Yhä harvempi astui punaiseen laivaan

Julkaistu: 16.02.2012 10:47

Entistä harvempi matkusti Viking Linen laivoilla viime vuonna.

Matkustajia oli noin 40000 vähemmän kuin toissa vuonna, yhtiö kertoi torstaina julkistamassaan tilinpäätöksessä.

Yhtiö arvioi, että tänä vuonna matkustajia on suunnilleen yhtä paljon kuin viime vuonna.

Viking Linen tulos ennen veroja jäi tammi-joulukuussa noin 8 miljoonaa euroon. Tulos ennen veroja oli 14 miljoonaa euroa edellisellä tilikaudella, joka oli kaksi kuukautta pidempi. Vertailu edelliseen vuoteen on hankalaa, koska yhtiö muutti tilikauttaan ja käytössä on ensi kertaa kalenterivuosittainen tulos.

Viime vuonna liikevaihtoa kertyi 500 miljoonaa euroa.

Matkustajamäärän vähentymisen lisäksi yhtiö perustelee tuloksen laskua muun muassa sillä, että polttoaine on kallistunut.

Hallituksen osinkoesitys on 50 senttiä.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Matkat: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä