Kyllikki

Miss Suomi

Valikko

Miss Suomi

Nämä silikonirinnat pudottivat Miss Suomi -kisaajat

Miss Suomi -kilpailun taustalla muhii silikoniskandaali: Viime perjantaina tuomaristo pudotti Miss Suomi -semifinaalissa kaksi kaunotarta, jotka ovat käyneet rintojensuurennusleikkauksessa.

Silikonien takia diskatut missit ovat suuttuneet tavasta, jolla heitä kohdeltiin.

- Missään ei sanottu, että silikonit on yhä kielletty. Luin sopimuspaperit ja Miss Suomi -kilpailun nettisivujen osallistumisohjeet todella tarkasti, eikä missään ollut mainintaa asiasta, toinen tytöistä kertoo IS:lle.

Myös toinen hylätty missikokelas luki sopimuspaperit tarkasti ennen kuin uskalsi lähteä mukaan kilpailuun.

- Keskustelin myös mallitoimistoni johtajan kanssa ja hänkin kannusti minua osallistumaan.Erityisen loukkaantuneita he ovat tavasta, jolla heitä kohdeltiin semifinaalissa.

- Kaikkien kilpailijoiden mitat tarkistettiin. Rinnanympärystäni mitattaessa mittaajat alkoivat pyöritellä silmiään ja huudella, että 96 senttiä, 96 senttiä!

Toisen hylätyn missin rinnanympärys on niin suuri, että mittaajat pystyivät päättelemään hänen käyneen suurentamassa rintojaan.

Toisen silikonit taas ovat niin pienet, että hänen kuppikokonsa on B. Silmämääräisesti on mahdotonta huomata hänen suurentaneen rintojaan.

Kumpikin tyttö oli aikonut pelata avoimin kortein ja kertoa kauneusleikkauksistaan. He olivat kuitenkin suunnitelleet puhuvansa asiasta vasta tuomaristohaastattelussa, koska eivät halunneet asiaa kaikkien tietoon. Organisaatio kuitenkin päätti toisin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – kansalaisrohkeus koitui kohtaloksi

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Imatran kolmoissurman tutkinnanjohtaja: ”Tiedämme, mistä epäilty on tekopaikalle tullut”

  4. 4

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  5. 5

    Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

  6. 6

    Kerrostalorapun postit katosivat mystisesti ja löytyivät junasta – asukas jakoi postin naapureilleen

  7. 7

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  8. 8

    Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

  9. 9

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  10. 10

    Arttu Wiskari avoimena rakkauselämästään Annassa: Joutui pahasti petetyksi – ”Pystyisin antamaan anteeksi, jos...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  6. 6

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  7. 7

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  8. 8

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  9. 9

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  10. 10

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – kansalaisrohkeus koitui kohtaloksi

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Imatran kolmoissurman tutkinnanjohtaja: ”Tiedämme, mistä epäilty on tekopaikalle tullut”

  4. 4

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  5. 5

    Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

  6. Näytä lisää