Riku, Rikhard

MM-kiekko

Ulos Valikko

MM-kiekko

Leijonien Stanley Cup -voittaja debytoi MM-kisoissa: ”Mukava päästä pelaamaan”

Uransa parhaan kauden pelannut Valtteri Filppula lähti mielellään MM-kotikisoihin NHL-kauden päätyttyä poikkeuksellisen aikaisin.
- Kun kausi loppui niin tuntui, että olisi vielä virtaa pelata. Mukava, että pääsin vielä tänne pelaamaan, vasta 28-vuotiaana uransa ensimmäiset aikuisten MM-kisat pelaava Filppula kertoo.

Syykin myöhäiseen MM-kisadebyyttiin on selvä, sillä vuonna 2008 Stanley Cupia nostelemaan päässyt Filppulan pelit ovat usein jatkuneet pitkälle kesään. Tällä kertaa tie kuitenkin tyssäsi heti ensimmäisellä kierroksella Nashvillea vastan

- Olihan se pettymys, sillä pelattiin ihan hyvä runkosarja ja vaikutti, että olisi ollut rahkeita pidemmälle. Mutta pudotuspeleissä tehtiin liikaa virheitä, josta tuli sitten melkein aina maaleja omiin. Sieltä oli sitten aika vaikea nousta, kun (Pekka) Rinne torjui hyvin ja he puolustivat hyvin.

Filppulan oma kausi oli kuitenkin onnistunut, sillä henkilökohtainen piste-ennätys parani lukemiin 23+43=66.

- Olen yrittänyt tehdä kaiken samalla tavalla kuin aina ennenkin. Suurin ero on varmaankin siinä, että nyt pelasin laidassa ja sitä kautta pääsin paremmin paikoille ja tuli tehoja, sentterin koulutuksen saanut vantaalainen totesi.

- Hyökkäyspään peliä kun miettii, niin sentterinä usein hyökkää kolmea tai neljää vastustajaa vastaan, kun taas laidassa pääsee haastamaan enemmän yhdellä yhtä vastaan. Laidassa voi muutenkin ajatella enemmän hyökkäyksen kautta, kun sentterinä taas on isompi puolustusvastuu, Filppula pohti syitä kasvaneisiin tehoihin.

"Ketjusta hyvä fiilis"

Leijonissakin Filppulan paikka löytyy nimenomaan laidalta ykkösketjusta Mikko Koivun ja Jussi Jokisen viereltä. Kolmikko oli ensi kertaa yhdessä keskiviikon harjoituksissa, mikä jätti heti positiivisen kuvan.

- Hyvä fiilis jäi. Molemmat ovat entuudestaan tuttuja kavereita, ja Mikon kanssa olen pelannut yhdessä ennenkin. Joten siinä mielessä on hyvä tilanne, mutta perjantaina sitten nähdään, miten homma lähtee pelissä liikkeelle. 

- Ei ihan hirveästi ole vielä puhuttu ketjun roolituksista. Kaikki meistä pystyvät tuomaan kiekkoa hyvin ylöspäin ja puolustamaan, joten pitäisi olla kaikki mahdollisuudet pelata hyvin.

Filppula on pelannut Leijonissa viimeksi Vancouverin olympialaisissa, mutta fiksulla pelaajalla ei ole ollut minkäänlaisia vaikeuksia sopeutua maajoukkuekuvioihin ja pelitapaan.

- Ei ole tuntunut palavereissa ainakaan tähän asti liian vaikealta. Aika samoilla on menty kuin Detroitissakin. Ei pelitavassa mitään ihan hirvittäviä eroja ole, Filppula kuittasi. 

Ainoa murhe on ollut aikaero, jonka aiheuttamasta väsymyksestä mies on pääsemässä hiljalleen eroon.   

- Viime yönä nukuin jo ihan hyvin ja nyt oli ensimmäinen päivä, kun jäällä tuntui hyvältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin karuilta leuanvedon ME-miehen kämmenet näyttivät – tästä syystä ei tuntenut niissä kipua

    2. 2

      Oletko nähnyt Anita Hirvosta suoralla tukalla? Kuva 48 vuoden takaa paljastaa kiharattoman kuontalon

    3. 3

      Nainen raiskattiin Pietarsaaren keskustassa työmaa-alueella – poliisi pyytää havaintoja

    4. 4

      ”Maailman kaunein 10-vuotias” solmi maineikkaan mallisopimuksen – manageriäidille rajua kritiikkiä

    5. 5

      Video: Hurja läheltä piti -tilanne 8-tiellä – Volvo liukui mäen takaa kylki edellä vastaan

    6. 6

      Jenni Vartiainen nappasi läpinäkyvään paitaan pukeutuneen Kiira Korven kainaloonsa – paljasti esiintyvänsä Supertähdet-ohjelmassa

    7. 7

      Kova väite ruokateollisuuden salaisesta aseesta: Katsopa, löytyykö paketin kyljestä taikaluku 35/55

    8. 8

      Vaivaako haluttomuus? Tässä yllättävän yleinen syy

    9. 9

      Oranssi lämpöaalto vyöryy Suomeen – Ilmatieteen laitos: Syy löytyy Euroopasta

    10. 10

      ”Tatuoituja, lihavia ja ryyppääviä juntteja” - suomalaisen kirjoitus suututti norjalaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pelko iski Thaimaan turismiin: ”Ihmiset pakenevat täältä!”

    2. 2

      Oranssi lämpöaalto vyöryy Suomeen – Ilmatieteen laitos: Syy löytyy Euroopasta

    3. 3

      ISTV LIVE: Leuanvedon uusi maailmanennätys on syntynyt! ”Lopussa näytti siltä, että lähteekö taju”

    4. 4

      Vaimonsa murhan tilannut mies koki yllätyksen – ”Yllätys! Olen vielä hengissä”

    5. 5

      Kova väite ruokateollisuuden salaisesta aseesta: Katsopa, löytyykö paketin kyljestä taikaluku 35/55

    6. 6

      Tahti hiipuu leuanvedon hullussa ME-kokeessa – tämä yllätti urhoollisen palomiehen

    7. 7

      Loton jättipotti jäi jakamatta! Tästä syystä potti ei nouse ensi viikolla

    8. 8

      Järeä putkirikko Helsingissä – vesi saartoi ihmisiä autoihin, liikenne tökki

    9. 9

      Poliisin murhan yrityksestä epäilty vanki kuoli viime yönä

    10. 10

      Yllätyspari! Kurvikas Katy Perry yhdessä Taru Sormusten Herrasta -tähden kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarkkasilmäiset tuomarit paljastivat massahuijauksen Norjan hiihtokisoissa – ”Tämän on oltava parodiaa”

    2. 2

      Yli 65-vuotiailta kysyttiin, mitä he katuvat elämässään eniten – yleisin vastaus pistää ajattelemaan

    3. 3

      Pelko iski Thaimaan turismiin: ”Ihmiset pakenevat täältä!”

    4. 4

      Täydellinen nainen järkyttyi naisvankilan seksin määrästä – joutui kolmanneksi pyöräksi tahtomattaan

    5. 5

      Kamiina hiipui ja teltta kylmeni ampumaleirillä 36 asteen pakkasessa – kipinämikko alkoi hakata kadettia klapilla

    6. 6

      Yksi tapa voi tuhota parisuhteen – johtaa yli 90 prosentin todennäköisyydellä eroon

    7. 7

      Kuvat julki: Otto-automaatin kamera tallensi kadonneen Päivin

    8. 8

      Salkkarit-kaunottaren ”täydellistä” bikinivartaloa ylistetään sosiaalisessa mediassa: ”Sulan sulle beibe”

    9. 9

      Viestintävirastolta vakava varoitus suomalaisille: Älä usko tätä ovelaa näkymää tietokoneesi ruudulla

    10. 10

      Suomalaisten loma sai karun lopun – kuluttajaviranomaiset varoittavat matkanjärjestäjästä

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin karuilta leuanvedon ME-miehen kämmenet näyttivät – tästä syystä ei tuntenut niissä kipua

    2. 2

      Oletko nähnyt Anita Hirvosta suoralla tukalla? Kuva 48 vuoden takaa paljastaa kiharattoman kuontalon

    3. 3

      Nainen raiskattiin Pietarsaaren keskustassa työmaa-alueella – poliisi pyytää havaintoja

    4. 4

      ”Maailman kaunein 10-vuotias” solmi maineikkaan mallisopimuksen – manageriäidille rajua kritiikkiä

    5. 5

      Video: Hurja läheltä piti -tilanne 8-tiellä – Volvo liukui mäen takaa kylki edellä vastaan

    6. Näytä lisää