Airi, Aira

Miss Suomi

Valikko

Miss Suomi

Näin Pia Pakarinen kommentoi kohuneuvottelujen lopputulosta

Keskiviikkona Miss Suomi -sopimuksestaan virallisesti irtisanoutunut Pia Pakarinen kertoo Ilta-Sanomille oman mielipiteensä siitä, miten kaksipäiväiset neuvottelut Finnartist Oy:n kanssa päättyivät.

Torstaina ilmestyneen 7 päivää -lehden mukaan Finnartist Oy:n hallituksen puheenjohtaja Eino Makunen olisi neuvottelujen ensimmäisenä päivänä, tiistaina, nimitellyt Pia Pakarista "kieroksi ja juonittelevaksi".

Lisäksi Pakarinen kertoi lehdelle, että häntä olisi tiistaina yritetty vaientaa irtisanomissopimuksella, jossa oli salassapitopykälä.

Nyt Pia kuitenkin pysyi melko vaitonaisena tiistain ja keskiviikon neuvotteluista. Hän vaikutti jopa tyytyväiseltä keskiviikkona tehtyyn irtisanomissopimukseen.

- Asiat saatiin päätökseen hyvässä hengessä ja sopimus on molempia osapuolia tyydyttävä, Pakarinen sanoi torstaina Ilta-Sanomille.

Mitä eroja tiistaina esitetyssä sopimusluonnoksessa ja keskiviikon sopimuksessa oli?

- En kommentoi niitä asioita millään tavalla, koska asia on kannaltani loppuun käsitelty.

Viimeiset viikot ovat olleet melkoista pyöritystä. Minkälainen olo sinulla on nyt? Tunnetko palaneesi loppuun viime viikkojen aikana?

- Hyvillä mielin tästä jatketaan. Katse on kohti tulevaisuutta.

Mitä tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?

- Saa nähdä, eiköhän tässä jotain keksitä. Kiirettä tässä nyt ainakin pitää. Juurikin olen menossa erääseen palaveriin.

Minkälaista tukea päätökseen ja ajatustyöhön olet saanut läheisiltäsi?

- Tietysti aina saa perheeltä ja ystäviltä tukea. Perhe on ollut koko ajan tukena.

Pakarinen allekirjoitti keskiviikkona irtisanomissopimuksen Finnartist Oy:n kanssa. Näin ollen hän on nyt virallisesti entinen Miss Suomi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    3. 3

      Lahdenväylällä pahannäköinen onnettomuus – henkilöauto pyörähti katon kautta ympäri

    4. 4

      Poliisi kertoo Imatran järkyttävät tapahtumat: Epäilty ajoi paikalle, ampui lähietäisyydeltä

    5. 5

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    6. 6

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    3. 3

      Lahdenväylällä pahannäköinen onnettomuus – henkilöauto pyörähti katon kautta ympäri

    4. 4

      Poliisi kertoo Imatran järkyttävät tapahtumat: Epäilty ajoi paikalle, ampui lähietäisyydeltä

    5. 5

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    6. Näytä lisää