Anna, Anne, Anu

Mestarien liiga

Valikko

Mestarien liiga

Suomalaisasiantuntijat: Arsenalilla ei mitään saumaa

Valioliigassa pelanneiden suomalaisfutaajien Jani Vianderin ja Aki Riihilahden mukaan on erittäin todennäköistä, ettei englantilaisjoukkueita nähdä tänä vuonna lainkaan Mestarien liigan puolivälierissä.
Se olisi ensimmäistä kertaa sitten kauden 1995-1996, jolloin englantilaisjoukkue jäisi rannalle Mestarien liigasta tässä vaiheessa kilpailua. Keskiviikkona pelaava Arsenal on tällä hetkellä ainoa kilpailussa mukana oleva englantilaisjoukkue. ManU putosi viime viikolla Real Madridille, kun puolestaan Manchester City ja kilpailun hallitseva mestari Chelsea jäivät jo alkulohkoon.

Jani Vianderin mukaan tämä ei kuitenkaan tarkoita, että englantilaisen jalkapallon suuntakäyrä olisi alaspäin.

- Pitää muistaa, että englantilaisjoukkue on ollut finaalissa seitsemän kertaa viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Ei taso ole dramaattisesti pudonnut ja yksi vuosi voi olla vain sattumaa, nykyisin Valioliigajoukkue Norwichin akatemian maalivahtien päävastuuvalmentajana toimiva Viander kertoo.

Samoilla linjoilla on myös Crystal Palacessa pitkän uran tehnyt Aki Riihilahti.

- Onhan tämä ollut Valioliigassakin vaitonaisempi vuosi, eikä pelin taso ole ollut ehkä niin hyvää, mutta ei siitä pidä kuitenkaan vetää johtopäätöksiä. Voidaan puhua monesta joukkueesta, joilla pienikin särmä olisi voinut tehdä suuren eron, koska erot huipulla ovat niin minimaalisia, Riihilahti muistuttaa.

- Imagollisesti putoaminen olisi suuri kolaus, koska englantilaiset pitävät Valioliigaa maailman johtavana brändinä. Olen kuitenkin varma, että jos katsotaan tästä hetkestä muutama vuosi eteenpäin, ovat englantilaiset edelleen vahvoja, ”Ägä” jatkaa.

Arsenal kohtaa tänään keskiviikkona Mestarien liigan neljännesvälierien toisessa osaottelussa Bayern Münchenin vieraskentällä. Arsenal lähtee kamppailuun 1-3 tappioasemassa. Tilanne on niin tukala, ettei Viander tai Riihilahti usko pohjoislontoolaisten mahdollisuuksiin.

- Bayern päälliköi edellistä ottelua ja on suosikki voittamaan myös koko kilpailun. Hyvänä päivänä Arsenal saattaisi voittaa, mutta en näe, että he kamppailisivat jatkopaikasta. München menee jatkoon, Viander uskoo.

- Tykkään siitä miten Arsenal pitkäjänteisesti kehittää seuraa ja nuoria pelaajia, mutta ei heillä ole Valioliigan tai Mestarien liigan voittamiseen kilpailukykyistä joukkuetta. Arsenalilla ei ole mitään saumaa mennä jatkoon. Vanha totuus on, että saksalaiset eivät häviä kotikentällään. Lisäksi joukkueiden välillä on tässä tilanteessa selkeä ero, naulaa puolestaan Riihilahti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    4. 4

      IS saattoi Saara Aallon perheen Lontoon-koneeseen: ”Luulimme että kaikki loppuu ensimmäiseen livelähetykseen”

    5. 5

      Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

    6. 6

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    7. 7

      75 uutta elokuvaa suomalaisille ilmaiseksi katsottavaksi! Ruutuun tulossa joulukuussa klassikoita ja uutuuksia

    8. 8

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    9. 9

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    10. 10

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    8. 8

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    4. 4

      IS saattoi Saara Aallon perheen Lontoon-koneeseen: ”Luulimme että kaikki loppuu ensimmäiseen livelähetykseen”

    5. 5

      Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

    6. Näytä lisää