Heli, Heljä, Helinä

Miss Suomi

Valikko

Miss Suomi

Kaikkien aikojen tasaisin missifinaali? He ovat IS:n lukijoiden suosikit Miss Suomeksi

Miss Suomi
Tämänvuotinen Miss Suomi -finaali on missiemo Sunneva Kantolan mukaan tasaisempi kuin koskaan. Myös IS:n lukijat ovat samaa mieltä.
Onko se numero 3, 2, vai sittenkin numero 9?

IS:n lukijoiden suosikit omasta Miss Suomi -finalistista jakautuvat nettiäänestyksessä niin tasaisesti, että jopa neljän suosikin kärki on hyvin tasainen – ja seuraavat tulevat heti perässä.

Yli 31 000 äänestäjän joukko oli keskiviikkoaamuun klo 10 mennessä antanut eniten ääniä (18 prosenttia) numero kolmoselle, Emilia Seppäselle, 22.

Emilia on joukosta ainoa, joka on osallistunut myös aiemmin Miss Suomi -kisoihin. Hän esiintyi brunettena missifinaalissa vuonna 2014, muttei sijoittunut tuolloin kolmen parhaan joukkoon.

– Siis oikeasti! En olisi kyllä uskonut. Ihan yllätyksenä tuli. Nyt on tosi hyvät fiilikset, Emilia kommentoi tiistai-iltana lähes epäuskoisena ennakkosuosikin asemaansa.

Aiemmin päivällä julkistettu finalistikymmenikkö vietti koko päivän toimittaja- ja kuvaajalauman keskellä, hymyili ja poseerasi tuoreeltaan bikinikuvauksissa.

Julkisuuteen vielä melko tottumattomat tytöt hihkuivat onnesta kuullessaan kesken kuvausten hyvistä sijoituksistaan IS:n suosikkiäänestyksessä.

– Tosi hieno juttu, olen tosi iloinen ja sanaton, yllätyin positiivisesti! iloitsi toiseksi äänestyksessä (16 prosenttia) sijoittunut Shirly Karvinen, 23, jonka sukujuuret ovat Kiinassa.

Kolmannesta sijasta kisasivat aivan samoilla äänimäärillä (12–13 prosenttia) finaalikymmenikön pisimpiin lukeutuvat Elina Hoiska ja Elli-Noora Koskela. Mutta heidän takanaan tulee jo monta tyttöä lähes samoilla äänimäärillä.

Jopa missiemo Sunneva Kantola myöntää heti, että kisa on tasaisempi kuin vuosikausiin.

– Olen itse ollut mukana Miss Suomi -kisoissa nyt seitsemän vuotta, ja tämä on tasaisin kisa ikinä. Olisimme voineet valita jo 25 semifinalistista ihan kenet tahansa finaaliin, Kantola sanoo.

– Mukana on nyt todella monta tyttöä, jotka ovat treenanneet tätä kisaa varten jo pari vuotta. He ovat ottaneet tosissaan selvää tästä kisasta ja valmistautuneet hyvin. Tätä kisaa ei voiteta pelkällä kauneudella, vaan myös persoona pitää tuoda esiin.

Ennakkosuosikeista löytyvät myös finaalin urheilullisimmat naiset, sillä Emilia on harrastanut SM-tasolla kilpaesteratsastusta, jyväskyläläinen Elli-Noora on entinen SM-tason hiihtäjä ja Elina puolestaan on pelannut lentopalloa nuorten maajoukkueringissä sekä harrastanut kilpa­cheerleadingia vielä viime vuoteen saakka.

– Minulla oli oma poni ja voitimme kilpaesteratsastuksessa ponijoukkueen SM-kultaa 2007 ja seuraavana vuonna hopeaa. Kilpailin 16-vuotiaaksi saakka, kunnes innostuin enemmän kuntosalista ja myöhemmin joogasta ja lenkkeilystä, ennakkosuosikki Emilia kertoo.

22-vuotias Elli-Noora lopetti hiihtouransa pari vuotta sitten.

– Osallistuin useana vuonna nuorten SM-kisoihin ja kuuluin pari vuotta myös Hiihtoliiton valmennusryhmään. Lopetin hiihtourani siinä vaiheessa, kun piti tehdä valintoja, mitä haluan elämässäni tehdä, Elli-Noora kertoo IS:lle.

Seinäjoella asuva Elina lopetti kilpacheerleadingin vasta vuosi sitten.

– Olen harrastanut koko ikäni urheilua. Miss Suomi -kisoja varten pidin erillisen sporttikuukauden ja tiputin kolme kiloa kuukaudessa. Minulla oli lähes hiilariton ruokavalio ja urheilin tosi paljon.

Elinalla on aiempaa kauneuskilpailukokemusta Miss Model of the World -kisoista Kiinasta vuodelta 2014 ja Elli-Noora puolestaan voitti Seinäjoella pidettävät Suomen Mannekiinikisat vuonna 2012.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    4. 4

      Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

    5. 5

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    8. 8

      Kalifornian oudoin turistinähtävyys: Aukko keskellä järveä

    9. 9

      Hans ja Teresa Välimäen Vilma-tytär säkenöi vanhojen tansseissa – näyttävä iltapuku paljasti selän

    10. 10

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    5. 5

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    6. 6

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    9. 9

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    4. 4

      Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

    5. 5

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    6. Näytä lisää