Viime kevään MM-kullan kulmapalaset, kapteeni Mikko Koivu ja maalivahti Petri Vehanen ovat ilmaisseet päävalmentaja Jukka Jaloselle halukkuutensa pelata MM-kotikisoissa, kertoo Veikkaaja-lehti.
Kyse on ollut sekä Koivun terveystilanteesta että hänen motivaatiostaan.
Wild-kapteenin pelaamista ovat haitanneet tälläkin kaudella olkapäävaivat. Nyt vammat ovat toistaiseksi voitettu, ja kiinnostus kisoja kohtaan on kasvanut.
Jos Koivu ei koe uusia takaiskuja, Jalosen ei tarvitse murehtia MM-joukkueen ykkössentterin paikasta. Se rooli kuuluu itseoikeutetusti Koivulle.
MM-kultavahti Vehanen taas ehti viime keväänä jo ilmoittaa, että Leijona-paita on hänen osaltaan historiaa. Kauden mittaan mahdollisuus pelata kotikisoissa on alkanut kutitella Vehasen mielessä, ja nyt hän on Veikkaajan tietojen mukaan vastannut myöntävästi Jalosen kutsuun.
Vastapainoksi Jalonen on oletettavasti luvannut Vehaselle paikan kahden pelaavan maalivahdin joukosta, sillä pelkkää luukkua availemaan kultavahti ei halua lähteä.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
IS testasi grillimakkarat: Suomen suosituin jäi pohjalle! 12:54
1.
-
Etiketti irtosi: Tuttu Off! olikin puolalaista ötökkäkarkotetta! 13:40
2.
-
Nyt se alkoi: Palava auto jumitti juhannusliikenteen – ärsyttävä ohittelu alkoi heti 13:25
3.
-
Mihin laitat autosi avaimet kun suljet ovet? Näin ikävästi kävi punaiselle Yarikselle 13:34
4.
-
Kesätyöntekijöille 12 300€/kk - Yle: "Onko tämä jo härskiä?" 10:16
5.
-
Susanna Penttilä petossyytteestään: Se oli väärinkäsitys 13:09
6.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
7.
-
Kysely paljasti: Kossuun laitetaan yllättäviä mausteita 12:42
8.
-
James Gandolfini kuoli Italiassa kesken isä-poika-matkan 09:17
9.
-
James Gandolfinin ystävä: James sai kohtauksen hotellin vessassa 13:20
10.
-
Talentissa hypnoottinen tanssiesitys - pääkin lähti irti 13:53
11.
-
Tässä on torstain pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 19.6. 15:49
12.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
13.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
14.
-
Arvopaperi: Antti Herlin rikastui vuodessa 890 000 000 euroa – tässä ovat Suomen pörssirikkaimmat ihmiset 09:00
15.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
16.
-
Yhdysvaltain suurlähettiläsperhe rakasti mämmiä 12:16
17.
-
Kännikirjoitus nettiin kaupunginjohtajasta kävi kalliiksi 13:11
18.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
19.
-
Kevyttä ja monikäyttöistä päälle juhliin? Älä unohda tätä perusvaatetta kaappiin! 13:41
20.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
1.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
2.
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
3.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
4.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
5.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
6.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
7.
-
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman" 19.6. 20:35
8.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
9.
-
Kesätyöntekijöille 12 300€/kk - Yle: "Onko tämä jo härskiä?" 10:16
10.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 19.6. 18:35
11.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 19.6. 16:13
12.
-
Torontolaislehti antoi Raskille komean lempinimen 19.6. 23:36
13.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
14.
-
Sopranosin päätähti James Gandolfini kuoli yöllä 51-vuotiaana 10:40
15.
-
Tässä on torstain pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 19.6. 15:49
16.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
17.
-
James Gandolfini kuoli Italiassa kesken isä-poika-matkan 09:17
18.
-
Arvopaperi: Antti Herlin rikastui vuodessa 890 000 000 euroa – tässä ovat Suomen pörssirikkaimmat ihmiset 09:00
19.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 19.6. 8:08
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
9.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
10.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
11.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
12.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
13.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
14.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
15.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
16.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
17.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
18.
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
19.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
20.

Rask: "Tuntui enemmän harjoituksilta kuin ottelulta"
Chicago tasoitti otteluvoitot - Rask: "Kiekot vain pomppivat"
Laatuluokan viihdettä
Torontolaislehti antoi Raskille komean lempinimen
Summanen avautui kirjeellä: "Meitä yritetään häiritä ulkopuolelta kaikin keinoin"
Bostonin valmennusjohto sai tähdeltä haluamansa - "Viesti oli selvä"
Tällä hinnalla Ässät löisi Suomen mestarinsa lihoiksi
HIFK:lle voitollinen tulos viime kaudelta
KHL-vahti Ari Ahonen vaihtaa seuraa
Barkovista ensimmäinen suomalainen NHL:n ykkösvaraus? "Valitsemme jonkun näistä kolmesta"
IS-lätkäradio: Kannujahti saa klassisen huipennuksen!
Pelvaksen siirto on kallis nappihankinta KuPSille
Helmareilla vielä paljon tehtävää edessä
Liigan paras topparipari: MM-pelaaja ja tosi-tv:n tähti




