Kyllikki

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Vehanen pelaa Yhdysvaltoja vastaan!

Loistavasti Saksaa vastaan pelannut Petri Vehanen on Suomen maalivahtivalinta keskiviikon elintärkeään otteluun Yhdysvaltoja vastaan.

Nashvillen NHL-ammattilaisen Pekka Rinteen on uskottu olevan Leijonien maalivahtiosaston ykköshevonen, mutta kun Suomi ratkaisee jatkokohtalonsa keskiviikkona Yhdysvallat-ottelussa, maalille liukuu Vehanen.

Oliko vaikea päätös?

- No, kun on kaksi näin hyvää maalivahtia, niin ratkaisut eivät ole mitään itsestäänselvyyksiä. Mutta ei se lopulta niin hirveän vaikeaa ollut. Vehanen pelasi niin hyvin Saksaa vastaan, että hän ansaitsee jatkaa, päävalmentaja Jukka Jalonen kertoo.

Suomen valmennusjohto ei ole virallisesti paljastanut alkuperäistä maalivahtisuunnitelmaansa julkisuuteen, mutta muotoillaan asia näin: Vehanen on hienoinen yllätysvalinta.

Rinne ei pettänyt Tanskaa vastaan, mutta Saksa-pelin jälkeen Vehasen peluuttaminen on helppo perustella.

- Kyllä me ollaan se nähty, miten hyvässä kunnossa Vehanen on. Maalivahtipeli on paljon päästä kiinni, ja Vehasella on nyt erittäin kova itseluottamus. Hän pelaa seuraavan pelin, mutta se ei tarkoita, että Rinteen pelit olisi nyt pelattu, Jalonen korostaa.

- Nämä ratkaisut ovat paljon kiinni siitäkin, millaiset maalivahdit on käytettävissä. Asiasta keskusteltiin molempien kanssa, eikä tässä ole mitään ongelmaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Olli, 17, katosi Hämeenlinnassa – oletko nähnyt kuvan nuorta?

  2. 2

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  5. 5

    Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

  6. 6

    Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

  7. 7

    Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

  8. 8

    Riistakamera nappasi kuvan harvinaisesta vieraasta sotilastukikohdassa Arizonassa

  9. 9

    Vuoden oudoin oikeusjuttu? Moderni perhe -tähden Sofia Vergaran omat hedelmöittyneet IVF-alkiot haastoivat tämän oikeuteen

  10. 10

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  4. 4

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  5. 5

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  6. 6

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  7. 7

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  8. 8

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  9. 9

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  10. 10

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Olli, 17, katosi Hämeenlinnassa – oletko nähnyt kuvan nuorta?

  2. 2

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  5. 5

    Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

  6. Näytä lisää