Juhlavuoden kunniaksi Miss Suomi -finaalissa nähtiin runsaasti menneiden vuosien missejä.
Juhlavuoden kunniaksi finaalilähetystä oli saapunut seuraamaan sankka joukko entisiä missejä ja perintöprinsessoja. Katsomossa säteilivät muun muassa Karita Tuomola, Anna Strömberg, Hanna Ek, Mira Salo, Jonna Ziprus ja Lola Odusoga.
Tuomaristossa puolestaan vaikuttivat Suvi Tiilikainen, Anne Pohtamo, Anna-Liisa Tilus, Kirsi Syrjänen ja Kaarina Leskinen.
Vuoden 2010 Miss Suomi Viivi Pumpanen luovutti finaalilähetyksessä kruunun seuraajalleen Pia Pakariselle.
Viivi kertoo olevansa äärimmäisen ylpeä seuraajastaan.
- Olisin itsekin äänestänyt Piaa, hän oli minun suosikkini. Suomen kansa valitsi täysin oikean kaunottaren Miss Suomeksi, Viivi kehuu.
Viivin mukaan Pian vahvuuksia ovat herttaisuus ja kuvankauniit kasvot.
- Ja tietysti ne kuuluisat strategiset mitat ovat Pialla täysin kohdallaan, Viivi sanoo hymyillen.
Myös vuoden 2008 Miss Suomi Satu Tuomisto tunnustaa, että misseiksi kruunattiin oikeat naiset.
- Kyllä nyt on kolmikko kohdallaan, Satu toteaa.
- Pia on erittäin fiksu ja kunnianhimoinen.
Pian valinta Miss Suomeksi oli Satulle pieni yllätys.
- Totta kai sitä aina miettii, että mediassa eniten esillä olleet tytöt varmasti voittavat. Nyt ei käynyt niin, Satu sanoo.
Missikonkari, tuomaristossa istuneen Anne Pohtamon mielestä Pian sädehtintä pääsi täyteen kukoistukseensa finaalilähteyksen aikana.
- Pia on sopusuhtainen ja solakka, Anne kehuu.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Sara Chafak on imarreltu bikinikuviensa saamasta huomiosta
Sara Chafak hakkasi bikinivartalollaan Victoria’s Secret -mallit
Miss Suomen kruunajaistuoli huutokaupataan
Suomen misseistä tähtiä Turkissa - katso hemmottelukuvat!
Miss Suomen perintöprinsessa: Ero!
Sara Chafak aikoo "tainnuttaa" poikaystävänsä
Ex-missi pelkää vainoajiaan – Kantoi mukanaan veistä
Tässäkö Saran suosion salaisuus? Lihakset kuin entisellä Miss Universumilla
Sara Chafak: "Kukaan ei ole sanonut, että pue päällesi" - Katso kuumat alusasukuvat
Missi-Saran bikinikuvat herättivät huomiota – Brittilehti hehkuttaa
Miss Suomesta röyhkeä Facebook-pila
IL: Tuore Miss Suomi: Vain euro rahaa tilillä
Miss Suomi Sara Chafak antaisi pakit Granlundille
Saran tiukka päivä Miss Suomena: Ei hetkeäkään lepoa
Maksullisilla yleisöäänillä ei merkitystä – Tuomaristo jyräsi Saran missiksi
Nuorten syrjäytyminen huolestuttaa uutta Miss Suomea




