Tatu, Daniel, Taneli

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Rähinäksi meni - Venäjä kaatoi Leijonat kuumassa ottelussa

Venäjä kaatoi Suomen 4-2 Euro Hockey Tourin päätösottelussa. Ottelun päätöserässä tunteet kuumenivat.
Suomen jääkiekkomaajoukkueelle jää ylivoimapelissä paljon parannettavaa ennen MM-kisoja. MM-kenraaliharjoitus Venäjää vastaan päättyi 2-4 (1-1, 1-2, 0-1) -tappioon, vaikka toisinkin olisi voinut käydä.

Neljännen kerran kiekon Suomen tyhjään laukaisi Aleksei Tereshtshenko vain muutama sekunti ennen loppua.

Suomi pääsi toisessa erässä pyörittämään Venäjän viiden kahden minuutin jäähyn aikana ylivoimaa mielin määrin, mutta tulosta teki vain 2-2-tasoituksen viidellä kolmea vastaan ampunut Anssi Salmela.

Muuten suomalaispelaajat olivat Mikko Koivun johtamaa ykköskentällistä myöten ylivoimalla neuvottomia. Laukauksia pihtailtiin, tai sitten osumaa haettiin mahdottomista paikoista.

- Ensimmäinen erä oli meiltä hyvä, pidettiin venäläiset pois maalipaikoilta. Kolmannessa erässä lässähti. Ei ollut lähelläkään maksimisuoritusta, ykkösketjun hyökkääjä Tuomo Ruutu sanoi.

Ruutu hoiti puhemiehen tehtävää, kun kotimatkalle kiirehtinyt valmennusjohto lähti vielä käymään joukkueen hotellilla.
 
Kuumia tunteita

Leijonat yritti loppuun saakka, voimakeinoinkin ja sääntöjen rajamailla. Kun Ruutu kolmannen erän lopussa taklasi Suomen hyökkäysalueella kiekotonta Jevgeni Birjukovia, riemu repesi. Ensinnäkin Ruutu sai ryntäyksestään 5+20 minuutin kunniaksi pelirangaistuksen.

Tulkinnanvarainen taklaus närästi Pietarin SKA:n raamikasta hyökkääjää Jevgeni Artrjuhinia sen verran, että hän intoutui kapteeni Koivun kanssa nyrkkihippasille. Artjuhin pudotti muutaman iskun jälkeen Koivun toviksi jään pintaan.

Artjuhin, 195 senttiä ja 115 kiloa, nujakoi myös itseään muutamaa painoluokkaa alempana olevan Sami Lepistön kanssa.

- Matsissa taklattiin puolin ja toisin, ei siinä sen kummempaa. Oma taklaus tuntui ihan puhtaalta, mutta sitten alettiinkin painia, Ruutu selvitti.

Tunteet kävivät kuumina vielä päätössummerin jälkeen.

Katso video rähinästä tästä!
 
Aloitusvoitot maalien avain

Niin Salmelan ylivoimalla tekemä tasoitus kuin Mikko Mäenpään avauserässä pyssyttämä 1-0-johtomaalikin syntyivät aloitusvoittojen jälkeen. Mäenpäälle kiekon kaivoi Niko Kapanen, Salmelalle Koivu.

Hyvää Suomen hyökkäyspelissä oli sekin, että Ufan konkarivahti Jevgeni Nabokovin maalille yritettiin rakentaa näkökentän pimentävää maskia.

Suomen ote avauserässä herpaantui Vitali Atjushovin ylivoimalla ampumasta 1-1-tasoituksesta. Maalivahti Petri Vehanen ei ollut tilanteessa valppaimmillaan.

Euroopan mestaruuden jo aiemmin varmistanut Venäjä ei esittänyt parastaan, mutta onnekseen sillä on riveissään yhdessä kauan pelannut Kazanin kaksikko Danis Zaripov-Aleksei Morozov.

Zaripov teki 2-1- ja 3-2-maalit Morozovin syötöistä, vaikka Venäjän kolmanteen osuman pohjustajaksi merkittiin virallisesti Moskovan TsSKA:n puolustaja Jakov Ryilov.

Ottelu oli Suomen viimeinen ennen ensi perjantaina Slovakiassa alkavia MM-kisoja. Suomi aloittaa turnauksen lauantaina Bratislavassa Tanskaa vastaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto esitti Bohemian Rhapsodyn Adam Lambertin kanssa – Adam innostui puhumaan suomea

    3. 3

      Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    4. 4

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    5. 5

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    6. 6

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    7. 7

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    8. 8

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    9. 9

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    10. 10

      Saara Aallon finaalibiisi sai loistavat arviot: Simon kuvaili briljantiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto esitti Bohemian Rhapsodyn Adam Lambertin kanssa – Adam innostui puhumaan suomea

    9. 9

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    10. 10

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    7. 7

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto esitti Bohemian Rhapsodyn Adam Lambertin kanssa – Adam innostui puhumaan suomea

    3. 3

      Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    4. 4

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    5. 5

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    6. Näytä lisää