Airi, Aira

Miss Suomi

Valikko

Miss Suomi

Illalla tv:ssä: 1950-luvulla missejä ruodittiin ronskisti tv:ssä – ”kankeita kuin suomalaiset jalkapalloilijat”

Tv-tärpit
”Heinäsirkat ja virtahevot ovat kai pudonneet välierissä pois”, pohti selostaja vuoden 1959 Miss Suomi -finaalissa.
Elävä arkisto: 1950-luvun missit, ti 12.5. Teema klo 21.55–23.10

Teeman tiistaina alkava arkistosarja käy käsiksi ensin 50-lukuun. Siitä jatketaan viikoittain eteenpäin 60- ja 70-lukuihin. Uutisraporteissa ja filmimateriaaleissa näkyy, kuinka Miss Suomien, Suomen Neitojen ja kansainvälisten kisojenkin meno oli hyvin siveellistä. Uimapuvut olivat peittäviä. Joskus uimapukukierros pidettiin kulisseissa.

Kun esimerkiksi iki-ihana Pirkko Mannola kruunattiin Suomen kauneimmaksi vuonna 1958, ajankuva oli erilainen kuin nyt. Tv-ohjelman kertojaääni huomioi, että ”jotkut osallistuvat olivat kankeita kuin suomalaiset jalkapalloilijat”. Kisaan osallistujat olivat ”liikeapulaisia ja muita pulliaisia, jotka olivat käyneet mannekiinikoulun”.

Pituutta tytöillä oli yhteensä 40 metriä, painoa 1368 kiloa, ja lantioiden ja rintojen mitat kummatkin yli 21 metriä.

Aina vain vinkeämmiksi menivät luonnehdinnat seuraavana vuonna, kun Tarja Nurmi sai kruunun kutreilleen. Kisassa oli mukana ”hunajapupu valkoisessa tyllissään”, ja ”heinäsirkat ja virtahevot olivat kai pudonneet välierissä pois”.

Tyttöjen mittoja ei annettu erikseen, vaan ne oli laskettu yhteen: ”Pituutta tytöillä oli yhteensä 40 metriä, painoa 1 368 kiloa, ja lantioiden ja rintojen mitat kummatkin yli 21 metriä”.

Tytöt kantoivat käsissään numerokylttejä, ja aina kaikki kilpailijat eivät uskaltaneet tulla paikallekaan, vaan ”jänistivät kisasta”.

Vuosikymmenen tunnetuimmat kaunottaret olivat Suomen Neito ja Miss Universum 1952 Armi Kuusela, Suomen Neito 1953 Teija Sopanen, Suomen Neito 1954 Lenita Airisto, Miss Suomi ja Miss Maailma 1957 Marita Lindahl ja tietenkin Miss Suomi 1958 Pirkko Mannola.

Yksi hauska vinkki pomppaa vuoden 1954 Miss Suomi -kisoista, jossa voittajaksi valittiin 19-vuotias postineiti ja upseerin tytär Yvonne de Bruyn. Hän ja Liisi Hokkanen (sittemmin Lippe Suomalainen) olivat arkistokatsauksen mukaan ”kehittäneet veikeitä hymykuoppiaan syömällä aamupuuronsa monen viikon ajan imemällä sitä olkipillin läpi”.

Ennen nostalgiapläjäystä nähdään Pirkko Mannolan tuore haastattelu.

Katso kaikki päivän ohjelmatiedot Iltapulusta!

Ota kantaa

Olivatko missit 1950-luvulla kauniimpia kuin nykyään?

Olivat 69% Eivät 31%
Ääniä yhteensä 2564

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Vapaaottelusta innostunut Jere Karalahti sai kovan haastajan – ”Olen valmis syömään hänet aamupalaksi”

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      IS seuraa: Poliisin tiedotustilaisuus Imatran kolmoismurhasta – seuraa suoraa lähetystä alkaen kello 14.00

    7. 7

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    8. 8

      Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

    9. 9

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    10. 10

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Vapaaottelusta innostunut Jere Karalahti sai kovan haastajan – ”Olen valmis syömään hänet aamupalaksi”

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. Näytä lisää