Anna, Anne, Anu

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Jukka Jalosella tapetilla vanha tuttu ikuisuusteema

Jos häkki ei heilu, paraskin pelitapa on yhdentekevä. Siksi Leijonien päävalmentajan Jukka Jalosen katse keskittyy viimeistelyn laatuun. Jälleen kerran.
- Meidän pitää panostaa tähän asiaan jatkuvasti. Sellainen oikeanlainen päättäväisyys ja suoraviivaisuus, kylmäpäisyys maalin lähistöllä. Olisi tärkeää, että näiden maajoukkueen tapahtumien yhteydessä pelaajien selkäytimeen jäisi vähitellen tieto siitä, miten kansainvälisissä peleissä tehdään maaleja, Jukka Jalonen linjaa Karjala-turnauksen alla.

Jos pelissä on ongelmia, päävalmentaja esikuntineen voi yrittää vaikuttaa asiaan suhteellisen helposti. Maalien tekeminen on kuitenkin pitkälti korvien välistä kiinni, eikä tie onnelaan kulje fläppitaulun kautta.

- Sitä mitä teet treeneissä, teet myös pelissä. Siinä on tietyt vaarat olemassa, jos löysäillään. Kyse ei todellakaan ole taidon puutteesta, vaan asenteesta. Mutta olemme me parhaimmillaan olleet pirun hyviäkin maalien tekemisessä, se on sanottava, Jalonen huomauttaa.

Leijonien harjoituksissa näkee jatkuvasti pientä tai vähän isompaakin lepsuilua maalintekotilanteissa. Joka ainoan harjoitteen jälkeen ei asiaan voi puuttua, mutta joukkueessa tuskin on yhtään pelaajaa, joka ei olisi selvillä Jalosen painopistealueesta.

Asia on tavallaan hullunkurinen, sillä mitä muuta järkevää fokusta pelaajalla voi tekopaikassa olla kuin kiekon toimittaminen verkkoon. Hinnalla millä hyvänsä.

Jalonen peräänkuuluttaa tappajan vaistoa. Halua tehdä maali eikä syöttää silloin kun on vetopaikka mallia president.

- Liian helposti homma menee näpertelyksi ja kiekon siirtelyksi.

Asia on ollut tapetilla Suomi-kiekossa noin miljoona vuotta. Jalonenkin on puhunut samasta aiheesta niin kauan kun on maajoukkuetta luotsannut. Toisaalta kyseessä on ongelma, jota hänen on vaikea edistää pitkäjänteisesti maajoukkueen projektiluonteisten pyrähdysten aikana.

- Fiksut pelaajat ottavat opikseen tässäkin asiassa ja jatkavat maalintekoon panostamista seurajoukkueissa. Jotkut ovat niin toki tehneetkin, toiset eivät.

Maalinteon tehokkuutta aletaan mitata torstaina kello 18.30 alkaen, kun Suomi kohtaa Venäjän Karjala-turnauksen avausottelussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    2. 2

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

    5. 5

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    6. 6

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    7. 7

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    8. 8

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Trump valitsi työministeriksi pikaruokamoguli Andy Puzderin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    2. 2

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

    5. 5

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    6. Näytä lisää