Torsti

Mestis

Valikko

Mestis

Tamminen osallistuu TuTon yhtiökokoukseen – "Tämä on hölmöysliigan kärjessä"

TuTo Hockey Oy:n pienosakas Juhani Tamminen menee ensi viikolla yhtiökokoukseen selvittämään, onko yrityksen edun mukaista ajautua oikeusprosessiin entisen varatoimitusjohtajansa Juhani Tammisen kanssa.
Jääkiekkolegenda Juhani Tamminen kertoi maanantaina Ilta-Sanomien verkkosivuilla haastavansa entisen työnantajansa TuTo Hockey Oy:n oikeuteen kuusinumeroisista saatavista. Yrityksen mielestä hän on heidän entinen varatoimitusjohtajansa, Tammisen mukaan kyseinen työsopimus on voimassa vuoden 2015 kevääseen saakka.

Nyt asiat ovat saaneet uuden käänteen. TuTo-Oy:n yhtiökokous järjestetään ensi viikon torstaina, ja myös pienosakas Juhani Tamminen on saanut kutsun. Hän aikoo osallistua.

- Menen kysymään, onko yrityksemme edun mukaista joutua oikeuteen meidän varatoimitusjohtajamme kanssa, jääkiekkopersoona pauhaa.

TuTo Hockey Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tuomas Haanpää ei ärsyynny Tammisen vähintäänkin ristiriitaisesta kaksoisroolista. Hän ei usko oikeustaistelua edes sivuttavan kokouksessa, sillä asia ei ole sen esityslistalla.

- Tamminen on erittäin tervetullut yhtiökokoukseemme. Ei eripurassamme ole millään tavalla kyse ihmisistä vaan asioista, Haanpää sanoo.

- Olen TuTon osakas ja oikeusvastustaja. Olen nähnyt urallani jääkiekon piirissä valtavasti hölmöyttä, mutta tämä yltää sen liigan kärkeen, Tamminen puolestaan naurahtaa.

- Pelkistetysti Ö-luokan johtajuutta.

Hänen nähdäkseen tapauksen ydin on TuTon puheenjohtajan vaihtuminen. Tammisen kesäkuussa 2011 alkaneen varatoimitusjohtajasopimuksen ja maaliskuussa 2012 alkaneen päävalmentajasopimuksen allekirjoitti TuTo Hockey Oy:n edellinen puheenjohtaja Mikko Lehtinen. Haanpää valittiin hänen paikalleen tammikuussa 2013.

- Kun päävalmentajasopimukseni jatkoneuvottelut päättyivät, huomasin sekunnissa, etteivät ne nuijat tajua varatoimitusjohtajapestini jatkuvan, Tamminen suomii.

Sen jälkeen hän sanoo lukeneensa uuden päävalmentajan ja uusien pelaajien pestauksista vain mediasta. Vaikka kokee kyseisten päätösten kuuluvan varatoimitusjohtajalle.

Tammisen ja TuTo Hockey Oy:n alkuperäisen työsopimuksen mukaan tämänhetkisen kaltaiset riitatilanteet ratkaistaan oikeudessa välimiesmenettelyllä. Siinä kumpikin osapuoli sekä järjestämisestä vastaava kauppakamari valitsevat omat välimiehensä. Tamminen on omansa jo valinnut, mutta TuTo ei ole vastannut valitsemispyyntöihin.

- Kauppakamari saa valita välimiehemme puolestamme, Haanpää selventää.

Tammisen asianajaja toimittaa kanteen lähipäivinä. Välimiesmenettely on nopeutensa vuoksi yritysmaailmassa suosittu oikeudenkäyntitapa. Sen päätöksestä ei ole valitusoikeutta. Käräjäoikeudesta voi hakea lopputuloksen purkua, mutta tällöin tarkastelussa ei ole varsinaisen päätöksen, vaan oikeusprosessin juridinen oikeellisuus.

Toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Mestiksessä pelaava TuTo hakee Itä-Euroopan jääkiekkoliigaan KHL:ään muuttavan Helsingin Jokerien korvaajaksi. Tamminen huomauttaa käräjöinnin tulevan osaomistamalleen seuralle "pahimpaan mahdolliseen aikaan".

- Vaikka vastapuoli haluaa käydä tätä julkisesti läpi, mielestäni se ei ole korrektia. Asia etenee nyt hänen haluamallaan tavalla, Haanpää toteaa.

- Nyt mennään päätyyn saakka, Tamminen päättää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näyttelijäkaunottaren rohkea halkio varasti huomion punaisella matolla – mekon alla ei näyttänyt olevan edes alushousuja

    2. 2

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    3. 3

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    4. 4

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    5. 5

      Ensimmäiset tähdet saapuivat Oscar-gaalaan – naispääosaehdokkaat hehkeinä punaisella matolla

    6. 6

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    7. 7

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    8. 8

      Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

    9. 9

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näyttelijäkaunottaren rohkea halkio varasti huomion punaisella matolla – mekon alla ei näyttänyt olevan edes alushousuja

    2. 2

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    3. 3

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    4. 4

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    5. 5

      Ensimmäiset tähdet saapuivat Oscar-gaalaan – naispääosaehdokkaat hehkeinä punaisella matolla

    6. Näytä lisää