Ja kiinnostavin messumaa on...

Julkaistu: 19.01.2012 06:00

Ilta-Sanomien lukijat arvostavat nyt aurinkoa. Se kävi ihan selväksi mielenkiintoisin maa -äänestyksessä.

Lukijat saivat äänestää noin seitsemästäkymmenestä messuihin osallistuvasta maasta sen kaikkein kiinnostavimman ja viehättävimmän.

Mukana oli myös kotoinen Suomi, joka saikin kolme prosenttia äänistä.

Koska valinnanvaraa oli runsaasti, myös äänet jakaantuivat paljon.
Voittajaksi selvisi äärimmäisen niukasti Australia, tuo valtava valtio ja manner "Down Under".

Ihan kannoilla kiri muutaman äänen erolla Adrianmeren ihana Kroatia Euroopassa. Kummatkin maat saivat 7 prosenttia äänistä.

Viisi prosenttia äänistä uutuuskohde Madagaskar, jonka ällistyttävää luontoa olemme saaneet seurata muun muassa televisiodokumenteista. Viiteen prosenttiin ylsi myös matkailun varsinainen aarreaitta Yhdysvallat, jonka kiinnostavuutta lisäävät lähestyvät presidentinvaalit.

Outouskin kutittelee, Pohjois-Korea sai nimittäin neljä prosenttia äänistä. Tokihan siellä loistaa isä Aurinkoisen valo, mutta nykyinen johtaja Kim Jong-un vaikuttaa kyllä hiukan happamalta.

Neljä prosenttiä äänistä saivat myös huikea saarivaltio Intian valtameressä, häämatkailijoiden suosikki Seychellit, siisti pilvenpiirtäjien Singapore, aina ihana suosikki Thaimaa sekä sulkeutunut, mutta turisteille avoin Kuuba, jonka Castrot ovat jo iäkkäitä miehiä. Mitä vain voi lähitulevaisuudessa sattua.

Kolmen prosentin suosikkeja olivat Vietnam, Suomi ja Kreikka. Suomesta ja Kreikasta kerrommekin tässä lehdessä.

Juttua on myös Ruotsista - ja nyt ei naureta siellä - joka ei saanut kannatusta ollenkaan.

Silti pikkuinen piipahdus risteilylle naapurimaahan - Viroon, Ruotsiin tai Venäjälle - virkistää kummasti talven selkää taitellessa ja aurinkoa odotellessa.

Vastanneiden kesken arvottiin viisi kahden hengen messulippupakettia. Onni suosi Keijo Halosta Valkealasta, Laura Huurtolaa Espoosta, Hannu Stenmania Helsingistä, Taru Laurosta Portaasta sekä Timo Purhoa Kouvolasta. Onnea!

Näin äänestettiin


1. Australia 7 %
2. Kroatia 7 %
3. Madagaskar 5 %
4. Yhdysvallat 5 %
5. Kuuba 4 %
6. Pohjois-Korea 4 %
7. Seychellit 4 %
8. Singapore 4 %
9. Thaimaa 4 %
10. Kreikka 3 %
11. Suomi 3 %
12. Vietnam 3 %

Käy Ilta-Sanomien osastolla!

Muista piipahtaa myös Ilta-Sanomien osastolla matkamessuilla Helsingin Messukeskuksessa 19.-22.1.

Löydät meidät alagalleria G 1:stä, mistä muun kiinnostavan ohella saat tämän Matkamessuekstran! Käytä hyväksesi matkanjärjestäjien
hurjia messutarjouksia
Aihe:  Matkamessut Byline_Tiina_Vahtera

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Matkat: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä