Sinivalkoinen kiekkolegenda Matti Hagman kertoo jo viime kevään MM-kisoista tutussa juttusarjassaan, mihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun Leijonat aloittaa MM-kisansa Valko-Venäjä-ottelulla.
Jos Leijonat haluaa selvitä Valko-Venäjästä, joukkueen on pystyttävä tekemään niin sanotut tappomaalit heti pelin alussa. On aivan saletti juttu, että mitä pitemmälle peli etenee tasaisena, sitä enemmän altavastaaja Valko-Venäjän usko nousee ja Suomi alkaa puristaa mailaa. Tällöin pelin ratkaisu voisi venyä aivan loppuun asti.
YLIVOIMAPELI
Suomen joukkueen kokoonpano on sellainen, ettei se maaleilla mässäile. Mä en usko, että mitään maata vastaan - taso ei vaan riitä siihen! Näin ollen ylivoimapelin merkitys kasvaa entisestään. Yyveen on toimittava heti alussa, koska se heijastuu yleensäkin joukkueen kykyyn tehdä maaleja turnauksessa. Varsinkinkin Mikko Koivun johtama ykkösketju tarvitsisi heti onnistumisia. On nimittäin todennäköistä, että Jarkko Immosen ja Mikael Granlundin tähdittämä kakkonen hakee peliään vielä kisojen alussakin.
TUNNETASO
Valko-Venäjä ei lukeudu turnauksen kärkimaihin, kaikkea muuta. Mutta avausottelu on silti ensimmäinen hyvä mittari Leijonien paineensietokyvylle. Joukkueen peli-ilme, tunnetaso, kertoo oleellissti siitä. Jos Suomi pelaa passiivisesti, kakit on housussa. Jos joukkue taas on aktiivinen ja pääsee odotetulle tasolleen, sen menestysmahdollisuudet kasvavat selvästi.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Nyt on in tunkea kissa leukaan - katso kuva ilmiöstä 17:48
1.
-
Venäjä ja Azerbaidžan viisukriisissä - "Meiltä ryöstettiin pisteitä" 18:35
2.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
3.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 10:07
4.
-
Vanhuksen koira pilkisti raunioista kesken haastattelun - katso video 16:21
5.
-
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000! 13:39
6.
-
Räikkönen myönsi: "Minulla on kaksi vaihtoehtoa" 15:44
7.
-
Suuri kuoppa imaisi useita ihmisiä Kiinassa - ainakin viisi kuoli 16:48
8.
-
Tänään vihittävä tv-aviopari selvisi raskaasta tragediasta 15:58
9.
-
Isomummo piti miestä vankina yli kuukauden 10:45
10.
-
Näin saat kaukosuhteen toimimaan - 6 vinkkiä 19:06
11.
-
Näin Gumball 3000 jatkui Venäjällä - IS kyydissä! 15:16
12.
-
"Maailmanhistorian pahin tornado" - katso kuvat ja video Oklahoman tuhosta 13:08
13.
-
NHL-tappelijan pojalta maaginen syöttö - katso video! 16:09
14.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
15.
-
Illalla televisiossa: Tätä isää vaivaa oksettava kasviskammo! 15:21
16.
-
Mikä on Suomen paras kesäkohde? 14:19
17.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
18.
-
Kuolema lähellä: George Michael tippui autosta yli satasen vauhdissa moottoritiellä! 14:54
19.
-
Pekingissä vaisu keihäskisa - Mannio heitti kolmanneksi 17:37
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
1.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
2.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 10:07
3.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
4.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
5.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 07:31
6.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
7.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
8.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 20.5. 21:43
9.
-
Isomummo piti miestä vankina yli kuukauden 10:45
10.
-
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000! 13:39
11.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
12.
-
"Maailmanhistorian pahin tornado" - katso kuvat ja video Oklahoman tuhosta 13:08
13.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
14.
-
Raivostuttaako sammaloitunut nurmikko? Näin pääset sammaleesta eroon 10:55
15.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 20.5. 16:33
16.
-
Järkyttävä uhriluku julki: Oklahoman tornado tappoi 91, joista 20 lasta 15:18
17.
-
Duudsonit Gumballissa: Ruotsin poliisi sakotti ja haukkui idiooteiksi 20.5. 21:35
18.
-
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?" 10:33
19.
-
Tänään vihittävä tv-aviopari selvisi raskaasta tragediasta 15:58
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
2.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
5.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
6.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
7.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
8.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
9.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
10.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
11.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
12.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
13.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
14.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
15.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
16.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
17.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
18.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.

Lonkkaleikkauksesta toipuva Pekka Rinne: "Toistaiseksi kaikki hyvin"
NHL-tappelijan pojalta maaginen syöttö - katso video!
Sakari Salminen siirtyy KHL:ään
Maalivahtilegenda tyrkyllä Coloradon valmentajaksi
Lukko vahvistuu Suomen mestarilla
Detroit nostaa profiilia - 2-1 -johtoon Chicagosta
KHL-seurassa kaksi suomalaisvahtia ensi kaudella!
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen
Onko ruotsalainen tähtivahti loukkaantunut?
Oopperalaulaja laulatti Tre Kronoria ja yleisöä
Lätkäradion MM-loppulausunto: Kultaiset potat ja Faselin spedeily pilasivat tunnelman
Kolme pientä ruotsalaista porsasta
Juhani Tamminen, Kuningas auringon
Selänteen ura jatkuu vielä ainakin yhden vuoden




