Tuuli, Tuulia, Hilda

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Rantasen kommentti: Se oli sitten siinä, Teemu

Se, ettei Teemu Selänne lähtenyt MM-kisoihin, symboloi yhtä asiaa: suomalaisessa jääkiekossa on nyt myös virallisesti seuraavan sukupolven vuoro, kirjoittaa Veikkaajan esimies Vesa Rantanen.

Keskustelu siitä, olisiko Jukka Jalosen pitänyt ottaa tai olla ottamatta Teemu Selänne ja mihin rooliin jos mihinkään, on toissijaista.

Jalonen toivoi loppuun asti, että Suomen paras NHL-maalintekijä olisi vielä kerran jaksanut ladata itsensä maan polttavimman suurennuslasin alle. Jalosella oli Selänteelle paikka ykkösketjussa ja ykkösylivoimassa, mutta Selänne, 41, ei jaksanut enää siihen ruljanssiin, jonka hän tietää kotikisoista tulevan.

Selänteen päivät suomalaisen jääkiekon mallipoikana ovat nyt ohi, lopullisesti.

Samalla hän alleviivasi sitä, että nyt on muiden vuoro. Symbolinen ele, kohtelias kieltäytyminen, kertoo myös siitä, miten paljon oman kortensa suomalaiseen maajoukkuejääkiekkoon jo kantaneet pelaajat enää jaksavat koko touhua.

Kotikisojen massiivinen härdelli viikkojen pituisine leirijaksoineen on monelle kokeneelle pelaajalle liikaa raskaan NHL-kauden jälkeen. Ei Saku Koivunkaan kauan tarvinnut miettinyt vastaustaan. Näin suomalaisen jääkiekon superkaksikko jättäytyi MM-tehtävistä tyylikkäästi, omin ehdoin ja ilman dramatiikkaa.

Kaksikko oli polttopisteessä vuonna 2003, kun Suomi hävisi katastrofaalisesti puolivälierän Ruotsille johdettuaan ottelua jo 5-1. Syyllisten etsintä ja ristiinnaulitseminen muistutti melkein Stasi-kätyrien jahtia, ja jätti varmasti lähtemättömän jäljen kahden Leijona-ikonin sieluun.

Kuka siihen uudestaan haluaisi ehdoin tahdoin? Varsinkin, jos on jo voittanut omalla urallaan ihan tarpeeksi.

Mutta hyvä näin. Onkin korkea aika kääntää lehti suomalaisessa jääkiekkoilussa. Nykyinen joukkue kuuluu pikkuveljille, seuraavalle sukupolvelle, jonka kanssa Jalosella on mainio yhteistyösuhde. Hänelle sopii loppujen lopuksi mainiosti sekin, että saa viedä vaativan projektinsa maaliin ns. omien pelaajiensa kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    4. 4

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    7. 7

      Huippuhiihtäjät ja hiihtopomot Lahdessa dopingkokouksessa suljettujen ovien takana – Jauhojärveltä tiukka vaatimus

    8. 8

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    9. 9

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    10. 10

      Nyt puhuvat kannattajat: 6 amerikkalaista kertoo, miksi Trump on hyvä presidentti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    10. 10

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    4. 4

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. Näytä lisää