Oona, Netta, Aune

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Suomen sankari Kapanen kriitikoilleen: ”Niitä varmaan nyt ketuttaa…”

Venäjä-Suomi 3-4 ja.
Suomen voittomaalin tekijä Kasperi Kapanen oli Pikkuleijonien hylkiö vuosi sitten.
Vuosi sitten hylkiö, tänään Suomen suuri sankari.

Kadehdittu? Syntynyt jääkiekon kultalusikka suussaan? Ihan mitä vain, mutta Kasperi Kapasen osake nousi vuodessa nopeammin kuin kuumimmilla IT-firmoilla taannoin.

Kapasten kiekkoperheen ulkopuolella mielipiteet Kasperista ovat olleet vähintäänkin ristiriitaisia, mutta nyt lahjakas kolmannen polven huippupelaaja sai vihdoin nauraa viimeiseksi.

Vuosi sitten alle 20-vuotiaiden MM-turnauksessa Kapanen sai niskaansa rekkalastillisen kuraa. Harvoin yhtä nuorisomaajoukkueen pelaajaa on kritisoitu niin paljon koskaan missään. Kapasta haukuttiin huonoksi joukkuepelaajaksi ja itsekkääksi ongelmatapaukseksi.

Torontoon täksi kaudeksi siirtynyt Kapanen, 19, ei kuitenkaan hetkeäkään epäröinyt kun kutsu joukkueeseen tuli tämän vuodenvaihteen kisoihin. Päävalmentaja Jukka Jalonen kävi tapaamassa Kapasta Torontossa, jossa kaksikko keskusteli tulevista kisoista ja Kapasen roolista.

– Lähdin ilman muuta. Vain hullu ei lähtisi, Kapanen sanoi Hartwall-areenan uumenissa kultamitali kaulassaan finaalitrillerin jälkeen.

Kultamitalin Suomelle toi hänen 4–3-jatkoaikamaalinsa näyttävän yksilösuorituksen jälkeen. Kultamitalia Suomella ei ehkä olisi, jos Kapanen olisi välittänyt häneen kohdistetusta kritiikistä ja jäänyt Toronton AHL-joukkueeseen keskittymään NHL-uransa rakentamiseen.

– Kiekko tuli minulle, pakki tuli vastaan päätin kiertää maalin. En hirveästi muista mitään. Näin kun jätkät hyppäsivät vaihtoaitiosta. Olihan se uskomaton fiilis, Kapanen kertasi maalia, jonka ansiosta Suomi sai neljännen nuorten MM-kultansa.

Tämä oli toinen kerta, kun Suomi juhli mestarina kotikaukalossa. Hänen isoisänsä Hannes Kapanen valmensi joukkuetta, joka voitti kullan Helsingissä 1998.

Kovien paineiden alla

Tässäkin turnauksessa Kapanen pelasi erityistarkkailun alla. Jo alkusarjassa hänet siirrettiin Roope Hintzin ja Mikko Rantasen viereltä Aleksi Saarelan ja Julius Nättisen ketjuun, kun kemiaa ei löytynyt.

Voi vain kuvitella, miten pilkkakirveitä teroiteltiin, mutta Kapasen pelaamiseen muutos ei vaikuttanut. Hän oli jatkuvasti vaarallinen hyökkäysuhka ja uskalsi pelata omilla vahvuuksillaan.

Juuri vahvuuksiaan käyttämällä hän murtautui maalintekoon jatkoajalla ja pystyi ujuttamaan kiekon vanhanaikaisella sisään.

– Itseluottamusta ei pidäkään hävittää. Pääsin pelaamaan erittäin hyvien pelaajien kanssa ja sain ihan samalla lailla vastuuta kuin ennen ketjumuutosta. Oli vain hyvä, että muutos tehtiin, sen takia varmaan ollaan nyt tässä.

Kapanen tiesi, että häneltä odotettiin paljon vuosi sitten mönkään menneiden kisojen jälkeen.

– Ajattelin vain olla välittämättä niistä jutuista. Aina joku ”Pertti Eräjorma” on valmis kommentoimaan jotain, mutta se valitettavasti kuuluu urheiluun.

– Lähdin vain nauttimaan kisoista ja voin sanoa, että tulen nyt nauttimaan tästä.

Pois sukunimen varjosta

Kapasen kiekkodynastian tuorein ammattipelaaja Kasperi on saanut pelata koko uransa kuuluisan sukunimen varjossa. Kuten monet huippupelaajien pojat, myös hänen tekemisiään on aina verrattu isän, tässä tapauksessa Samiin, joka puolestaan voitti pelaajana Suomen ensimmäisen miesten maailmanmestaruuden 1995.

Kapaset on Suomen ainoa kiekkoperheperhe, josta löytyy maailmanmestari kolmessa sukupolvessa.

Joskus on jopa vaikuttanut, että monet ovat suorastaan toivoneet Kasperi Kapasen epäonnistuvan. Ainakin hänen uransa alkutaivalta on seurattu herkeämättömän kriittisesti.

– Se on sitten sillain, mutta – mikä sana se nyt onkaan –, niitä varmasti nyt ketuttaa nyt että tein voittomaalin, Kapanen hymähti.

Ehkä ketuttaa, ehkä ei, mutta nyt myös Kasperi Kapanen on kirjoittanut itse oman nimensä suomalaiseen kiekkohistoriaan. Pois isoisän ja isän varjosta.

– Uskon, että olen jo vähän aikaa sitten päässyt. Totta kai tulen aina olemaan Samin poika ja Hanneksen pojanpoika ja se vaan kuuluu asiaan. He ovat aina valmiita auttamaan ja tukemaan, mutta iskä ja vaari haluavat itsekin, että olen Kasperi Kapanen enkä Sami Kapasen poika.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    4. 4

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. 6

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    7. 7

      Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

    8. 8

      Näin Trumpia vastaan marssittiin maailmalla: Suora lähetys Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä odotetaan paikalle

    9. 9

      Marjaana Lehtinen on Miss Plus Size -voittaja!

    10. 10

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    6. 6

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    7. 7

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    4. 4

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. Näytä lisää