Jutta

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Sveitsiläiset löysivät syyn tuntuvalle Suomi-tappiolle

Lukemat olivat selvät, mutta kaikki kunnia Sveitsille: Leijonat olivat kovassa paineessa.
Energistä ja vahvaa peliä esittänyt Sveitsi pisti Leijonat ensi kertaa todelliseen testiin MM-kotikisoissa. Sveitsi oli juuri niin haastava kuin oli ennakkoon ajateltukin. Siitä huolimatta Leijonat takoivat tauluun 5-2-voiton - kiitos jämäköityneen ylivoimapelaamisen.

Ennen Sveitsi-peliä Suomi ei ollut saanut aikaiseksi ainuttakaan yv-osumaa, vaikka oli ollut potkun edellä läpi Valko-Venäjä- ja Slovakia-pelien. Tiistaina Sveitsi otti viisi jäähyä ja Suomi iski kaksi ylivoimaosumaa.

Sveitsiläiset löysivätkin tappiolleen syyn nimenomaan omista jäähyistään ja Leijonien ylivoimasta.

- Pelasimme muuten hyvin, mutta otimme muutaman turhan jäähyn ja peli oli sitten siinä, Islandersin NHL-ammattilainen Nino Niederreiter osoitteli IIHF:n sivuilla.

- Heidän ylivoimapelinsä oli mahtavaa ja he tekivät paikoistaan maalit. Meille tämä oli raskas tappio, nuorukainen summasi.

Konkaripuolustaja Goran Bezina istui jäähyllä, kun Valtteri Filppula iski illan ensimmäisellään lukemiksi 4-2 ylivoimalla kolmannen erän alussa. Bezinan papereissa kyseinen maali koitui Sveitsin kohtaloksi.

- Peli oli tasaista, ennen kuin he saivat sen neljännen maalinsa. Se oli ottelun käännekohta, Bezina näki.

- Kun tilanne oli 3-2, me kontrolloimme peliä ja meillä oli paljon maalipaikkoja, hän jossitteli.

Leijonat sen sijaan eivät jääneet jossittelemaan, vaan ottivat vapauttavan 5-2-voiton. Keskiviikkona joukkueella on välipäivä, ennen kuin pelit jatkuvat torstaina Ranskaa ja heti perään perjantaina Kanadaa vastaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    6. 6

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    7. 7

      Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

    8. 8

      Kuningatar Silvia säihkyy Nobel-gaalassa muodikkaasti ”diskopallona” – kuin Jaana Pelkonen!

    9. 9

      Hämmästyttävä näky merenpohjassa: Pearl Harboriin vuonna 1941 upotettu sukellusvene on kestänyt hyvin aikaa

    10. 10

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    9. 9

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    6. Näytä lisää