Matti, Matias

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Jukka Jalonen: Suomi on kuin tilliliha

Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen ihailee Leijonien sitkeyttä.
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen esiintyi median edessä itseluottamusta uhkuen voitokkaan Venäjä-ottelun jälkeen, mutta harmitteli F-junioritason puolustusmunausta.

- Joukkue on kuin vanhaa kunnon tillilihaa, se on niin sitkeä. Olisi toki helpompaa voittaa ottelut muuten kuin tulemalla takaa, mutta ainakin joukkue on osoittanut luoteensa, Jalonen suitsutti.

Jalonen on huolissaan Suomen ylivoimapelistä. Leijonat ei ole onnistunut iskemään ylivoimamaalia Latvia-ottelun jälkeen.

- Nykyinen meno ei riitä ja on yksi syy, miksi jäämme häviölle ja maaleja tulee vähän.

Venäläiskaappi Jevgeni Artjuhinin maine ja taklaukset vaikuttivat suomalaisiin välisarjan viimeisessä ottelussa.  

-Alussa se saattoi olla joidenkin pelaajien alitajunnassa. Sitä ei tarvitse olla kuin yhdellä pelaajalla per kenttä, niin homma ei rullaa normaalisti. Psykologiset asiat vaikuttavat kaikkialla elämässä. Kun pääsimme peliin sisään alivoimien jälkeen, minkä jälkeen asia unohtui.

Päävalmentaja joutui peräänkuuluttamaan joukkueeltaan rohkeutta ensimmäisessä takaiskujen jälkeen otetun aikalisän ja erätauon aikana.

- Viestini oli, että kaukalossa pitää uskaltaa pelata. Venäläisten toinen maali tuli puolustuspelkuruutemme vuoksi. Emme uskaltaneet mennä iholle ja joku käänsi perseensä kiekolle, minkä jälkeen kiekko meni jalkojen välistä. Emme saisi päästää F-junioritason maaleja MM-kisoissa.

Suomi kesti laiskanpulskean Venäjän kirin loppuun asti, vaikka menetti tärkeän elementin omasta pelistään.

- Kolmannessa erässä aloimme vähän arkailla kiekollista peliä, mistä tuli virheitä. Se menee jännityksen piikkiin ja jähmetti turhaan, kun taistelimme voitosta tai tasapelistä. Pitäisi vain pelata.

Venäjä ei ottanut maalivahtiaan pois veräjän suulta ottelun lopussa, mutta Jalonen olisi toiminut takaa-ajotilanteessa toisin.

- Olemme ihan tyytyväisiä, että eivät ottaneet jäälle kuudetta kenttäpelaajaa, koska viidessäkin oli jo tekemistä. Silti todennäköisyys olisi ollu suurempi sille, että me olisimme laukoneet kiekon tyhjään maaliin kuin he meidän maaliimme. Niin se vain näissä tilanteissa menee, Jalonen summasi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    3. 3

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    4. 4

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    5. 5

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    6. 6

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    7. 7

      Tosi-tv-kaunotar laihtui yli 20 kiloa 8 kuukaudessa – pudotti raskauskilot erikoisella tavalla: Syö päivittäin aamupalaksi pastaa

    8. 8

      Kadulta löytyi pahoinpidelty mies Helsingissä – puukotus tapahtui läheisessä asunnossa

    9. 9

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    10. 10

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    9. 9

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    10. 10

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    3. 3

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    4. 4

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    5. 5

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    6. Näytä lisää