Tatu, Daniel, Taneli

Mestarien liiga

Valikko

Mestarien liiga

Roma ja Roma, mutta ei loma Roomassa

Mestarien liiga
Roman Eremenkon peliesityksiä Mestarien liigassa odottaa vesi kielellä, kirjoittaa Ilta-Sanominen urheilutoimittaja Janne Kosunen.
Moskovan TsSKA ei voi enää märehtiä kovaa arpaonneaan jalkapallon Mestarien liigassa. Venäläisseura kohtaa alkulohkossaan Roman, Bayern Münchenin ja Manchester Cityn.

Lohko on kilpailun kovin.

Suomen maajoukkueen tärkein pelaaja Roman ”Roma” Eremenko siirtyi kesällä TsSKA:han Rubin Kazanista, ja tietysti Roma kohtaa heti ensimmäiseksi Roman.

William Wyler ohjasi vuonna 1953 kuuluisan elokuvan Loma Roomassa, jota tähdittivät Gregory Peck ja Audrey Hepburn. Keskiviikkoiltana Rooman futisnurmella tuikkivat ihan erilaiset tähdet, eikä TsSKAlle ei ole luvassa lomaa, vaan erittäin vaativa ottelu.

TsSKA pelasi myös viime kaudella Mestarien liigassa samassa lohkossa kuin Bayern ja City. Se jäi silloin jumboksi.

Käy moskovalaisille tällä kerralla miten tahansa, Suomen maajoukkue hyötyy siitä, että mainio Eremenko pääsee mittaamaan ja esittämään taitojaan Euroopan kovimmassa seurakilpailussa, kovimpia vastaan.

Eremenko on jo ehtinyt näyttää loistavaa potkutekniikkaansa tänä syksynä. Hän on tykittänyt TsSKAlle kaksi upeaa maalia Venäjän liigassa.

Muistissa on myös hieno kuti Färsaarten verkkoon Suomen EM-karsinta-avauksessa.

Jättääkö ”Roma” keskiviikko-iltana jälkensä myös Roomaan, ”ikuiseen kaupunkiin”?

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  2. 2

    Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

  3. 3

    Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

  4. 4

    Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

  5. 5

    Suomalaisnaisilla tyly karsinta Davosin sprintissä

  6. 6

    Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

  7. 7

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  8. 8

    Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

  9. 9

    Kiira Korven Petra-sisko kertoo elämänmuutoksestaan: Jätti vakituisen työn rahoitusalan yrityksessä

  10. 10

    Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

  4. 4

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  5. 5

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  8. 8

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  9. 9

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  10. 10

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  7. 7

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  10. 10

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  2. 2

    Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

  3. 3

    Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

  4. 4

    Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

  5. 5

    Suomalaisnaisilla tyly karsinta Davosin sprintissä

  6. Näytä lisää