Suomalaismatkaajat ovat reagoineet Costa Concordian turmaan yllättävällä tavalla Suomessa.
Yritys toimii Suomessa italialaisen Costa Cruises -varustamon risteilyjen myyntiedustajana. Turmalaiva Costa Concordia on yksi kyseisen varustamon laivoista.
Risteilyn varanneille on tarjottu yhtenä korvaavana vaihtoehtona vastaavaa Välimeren-risteilyä varustamon muilla laivoilla.
Matkustajien reaktio järkyttävään laivaturmaan on jossain määrin erikoinen.
- Osa on tarttunut tarjoukseen, monille se taas ei ole käynyt aikataulusyistä. Vain yksi henkilö on kieltäytynyt lähtemästä taannoisen onnettomuuden vuoksi, Kuutschin kertoo.
Kuutschinin mukaan lähes kaikki asiakkaat ovat olleet sitä mieltä, että risteileminen Costa Cruisesin laivoilla on nyt turman jälkeen entistä turvallisempaa.
- Risteilyjen hinnat eivät ole onnettomuuden myötä laskeneet, vaan ikävä kyllä ne ovat nousseet, Kuutschin sanoo.
Yllättävä seuraus johtuu siitä, että varustamo ei pienentyneen kapasiteetin vuoksi kykene vastaamaan kysyntään.
Kuutschin ei pysty suoralta kädeltä arvioimaan, onko Costa Concordian turma vähentänyt risteilyjen kysyntää ylipäätään. Tilauksia ja peruutuksia on tullut normaaliin tahtiin.
Costa Concordia ajoi karille tammikuun 13. päivä Giglion saaren lähistöllä Italiassa. Aluksessa oli 4200 ihmistä.
Turmassa kuolleiden vahvistettu lukumäärä on tällä hetkellä 15.
Kommentit
Kirjoita kommentti










