Sampsa

Miss Suomi

Valikko

Miss Suomi

Missikolmikko ensi kertaa Tukholmassa - huimia korkeuksia, shoppailua ja kauniita maisemia

Maanantai oli jälleen mielenkiintoinen päivä tuoreelle missikolmikolle.
Miss Suomi Pia Pakarinen, 1. perintöprinsessa Sara Sieppi ja 2. perintöprinsessa Niina Lavonen kävivät nimittäin tänään ensimmäistä kertaa elämässään Tukholmassa.
 
Kolmikosta ainoastaan Lavonen oli aiemmin käynyt Ruotsissa, mutta maan pääkaupunki oli aiemmin jäänyt kokematta.
 
- Joskus nuorena matkustimme Suomesta Ruotsin kautta Tanskaan ja Saksaan, mutta silloin nukuin koko Tukholman-ajan, joten siksi en voi oikein sanoa, että olisin käynyt aiemmin Tukholmassa, Lavonen sanoo.
 
Kaunotarten päivä Tukholmassa alkoi turistikierroksella ympäri Tukholmaa. Tytöt kävivät ihastelemassa muun muassa kuninkaan linnaa ja Globen-hallia. Globenissa he pääsivät tyylikkääseen Sky View -hissiin, missä he saivat ihastella Tukholmaa 130 metrin korkeudesta.
 
- Oli tosi mukavaa katsella kaupunkia niin korkealta. Sieltä näki tosi laajalle, Sara ja Niina kertoivat jännittävästä kokemuksestaan.
 
Miltä Tukholma näytti?
 
- Tosi suurelta, Sara tiivisti.
 
- Ja sitten siellä oli paljon monenvärisiä taloja. Kaupunki näytti osittain samalta kuin Visby Gotlannissa, missä olen aiemmin käynyt, Niina sanoi.
 
Pia puolestaan ihasteli Tukholman vanhoja rakennuksia ja piirteitä.
 
- Kaupunki näyttää tosi kauniilta ja hienolta. Vanhat rakennukset ovat tosi hienoja, Pia sanoi.
 
Globenin jälkeen missikolmikko meni lounaalle ja sen jälkeen he pääsivät shoppailemaan Tukholman keskustaan. Kaunotarten tarkoituksena oli ostaa pieniä matkamuistoja ja vaatteita.
 
- Mä haluan ainakin löytää hienot kengät, Niina ilmoitti.
 
- Minä haluaisin ostaa jonkin nätin korun, joka olisi samalla hyvä muisto tästä matkasta, Miss Suomi Pia Pakarinen puolestaan kertoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

    5. 5

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    6. 6

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    7. 7

      Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

    8. 8

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. 6

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

    5. 5

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    6. Näytä lisää