Onni, Sisu

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Jalonen: Tangoon tarvitaan aina kaksi

Kaksi ensimmäistä MM-otteluaan voittaneen Sveitsin pistetili ei Suomea vastaan karttunut, mutta sympatiapisteitä alppimaan pelimiehet saivat senkin edestä.
Aktiivisesti hyökännyt Sveitsi pakotti Suomen kaivamaan ylimääräisen vaihteen, jota kisaisäntä ei otteluissaan Valko-Venäjää ja Slovakiaa vastaan käyttänyt.

Sveitsi pakotti Suomen tempopeliin.

- Tangoon tarvitaan aina kaksi. Tiedettiin Sveitsi hyökkääväksi ja luisteluvoimaiseksi joukkueeksi, Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen
kehui.

Suomi pelasi huhtikuun alussa Sveitsiä vastaan kaksi valmistavaa maaottelua, joista hävisi toisen 0-3.

Nyrkkeilykehässä Suomi olisi tiistaina ollut välillä köysissä, vaikkei Sveitsi kiekkokaukalossa konnuuksiin turvautunutkaan.

- Oltiin pikkuisen vaikeuksissa, kun Sveitsi tuli päälle, Jalonen myönsi.

Suomen valmennus oli peräänkuuluttanut ylivoimapeliin uutta ilmettä. Maskimiehet parkkeerasivatkin Sveitsin maalille hanakammin kuin Suomen aiemmissa turnauspeleissä. Se tuotti Jarkko Immosen (1-0) ja Valtteri Filppulan (4-2) ylivoimaosumat.

- Pojat olivat päättäneet mennä maalille, ja tuolla tavallahan niitä maaleja tehdään, Jalonen sanoi.

Ei niin hyvää, ettei jotain parannettavaakin. Jarkko Immosen johtama kakkoskentällinen oli hyökkäyspäässä hyvä, mutta puolustussuunnassa reikiä omassa päässä löytyi. 1-1-tasoituksen tehneen Andres Ambühlin kentällinen oli Immosen viisikolle paha pideltävä.

- Immosen kentällinen oli tosiaan viidellä viittä vastaan vähän vaikeuksissa. Sitä pitää pureskella, Jalonen pyöritteli.

Maalivahtipeli on kivijalka, jonka varaan Suomen on hyvä rakentaa. Torjuntavuorossa ollut Kari Lehtonen haali muutaman hienon pelastuksen. Hänelle kertyi 26 torjuntaa.

- Molarin tehtävä on pitää joukkue mukana pelissä. Lehtoselta mielestäni loistava ottelu. Hänen kolmannen erän läpiajotorjuntansa (Damien Brunner) oli tärkeä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    8. 8

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Senaatti vahvisti: 79-vuotiaasta miljardööristä Trumpin hallinnon kauppaministeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. Näytä lisää