Meri, Vellamo

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Leijonille voitto nihkeällä pelillä

Tärkeä ja vaikea avausottelu päättyi lopulta Leijonien voittoon. Janne Niskalan maali riitti 1-0-voittoon.
Avauserä lupaili paljon, kun Leijonat piti kiekkoa ja pyöritti peliä. Tosin avausmaali syntyi vasta erän viimeisellä minuutilla. Niskala laukoi ranteella Mikael Granlundin ja Mikko Koivun syötöstä. Avauserän ykköshahmo oli kuitenkin Valko-Venäjän maalivahti Vitali Koval.

Suomen takavuosien perisynti eli tehottomuus maalipaikoissa nosti jälleen päätään, mutta toisaalta turnaus on vasta alussa. Leijonilla on vielä kosolti aikaa osoittaa tehokkuutensa.

Perjantaina lähellä täysosumaa olivat muiden muassa Jesse Joensuu, Valtteri Filppula, Jussi Jokinen, Juuso Hietanen ja Mikko Koivu.

- Meillä oli tilaisuus laittaa peli purkkiin jo avauserässä, mutta se ei nyt onnistunut. Vastustaja puolusti hyvin ja heidän maalivahtinsa pelasi tosi hyvin, tiivisti Mikael Granlund.

Toisessa erässä Valko-Venäjä pääsi peliin paremmin mukaan ja Leijonien maalivahti Kari Lehtonen joutui torjumaan rajusti enemmän kuin avauserän kaksi torjuntaa.

Päätöserässä Valko-Venäjä onnistui luomaan todellisia vaarallisia paikkoja, mutta Lehtonen kesti.

Erän lopulla tuli pahannäköinen tilanne, kun Valko-Venäjän Mihail Grabovski huitaisi mailalla Jesse Joensuuta silmäkulmaan. Onneksi Joensuu ei loukkaantunut tilanteessa vakavasti.

Kari Heikkilän valmentama Valko-Venäjä ei ole mikään heppoinen ryhmä. Valtaosa joukkueesta pelaa kovatasoisessa KHL-liigassa. Suuri osa valkovenäläisistä tosin kiekkoilee KHL-joukkuidensa kolmos- tai neloskentällisissä, mutta taitoa ja valmiuksia heillä silti on.

Lisäksi Heikkilän suosima pelitapa on usein myrkkyä ennakkoon vahvemmalle vastustajalle. Valko-Venäjä pyrkii ohjaamaan vastustajan hyökkäykset laidoille ja iskemään vastahyökkäyksiin nopeilla suunnanmuutoksilla.

Leijonat kohtaa Slovakian seuraavassa ottelussa sunnuntaina.

Valko-Venäjä-Suomi 0-1 (0-1, 0-0, 0-0)
1. erä: 19.18 Janne Niskala (Mikko Koivu-Mikael Granlund)
Jäähyt: 11.36 Vladimir Denisov V-V 2 min.
2. erä: Maaliton.
Jäähyt: 21.39 Konstantin Koltsov V-V 2 min, 24.41 Dmitri Korobov V-V 2 min, 26.47 Janne Niskala S 2 min, 37.17 Oleg Goroshko V-V 2 min.
3. erä: Maaliton.
Jäähyt: 41.15 Denisov 2 min, 45.30 Jussi Jokinen S 2 min, 50.09 Topi Jaakola S 2 min, 59.16 Andrei Stas V-Venäjä 2+ 2 min, 59.16 Joonas Järvinen S 2 min.
Jäähyt yht: Valko-Venäjä 7 x 2 min, Suomi 4x2 min.
Maalivahtien torjunnat: Vitali Koval Valko-Venäjä 12+13+12=37 (pois 59.30-59.36 ja 59.52-59.58), Kari Lehtonen Suomi 2+12+7=21.
Erotuomarit: Morgan Johansson Ruotsi-Christer Larking Ruotsi (Sirko Schulz Saksa-Jesse Wilmot Kanada)
Yleisöä:12 354

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

    6. 6

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    9. 9

      Suosikkinäyttelijä kumosi Gilmoren tyttöihin liittyvän huhun: ”Haluan kertoa teille yhden asian”

    10. 10

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    9. 9

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

    6. Näytä lisää