Sampsa

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

"Mä vähän epäilinkin, että näin käy"

Suomi vastaan Sveitsi. Kohtaamisesta osattiin odottaa ihan kunnon kiekkopeliä, ja sellainen siitä tulikin.
Vai mitä, Mikko Mäenpää?

- Kyllä, kyllä. Mä vähän epäilinkin etukäteen, että näin käy. Sveitsi hyökkäsi erinomaisesti ja oli vaarallinen. Ja yllättävän fyysinen, puolustaja Mäenpää sanoo.

Yksi merkillepantava asia oli se, miten valmis Suomi oli pelaamaan tosissaan. Heti ykkösketjun ensimmäinen vaihto paljasti, että Leijona on erittäin halukas panemaan kroppaa likoon ja lyömään halkoa uuniin.

- Itse asiassa me puhuttiin siitä etukäteen. Epäilimme, että vastustajakin on hyvin valmistautunut, joten otimme sitä vähän teemaksi. Yritimme ja onnistuimme, alusta asti oli hyvä meininki kaukalossa - molemmilla jengeillä.

- Oli hauska matsi pelata. Ja varmasti ihan kiva katsellakin, jos vertaa kahteen edelliseen, Mäenpää myöntää.

Sveitsi oli miehekäs. Sveitsi oli rohkea. He karvasivat hyvin, hyökkäsivät ja pelasivat kaikin puolin kuten kelpo jääkiekkojoukkue. Sveitsiläinen lätkä on ottanut vahvoja edistysaskeleita 2000-luvulla, ja näissä kisoissa jalkeilla on väkevä ryhmä.

- Vähän sellaista kanukkihenkistä meininkiä. Olivat hyviä kamppailuissa ja pitivät aika kovaa vauhtia. Heillä oli hyökkäysvoimaa minusta selvästi enemmän kuin kahdella edellisellä vastustajalla.

Leijonien suurin ilonaihe oli voiton lisäksi se, että ns. isot pojat saivat tehoja aikaan: Valtteri Filppulalle kaksi maalia, samoin Jarkko Immoselle. Jussi Jokinen sai kaksi syöttöpinnaa. Maalinteon tehokkuus oli vihdoinkin kohdillaan.

- Siitä on varmasti ollut puhetta, vaikka itse en ihan jokaista lehtijuttua olekaan lukenut, Mäenpää naurahtaa.

- Tämä voitto on yhtä arvokas kuin ne edellisetkin, mutta onhan se selvää, että se vähän helpottaa, kun tulee tehoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    4. 4

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    9. 9

      X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

    10. 10

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    8. 8

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    9. 9

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    10. 10

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    4. 4

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. Näytä lisää