Lapsiperheen loma-Tampere voi olla muutakin kuin huvipuisto. Särkänniemi on hieno paikka, mutta isommalla porukalla lomabudjettiin voi tulla melkoinen lovi. IS esittelee muutamia edullisempia vaihtoehtoja nauttia Tampereesta.
Hatanpään arboretum
Hatanpään kartanon maille perustettu arboretum sijaitsee Pyhäjärven rannalla, pienen matkan päässä keskustasta. Paikkaa voisi luonnehtia yhdeksi paikkakunnan upeimmista oleskelualueista, mutta tästä huolimatta se ei ole kovin hyvin tunnettu edes paikallisten keskuudessa.
Kesätiimi suosittelee vierailemaan puistossa erityisesti ruusujen kukinta-aikana, jolloin ruusutarha on huumaavan kaunis näky. Puistossa on mukava pikkukahvila, jossa leipomusten lisäksi tarjoillaan taide-elämyksiä sekä mahdollisuus ostaa pienyrittäjien tekemiä tuotteita.
Hatanpään Puistokuja 1, Tampere
Kahvila ti-su 11-18
Tallipiha
Finlaysson on tuttu paikka useille Tampereen-kävijöille, mutta kaikki eivät ole tietoisia ihanan tunnelmallisesta Tallipihasta. Kirkon takana oleva Tehtaanpatruuna Wilhelm von Nottbeck hevosia varten rakennuttama 1800-luvun pihamiljöö on näyttämö useille ilmaisille kesätapahtumille, joissa lapset on otettu huomioon.
Kesätiimi suosittelee käymään Tallipihassa myös ostosmielessä, sillä kahvilan ja suklaapuodin antimet ovat ehdottomia kesäpäivän herkkuja ja käsityökauppa tarjoaa hyödyllisiä matkamuistoja.
Kuninkaankatu 4, Tampere
ma-pe klo 10 - 18, la 10 - 17, su 11 - 17
http://www.tallipiha.fi/
Pyynikin näkötorni
Klassikko tuskin kaipaa esittelyjä, ehkä pienen muistutuksen. Paikan päällä leivotut munkit ovat maankuuluja ja näköala on lähes yhtä hieno kuin Näsinneulasta.
Kesätiimi teki myös pienen kävelylenkin näkötornin kiertävällä lenkkipolulla ja löysin hienon näköalanpaikan Pyhäjärven puolelle.
Näkötornintie 20, Tampere
joka päivä 9-21
Pääsymaksu näköalatorniin aik. 2 €/ Lapset 0,50 € (4-15 v)
Amurin työläismuseokortteli
Jos Tampereella osataan tehdä hyvin jotain, niin museoita. Amurin työläiskorttelimuseo on suojeltu puukortteli kerrostalon keskellä, missä ihmisten tarinat muuttuvat eläviksi. Kortteli edustaa Tampereelle tyypillistä neljän perheen hellahuonetta, jossa jokaisella perheellä oli käytössä yksi huone ja neljä perhettä jakoivat yhden keittiön. Museossa huoneet on sisutettu vastaamaan eri aikakausien asumisoloja ja niihin on keksitty todellisuutta kuvaava perhe.
Historia avautuu ihan vahingossa tarinoita lukiessa ja lapset innostuvat kun he näkevät konkreettisella tavalla, miten asiat olivat ennen eri tavalla. Amurin työläiskortteliin kuuluu myös ihana kahvila Amurin Helmi, jossa kannattaa piipahtaa jos sattuu olemaan lähistöllä.
Katso video työläiskorttelin elämänmenosta.
Satakunnankatu 49
Museo ti–su 10–18
Aik. 6€/ Eläk. 5€/ Opisk. ja lapset (7-16 v) 1 €
http://www.tampere.fi/amuri/
Viikinsaari
Tampere sijaitsee kahden järven välissä, joten vesielementti on läsnä. Helpoiten siitä pääsee nauttimaan hyppäämällä Laukontorilta kerran tunnissa lähtevän laivan kyytiin. Laivakyyti on mukava elämys ja perillä saaressa päivää voi viettää monella tavalla. Vuokraa vaikka ulkopeli, nauti auringosta rannalla tai hiljenny vanhasta putkasta tehdyssä kappelissa.
Saaressa on ravintola, kioski ja mahdollisuus grillata omia eväitä. Siellä järjestetään myös tansseja sekä erilaisia tapahtumia lapsille. Katso tarkemmat päivämäärät ja ajat nettisivuilta.
Lähdöt Laukontorilta tasatunnein ja paluu saaresta puolelta. Edulliseksi käynnin saaressa tekee perhelippu (2 aik. ja 4 lasta 4 - 17 v), joka on 25 €. Muuten aik. 10 €/ Eläk./opisk. 8 €/ lap (4 – 17 v) 5 €
IS vieraili saarella. Katso video aiheesta.
Kommentit
Fakta
Kesä-Suomen aarteet
Lomareissu kesäisessä Suomessa on parhaimmillaan elämys, joka alkaa jo matkalla varsinaiseen kohteeseen.Kesä-Suomen aarteet -sarja esittelee vaihtoehtoisia reittejä valtateille sekä edullista tekemistä eri kaupungissa. Tarkoituksena on tuoda näytille maaseutumatkailun upeimmat helmet, kauneimmat maisemareitit sekä timanttisimmat kaupunkikohteet.
Huom! Aukioloajat ja hinnat ovat saattaneet muuttua julkaisun jälkeen.
Sarjaa jatkuu aina 1.8.2011 asti.
Katso kaikki ilmestyneet osat tästä.










