Kauniista arkkitehtuuristaan tunnettuun Symin satamapääkaupunkiin Horioon pääsee Rodokselta alle kahdessa tunnissa.
Päiväretkeni alkaa taistelulla aluksen kansi-istumapaikoista, jotka ryöstetään alta. Matka sujuu taivasalla etukansipaikan lattialla. Aurinko porottaa kesäkuisella voimallaan suoraan yläpuolelta. Joskus tuulenvire pyyhkäisee kantta.Levitän alleni uimapyyhkeen, sillä kansi on vaarallisen kuuma. Hellehattu suojaa päätä, kasvoja ja kaulaa armottomalta poltteelta. Helpotusta tuo myös litran juomapullo, jossa vesi tosin on jo tulikuumaa. Sisällä olisi istumapaikkoja, mutta kukapa sisälle 50 asteeseen haluaisi.
Kreikalle kuuluva Symi on kuulemma yksi maailman kauneimmista saarista - niinhän muistakin Kreikan saarista sanotaan. Olen myös kuullut, että kauneus johtuu Horion tiukan uusklassisesta arkkitehtuurista.
Suunnattoman kauniit talot
Vasta kun pääsee mereltä näkemään yhdellä silmäyksellä hahmottuvan kaupungin, tietää, mistä puhutaan.
Sataman ympärille ja rinteille rakennetut hillityn väriset matalat talot ovat suunnattoman kauniita. Tuntuu kuin kaupunki ole lainkaan todellinen, vaan elokuvan kulissi.
Talojen etuosat on koristeltu uusklassisin elementein. Pylväät ja palkistot, ikkunoiden ja ovien koristelistat ja koristelut ilmentävät talojen yhtenäisyyttä. Ikkunaluukut on maalattu sinisiksi tai vihreiksi.
Mitä lähemmäksi satamaa tullaan, sitä todellisemmaksi kaupunki muuttuu. Vaikka asukkaita pinta-alaltaan 58 neliökilometrin kokoisella saarella on vain 2 500, mopojen, polkupyörien ja taksien hyörinä satamassa on melkoinen.
Turistit purkautuvat paatista juoksujalkaa ja leviävät kuin varpusparvi poukaman kuppiloihin ja kauppoihin.
Kiire on, sillä laiva jatkaa matkaa jo parin tunnin päästä saaren eteläpuolelle Panormitiksen luostariin, jossa haaveilen hiljaisesta hetkestä luostarin rauhassa.
Ihania tuliaisia
Olisin valmis jäämään lounaalle jo ensimmäiseen ravintolaan. Yhtä houkuttelevia kalaravintoloita on joka puolella.
Vanha herra pitää alkeellisen näköistä yrttimyymälää rantabulevardilla.
Ostan oreganoa, timjamia, salviaa, rosmariinia ja basilikaa euron pussihinnalla. Milloinkaan ei kuivattu yrtti ole tuoksunut jo pussin läpi yhtä tuoreelle.
Kaupungin sisällä on vain pari katua. Niiden varsilla on turistikauppoja ja ihania tavernoita. Pysähdyn varjoisimpaan ja tilaan päivän kalaa. Se maksaa 8 euroa annos.
Hortoilen puolipyöreän satama-altaan reunusbulevardilla ja ihmettelen pesusienipuotien määrää. Myöhemmin otan selvää ja kas: Symi on tunnettu paitsi kalastajistaan ja laivanrakentajistaan, myös pesusienensukeltajista.
Sukelluksen kulta-aikoina 1900-luvun alussa Symillä asui vielä yli 22000 ihmistä. Ensimmäinen maailmansota hääti suurimman osan asukkaista Amerikkaan ja Australiaan.
Saari kuului Rooman valtakuntaan 146 eaa. Pääkaupunki Horion rakennukset rakennettiin 1700-1800-luvuilla uusklassismin kulta-aikana. Vaikutteita rakennustyyliin otettiin antiikin Kreikan ja Rooman rakennustaiteesta.
Sataman arkkitehtuuri suojeltiin 1970-luvun alussa. Suuri osa sotien runtelemista rakennuksista on rakennettu uudelleen ja muutettu loma-asunnoiksi.
Useita isäntiä
Ennen Kreikkaan liittämistä 1948 Symin isäntinä ovat olleet mm. turkkilaiset, italialaiset, saksalaiset ja britit.
Pesusieniä ja muita kylpytarvikkeita kainalossani juon vielä kylmät retsinat pähkinöiden kera somassa tavernassa. Nyt niin muodikkaat lasiset lyhdyt roikkuvat oliivipuista ja räsymatot peittävät istuimia.
Ei tietoakaan rauhasta
Juoksujalkaa poukaman vastapäätä odottavaan laivaan ja siitä matka jatkuu arkkienkeli Mikaelille pyhitettyyn Panormitiksen luostariin. Pääsen rauhaan! Sitä en kuitenkaan saavuta tällä luostarivierailulla.
Turistit ryntäilevät luostarin sokkeloissa viis veisaten hiljaisuuden säännöistä. Sytytän tuohuksen. Paluumatkalle löytyy istumapaikka kannelta.
Jo kymmenen minuuttia ennen ankkurointia väki ryntää poistumisaukon luokse. Melkein rusennun jonottavien alle. Matka päättyy yhtä kaoottisesti kuin se alkoikin.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Fakta
Muista
Retkilippu alle 20 €, retken kesto alle 5 t.Mukaan juotavaa ja auringolta suojaavat vaatteet.
Varaudu tungokseen laivalla ja luostarissa.
Ihaile arkkitehtuuria, osta paikallisia tuotteita, nauti taatusti tuoreita merenherkkuja.
Laivat Symille lähtevät Rodoksen Mandragin satamasta.
Symi on 39 kilometrin päässä Rodokselta Egeianmerellä.










