HJK lähti henkisesti kammottavasta asetelmasta Mestarien liigan karsintojen avaukseensa. Klubista kuoriutui paineen alla timanttisen kova, kirjoittaa IS Urheilun Janne Oivio.
Hetken islantilaiset olivat oman kohtalonsa herroja. HJK näytti avausvartilla siltä samalta Klubilta, joka oli hukannut tukevan sarjajohdon heikkoon puolustamiseen ja keskikenttäpeliin. KR hukkasi kaksi aivan täydellistä avopaikkaa, ja sen jälkeen HJK meni menojaan. Mika Väyrysen pamauttettua 2-0 rankkaripilkulta avausjaksolla, eivät islantilaiset enää toipuneet.
Toinen jakso oli HJK:lta samanlaista täydellisen dominoinnin karusellia kuin viime kaudella parhaimmillaan nähtiin. Kannattajien riemukas ”Sexy Football Antti Muurinen”-kannatuslaulu siivitti HJK:n peräti viiteen toisen jakson osumaan, joka toi mieleen vuoden takaisen Bangor City-selkäsaunan.
Suurimman eron HJK:n peliin teki Mika Väyrynen. Väyrysen pallovarmuus, syöttötyöskentely ja uurastus puolustussuuntaan toi varmuutta koko joukkueen peliin. Vierellä Rasmus Schüller oli kuin uudestisyntynyt. Väyrynen oli juuri se kaivattu kokenut maailmanmies, joka näyttää suuntaa HJK:lle vaikeilla hetkillä. Upea pystyavaus Sebastian Sorsalle oli avain Juho Mäkelän 1-0-osumaan. Se siivitti Klubin karkumatkaa.
Mäkelällä on aiemmin ollut europeleissä vaikeuksia, mutta nyt oululainen yhdessä teinisensaatio Joel Pohjanpalon kanssa oli todella varma viimeistelyissään. Pohjanpalon huikea pommi 3-0-osumaan kajahti varmasti Islannin perukoille saakka.
Tapasin ottelun jälkeen KR:n ottelut islantilaiselle radiokanavalle selostavan Emil Emilssonin. Emilsson tuijotti tyhjyyteen täysin järkyttyneenä.
- En koskaan elämässäni ole nähnyt tällaista KR:ltä. 350 ottelua olen selostanut ja käynyt 15 eri maassa. Aivan käsittämätöntä, Emilsson pyöritteli, eikä turhaan.
- Nyt tarvitsen ryypyn, Emilsson huokasi ja poistui takavasemmalle.
Murskavoitto käytännössä takaa HJK:n etenemisen Mestarien liigan kolmannelle karsintakierrokselle. Se taasen tietää satojen tuhansien eurojen edestä lisätuloja, minkä avulla HJK pystyy ylläpitämään kallista joukkuettaan.
Uusi kierros tuo pelaajille mahdollisuuden pyrkiä entistä voimakkaammin eteenpäin. Se on piristysruiske, mitä koko seura suorastaan huusi vaisun kesän keskelle. Nyt HJK ja Helsinki elävät eurohuumaa, ja viikonloppuna Hakan voi ounastella jäävän vapautuneen HJK:n pasuunan soidessa statistiksi.
Kun Emilssonkin häipyi stadionilta, kansa oli jo kadonnut lehtereiltä kohti voitonjuhlia. Stadionille ei jäänyt kuin sankka lokkiparvi liihoittelemaan kentän ympärille kuin haaskalinnut saaliin perässä. Sitä lokkien oli turha havitella. Klubi vei murutkin pöydästä.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 19:18
1.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22:21
2.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 17:09
3.
-
IS seuraa mellakoita Ruotsissa: "Allianssi on leikannut liikaa" 20:26
4.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 12:51
5.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 18:57
6.
-
Ikea painostuksen kohteena Turkissa – työtekijöitä kuulusteltu käsi Koraanilla 21:30
7.
-
Gumball-sponsori Suomessa: "Tällaista ei olisi pitänyt tapahtua" 18:55
8.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 15:20
9.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 17:18
10.
-
Machete-miehet tappoivat sotilaan Lontoossa - poliisi epäilee terroritekoa 20:20
11.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 11:43
12.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 16:09
13.
-
Tornado iski myös Venäjällä - katso amatöörivideo 22:04
14.
-
Anitra Ahtola löysi uuden miehen 14:16
15.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 10:07
16.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 11:58
17.
-
Lentohenkilökunta: Sinkkumiehillä parhaat mahdollisuudet päästä ilmaiseksi ykkösluokkaan! 17:42
18.
-
He ovat jo ilmoittautuneet Madeleinen häihin 20:55
19.
-
Näin pilaat parisuhteesi - katso tyhmät tavat, jotka johtavat eroon 16:06
20.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 10:28
1.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 11:58
2.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 15:20
3.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 09:04
4.
-
Rainbow-tuote vei kolme sairaalaan - tuotetta ostaneet etsittiin S-etukortin tietojen avulla 17:17
5.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 12:51
6.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
7.
-
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä 14:40
8.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 11:43
9.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 10:07
10.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 17:09
11.
-
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu 06:02
12.
-
Robert Pattinson lopetti suhteen nähtyään ex-rakastajan tekstarin Kristenin puhelimessa 13:54
13.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 19:18
14.
-
Claudia Even lapsella mystinen sairaus 08:54
15.
-
Kekäläinen antoi tähtensä kuulla kunniansa: "Häpeällistä" 07:27
16.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 16:09
17.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 17:18
18.
-
Jari Sarasvuo: Tuttavat kerjänneet rahaa 06:24
19.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
6.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
7.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
8.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
9.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
10.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
11.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
12.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
13.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
14.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
15.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 10:28
19.

Valioliigaseurojen tv-tulot kasvavat rajusti seuraavilla kausilla
Lehti: Neymarin siirtoneuvotteluissa edistystä
Forsell ei masentunut: "Tulen takaisin"
Malagassa innostuttiin turhaan - europanna pysyy voimassa
Lehti: PSG havittelee Benitezia
Maajoukkuetopparilta iloisia uutisia faneille finaalin alla
Valioliigavahdin 2-vuotiaasta pojasta tuli YouTube-tähti - katso video
Seitsemän kauden yhteistyö päättyi - Stoke vaihtaa manageria
Seuralegenda jatkaa Ajaxin puikoissa
Liverpool myy hyökkääjäänsä lähes 25 miljoonan euron tappiolla
Beckhamin vanhin poika QPR:n akatemiaan? - vedonlyöjät innoissaan
Manchester City laajentaa Yhdysvaltain kentille
Di Canion johtamistyyli puhuttaa - "psykopaattinen draamakuningatar"
Lehti: Chelsea tekemässä jättitarjousta Gomezista





