Kyllikki

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

"Maalittomuus lähinnä nauratti"

Teemu Pulkkisen tehoja on odoteltu. Nyt niitä saatiin urakalla.
Kotimaassa kiekkokansa alkoi jo stressata, kun ykköspyssy Teemu Pulkkisen maalihanat olivat turnauksen alkuvaiheessa tukossa.

Ei maaleja Kanadaa vastaan, ei maaleja Ruotsia vastaan ja myös Tanskaa vastaan kaksi erää maaleitta.

Ja sitten alkoi tapahtua. Pulkkinen iski Tanska-ottelun päätöserässä peräti neljä maalia ja nousi samantien leijonien turnauksen parhaaksi maalintekijäksi.

Suomen ykkösketju on kokonaisuudessaan ollut tähän asti tehoton, ennen Tanska-ottelua ainoastaan Mikael Granlund oli saanut aikaiseksi maalin.

Kahdessa ensimmäisessä erässä maalipaikkoja tuli kuin liukuhihnalta, mutta osumat puuttuivat.

Pulkkinen ei kuitenkaan myöntänyt, että selässä olisi roikkunut apina, gorilla tai mikään muukaan ihmisen lähisukulainen.

- Lähinnä se maalittomuus nauratti. Ei tämä nyt niin vakavaa ole, Pulkkinen naureskeli ottelun jälkeen.

Suomalaistykki oli lähellä tehdä maalin vielä ottelun viimeisellä sekunnilla. Suoraan keskialoituksen jälkeen ammuttu laukaus meni maaliverkkoihin kuitenkin liian myöhään. Videotarkastus paljasti, että maali syntyi muutaman sekunnin kymmenyksen liian myöhään.

- Olisihan se ollut mukava tehdä se viideskin, mutta ei se hirveästi harmita.

Suomi pääsi Tanskaa vastaan helpolla, leijonien ei tarvinnut esittää parastaan. Murskaluvuista huolimatta suoritus oli lähinnä luokkaa "mennään siitä mistä aita on matalin".

- Kaveri oli sen verran heikko, että ei esitetty parasta. Se on selvää, että tuollaisella pelillä me ei jatkossa pärjätä.

Pulkkinen oli mukana, kun Suomi voitti marraskuussa Vaasassa Tshekin harjoituspelissä.

- Tshekin joukkue on muuttunut siitä paljon, nyt heillä on mukana Pohjois-Amerikassa pelaavat pelaajat. Emme ole vielä ehtineet tutustua vastustajaan, mutta ajatukset pitää nyt nopeasti siirtä siihen peliin. Panokset ovat tosi isot, voitolla reitti jatkossa helpottuu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – kansalaisrohkeus koitui kohtaloksi

    2. 2

      Imatran kolmoissurman tutkinnanjohtaja: ”Tiedämme, mistä epäilty on tekopaikalle tullut”

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    5. 5

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Kerrostalorapun postit katosivat mystisesti ja löytyivät junasta – asukas jakoi postin naapureilleen

    8. 8

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    9. 9

      Arttu Wiskari avoimena rakkauselämästään Annassa: Joutui pahasti petetyksi – ”Pystyisin antamaan anteeksi, jos...”

    10. 10

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    7. 7

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    8. 8

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – kansalaisrohkeus koitui kohtaloksi

    2. 2

      Imatran kolmoissurman tutkinnanjohtaja: ”Tiedämme, mistä epäilty on tekopaikalle tullut”

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    5. 5

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    6. Näytä lisää