Sebastian

Miss Suomi

Valikko

Miss Suomi

Missit puuttuivat kiusaamiseen – ”Aina näen kyyneliä”

Miss Suomi
Miss Suomi -organisaatio puuttuu tänä vuonna arkaan aiheeseen.
– Ketään ei saa kiusata. Kehotamme kaikkia kokeilemaan kehumista ainakin kerran päivässä. Juuri sinä olet täydellinen, missifinalistit huomauttavat.

Ongelma on olemassa ja kiusaaminen on vain pahentunut aikojen saatossa.

– Aina kun julkaisemme uusien missien kuvat, kommentit ovat olleet ilkeitä, missikeisarinna Sunneva Kantola huokaa.

– Aina näen kyyneliä. Miten sen viestin saisi läpi, että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään.

Myös Kantola on saanut niskaansa oman osansa ihmisten ilkeämielisyydestä.

– Ihmiset kommentoivat todella rumasti ja vieläpä omilla nimillään. Minuakin on haukuttu vaikka miksi. Kuinka paha olo ihmisellä pitää olla, että se menee kirjoittamaan nettiin niitä kamalia juttujaan, Sunneva ihmettelee.

Miss Suomi -organisaatio päätti ottaa tänä vuonna teemakseen kiusaamisen vastustamisen.

Kantola kertoo, että he ovat aloittaneet yhteistyön Kiusaamista Vastaan Ry:n kanssa.

– Ketään ei saa kiusata -teemalla menemme eteenpäin ja pyrimme levittämään positiivisen viestinnän tärkeyttä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    5. 5

      Trump nousee valtaan tänään – seurauksena 10 suurta muutosta Yhdysvalloissa?

    6. 6

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    7. 7

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    8. 8

      Kimi Räikkönen yllätti Helsingissä – marssi kentälle harrastesarjan ottelussa

    9. 9

      EK3: Ogier ajoi ojaan – Hänninen ja Latvala hyvissä asemissa

    10. 10

      Nöyrä ryöstäjä iski Itä-Pakilassa – pyysi anteeksi jo kaupasta lähtiessään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    5. 5

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    8. 8

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    9. 9

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    10. 10

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    5. 5

      Trump nousee valtaan tänään – seurauksena 10 suurta muutosta Yhdysvalloissa?

    6. Näytä lisää