. Viime vuosina olen yhtynyt heidän nauruunsa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      F1-pomolta tyly arvio Nico Rosbergista

    2. 2

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    6. 6

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    7. 7

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    8. 8

      Nuori äiti julkaisi suloisen kuvan itsestään ja pojastaan – kuva ei kerro kaikkea: Mukana totuudenmukainen viesti lapsista haaveileville

    9. 9

      Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

    10. 10

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    10. 10

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      F1-pomolta tyly arvio Nico Rosbergista

    2. 2

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. Näytä lisää