Anna, Anne, Anu

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Tre Kronorille hyviä uutisia - kovia nimiä MM-kisoihin

Jos Leijonat on saanut NHL:stä hyviä vahvistuksia MM-kisoihin, niin samaa voi sanoa myös toisesta kisaisännästä Ruotsista.
Jo aiemmin NHL-pelaajista mukaan ovat lupautuneet Gabriel Landeskog, Victor Hedman ja Loui Eriksson. Nyt myöntävästi ovat vastanneet Detroit Red Wingsin suurtähdet Henrik Zetterberg ja Johan Franzén.

- Kunhan selvitämme tiistaina seuran lääkärintarkastuksen, minä ja "Hank" tulemme mukaan, Franzén sanoi Aftonbladetille hänen ja Zetterbergin suunnitelmista.

Franzen myöntää, että aikainen putoaminen NHL:n pudotuspeleistä on nostanut moitvaatiota.

- Nyt on mahdollisuus voittaa jotain ja haluan saada uuden mahdollisuuden tehdä sen MM-kisoissa. Siksi olen innostunut, Franzen jatkaa.

Zetterbergin ja Franzenin lisäksi Detroitista on tulossa puolustaja Jonathan Ericsson. Sen sijaan huippupakki Niklas Kronwall on vastannut kieltävästi.

Kronwall rakentaa taloa Detroitin ulkopuolelle ja hänen on tarkoitus tehdä kolmen kuukauden työ muutamassa viikossa. Siksi puolustaja ei voi olla poissa kolmea viikkoa.

- Kävin läpi vaihtelevia tunteita, kun kieltäydyin. Olisin saanut pelata kotikisoissa veljeni kanssa ja se olisi ollut mukavaa, Kronwall sanoo.

Seuraavaksi Ruotsissa odotetaan Vancouver Canucksin superkaksosten Daniel ja Henrik Sedinin vastauksia. Toistaiseksi kaksoset eivät ole kertoneet tulostaan.

- Haluan puhua "Garpenin" kanssa ensin, Daniel Sedin kertoi halustaan keskustella ensin Tre Kronorin managerin Johan Garpenlövin kanssa.

Sedinien lisäksi myös Cancuks-pakki Alexander Edler ei ole antanut vielä vastausta.

San Jose Sharksin puolustaja Douglas Murray haluaisi mielellään pelata kotikisoissa, mutta on skeptinen terveyden suhteen.

- Olen luvannut kertoa "Garpenille" vastauksen lääkärintarkastuksen jälkeen. Minulla on pieniä kolhuja, Murray myöntää.

Torstaiaamuna selvinnee seuraavat mahdolliset pelaajat, kun Washington Capitals kohtaa seitsemännessä ottelussa Bostonin. Capitalsin riveissä pelaavat Nicklas Bäckström ja Marcus Johansson.

Nämä Ruotsin NHL-pelaajat ovat mukana MM-kisoissa:

Maalivahti Jhonas Enroth (Buffalo), puolustajat Jonathan Ericsson (Detorit), Victor Hedman (Tampa Bay), hyökkääjät Loui Eriksson (Dallas), Johan Franzén (Detroit), Gabriel Landeskog (Colorado), Linus Omark (Edmonton), Henrik Zetterberg (Detroit).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump on esittänyt presidentti Sauli Niinistölle toiveen tapaamisesta

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Vahvistus venäläisten härskille dopinghuijaukselle – naisurheilijoiden näytteissä oli miehen DNA:ta!

    5. 5

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    6. 6

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    7. 7

      Suora lähetys tiedotustilaisuudesta ISTV:ssä juuri nyt – Venäjän pääministeri Medvedev ja Sipilä tapaavat Oulussa

    8. 8

      Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

    9. 9

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    10. 10

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump on esittänyt presidentti Sauli Niinistölle toiveen tapaamisesta

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Vahvistus venäläisten härskille dopinghuijaukselle – naisurheilijoiden näytteissä oli miehen DNA:ta!

    5. 5

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    6. Näytä lisää