Aslak

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Kiiskinen toi parin pirteitä jalkoja peliin

Toisen kerran tässä MM-turnauksessa kaukaloon päästetty Tuomas Kiiskinen oli ensimmäisestä vaihdostaan lähtien Suomen parhaimmistoa.
Rohkeasti kiekkoa pitänyt ja tilanteita rakentaneesta Kiiskisestä näki, että hänellä ei ollut rasitteenaan kahta peräkkäistä tappiota. Luistelu oli irtonaista ja pelaaminen nälkäisen näköistä. Kiiskinen pelasi omilla vahvuuksillaan, eli piti rohkeasti kiekkoa ja haastoi vastustajan puolustajia.

- Ei kai ainakaan minun kannata alkaa sitä kiekollista peliä pelätä. En minä pelaa otteluakaan, jos alan sitä pelätä, Kiiskinen sanoi.

- Ja jos menetän kiekon, niin Leksa (Leo Komarov) karvaa sen takaisin.

Kiiskinen saattoi vallan hyvin tarrata kiinni pelipaikkaan torstain puolivälieräottelussa. Leijonien kakkosketjun peli on niin sekaisin, että muutoksia sen kokoonpanoon tulee lähes varmasti. Taitava ja nopea Kiiskinen voisi sopia hyvin Jarkko Immosen ketjun laitaan. Kiiskinen ei mennyt asioiden edelle, vaan piti eilen ajatukset tiukasti kaukalossa.

- Lähdin pelaamaan vain tätä peliä, mietitään sitä torstaita sitten lähempänä.

- Tämä helpotti joukkuetta, kun saimme nopeasti uuden pelin alle. Puhuimme siitä, että pitää olla valmiina heti alusta lähtien ja onnistuimmekin siinä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    4. 4

      Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

    5. 5

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    6. 6

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    7. 7

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    8. 8

      Muovimatto ja kolme muuta yllättävää asiaa, jotka saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia

    9. 9

      Bottaksella loistava aloitus Mercedeksen ratissa

    10. 10

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    10. 10

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    4. 4

      Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

    5. 5

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    6. Näytä lisää