Tuija, Tuire, Vanessa

Miss Suomi

Valikko

Miss Suomi

Ida siirtyi IS:n missiäänestyksen kärkeen!

Ida Stepanow siirtyi tänään IS:n nettiäänestyksen kärkeen. Koko finaaliviikon ykkössijaa hallussaan pitänyt Jaana Hakala putosi toiseksi, kun 19-vuotias iloinen porvoolainen nousi lukijoiden ykkössuosikiksi.

Idan suoritusta voi pitää erinomaisena, sillä hän pääsi finaaliin mukaan varasijalta vasta, kun Alisa Skoko oli diskattu puuttuvan Suomen kansalaisuuden takia.

Kun Ida liitettiin mukaan nettiäänestykseen, oli muille tytöille annettu jo yhteensä 1500 ääntä. Ida lähti siis äänestykseen takamatkalta, mutta ohitti viikonlopun aikana yksitellen kaikki kilpasiskonsa.

Ida kuuli äsken nousustaan tilastokärkeen ja oli syystäkin iloinen. IS kysyi, mikä on hänen suosionsa salaisuus.

- Ehkä se on luonnollisuus. Moni on nähnyt IS:n sivuilta nettivideon, jossa saavun finaaliin, eikä minulla ole siinä lainkaan meikkiä. Olen saanut siitä tosi hyvää palautetta.

Miss Suomi -finaalissa on viisi tuomaria. Yleisö on kisan kuudes tuomari. Jos Ida säilyttää suosionsa lauantain finaaliin asti, vievät yleisön äänet hänet askelen lähemmäksi kärkikolmikkoon nousua. Millaisen missin suomalaiset sitten saisivat Idasta?

- Luonnollisen. Panostaisin misseyteen ainakin täysillä ja hoitaisin varmasti kaikki hommani kunnolla.

IS/ Mikko Räsänen

Ida kiri johtoon IS:n missiäänestyksessä

Ida yllätyksenä finaaliin

Katso kuvat ja äänestä!

  • missit2007

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  2. 2

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  5. 5

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  6. 6

    Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

  7. 7

    MM-kisojen suomalaishiihtäjän perhe on sairaana ja poika pyörätuolissa – ”Onneksi on loistava vaimo”

  8. 8

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  9. 9

    Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

  10. 10

    Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  6. 6

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  7. 7

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  8. 8

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  9. 9

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  10. 10

    Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  2. 2

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  5. 5

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  6. Näytä lisää